sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pikapatikka Helvetinjärvellä 22.-23.11.2014

Luontoäiti on ollut tänäkin syksynä ehkä hieman laiska talventeon suhteen, mutta sen verran ajan hermolla kuitenkin, että antoi mättäiden peitoksi taas hauraan lumihunnun sopivasti juuri kun olin koko viikon suunnitellut käyväni taas viikonloppuna pienellä retkellä. Ajoitus kohdallaan siis.


Retken kohde oli minulle vielä lauantainakin vähän auki, arvontaa suoritin Seitsemisen, Riuttaskorven ja Helvetinjärven välillä. Vasta kun kävin ostamassa kahvipaketin lähikaupasta, ja starttailin autoa kaupan parkkipaikalla, tein valinnan lähdenkö ajamaan Ylöjärven vai Oriveden suuntaan. Hervannasta katsottuna Ylöjärven suunta tarkoittaa luontevammin Seitsemisen kansallispuistoa ja Oriveden suunta taas kantatie 66:a, jota kautta Helvetinkolulle olisi viisainta ajella. Napsautin Marabousta palasen suuhini ja käänsin Mondeon nokan kohti Orivettä. 

Helvetinjärvellä olen kyllä retkeillyt useasti ennenkin, mutta jostakin syystä puiston länsi- ja pohjoisreunat ovat vielä jääneet käymättä. Nyt olisi siis aika käydä katsastamassa kansallispuiston varsinaisia turistinähtävyyksiä.

Auton (ulko)lämpömittari näytti ajellessa noin -2 astetta. Auton tuulilasille tipahteli hiljalleen pieniä lumihiutaleita kun käännyin lauluistakin tutulta kantatieltä Helvetinjärven kansallispuiston kyltin osoittamaan suuntaan. Ajelin soratietä kohti Kankimäen P-paikkaa, missä havaitsin olevan jo ennestääni kolme muuta autoa. Ei mikään kansainvaellus siis tiedossa, hyvä.

Vaihdon vaelluskengät jalkaani, pakkasin ostamani kahvipaketin ja suklaalevyn reppuun ja noin klo 14 maissa lähdin tallustelemaan kohti Helvetinjärveä. Kamerankin olin ottanut mukaan pitkästä aikaa, ja ripustanut laukun hankalasti etupuolelleni roikkumaan rinkan viillekkeistä. Lähtiessäni olin jo kyllä huomannut, että kameran molemmat akut olivat aika lähellä finaalia, mutta ajattelin muutaman kuvan saavani. No yhden kuvan sain, ja sitten akku loppui. Eli kännykkäkameran varassa tämäkin reissu. Turhan kantamisen vaiva hieman harmitti, mutta toisaalta, eipähän tarvinnut käyttää aikaa ja keskittymistä kuvien räpsimiseen.

Onko se ufo? Ei, vaan avanto Helvetinjärven jäällä.

Helvetinkolun risteyksissä tarkensin jälleen reittisuunnitelmiani ja päätin suunnistaa kohti Iso-Ruoketjärveä ja jatkaa sieltä yöksi Haukanhiedalle. Pitkospuut olivat liukkaita ja porrasaskelmia riitti. Maisema oli tasaisen harmaa, maastoa ja taivasta myöten. Kohtuullisen rankan työviikon päälle ei kyllä jotenkin ollutkaan suurempia intohimoja ihailla maisemia, kunhan vain sai laittaa saapasta toisen eteen ja olla ajattelematta mitään mitä ei juuri silloin huvittanut ajatella.



Iso-Ruoketjärvelle saavuin hämärän rajamaissa. Tulipaikan liiteri oli lähes tyhjä, mutta sen verran siellä oli kalikoita että sain pienet tulet tehtyä. Järvessä oli jo kirveellä hakattava jääpeite. Käristelin päivälliseksi pannulla makkaraa ja pekonia ja heitin pannulle myös kananmunan. Syödessäni ja kahvia hörppiessäni tuli kokonaan pimeä, ja uusi otsalamppu pääsi testikäyttöön.

Tunnin pysähdyksen jälkeen jatkoin matkaa kohti Haukkajärveä. Kello ei ollut vielä viittäkään, ja oli aivan säkkipimeää. Otsalampun valossa oli kuitenkin erittäin mukava patikoida selviä polkuja pitkin. Myös hento lumipeite laajensi näkyvyyttä hieman. Reilun tunnin talsimisen jälkeen saavuin Haukanhiedalle. Mennessäni kolistelin kaivolla, pumpusta lorisi vettä pienen pumppaamisen jälkeen. Keittokatoksella pimeyden rikkoi pari otsalampun valokeilaa. Paikalla oli pari mieshenkilöä, jotka kertoivat kierrelleensä Helvetinjärven kansallispuistossa jo kolme päivää. Herrat olivat keittokatoksessa valmistamassa tuhtia päivällistä, reissun lopuksi piti kuulemma saada reput tyhjiksi. Sain kutsun päivälliselle, jonka lupasinkin toteuttaa heti kun saisi oman leirin ja tulet aikaiseksi toiselle nuotiopaikalle.


Virittelin riippumaton ja tarpin nuotiopaikan tuntumaan. Puut olivat hieman kosteita, mutta syttyivät kuitenkin. Virittelyjen jälkeen käväisin syömässä ja jutustelemassa keittokatoksen porukan kanssa. Seura oli oikein miellyttävää ja ruoka maistuvaa. Syönnin päälle vetäydyin omaan "leiriini", ja ilta kului lämmintä hörppiessä ja tuleen tuijotellessa. Lumihiutaleita tipahteli ajoittain taivaalta. Oli oikein tunnelmallista ja rauhallista. Kyllä marraskuun pimeydessä on omat hyvät puolensa. Ja yksinäisyydessä myös, en lopultakaan ollut kovin seurallisella tuulella.


Jo yhdeksän maissa heitin ohuen solumuovipatjan riippumattoon ja pyörittelin itseni ja makuupussini sopivaan asentoon riippumaton syleilyyn. Mukava asento löytyikin, mutta tässä vaiheessa täytyy myöntää, että lopulta yö oli yksi huonoimmista metsässä viettämistäni öistä. Nukuin tunnin-parin pätkissä, ja heräilin vilunväristyksiin. Solumuovipatja ei ollut ehkä riittävän hyvä eriste parin asteen pakkasessa, ja toisaalta aika reilun kokoiseen makuupussiin jäi liikaa lämmitettävää ilmaa. Hampaita ei kuitenkaan tarvinnut kalistella, eikä niin paljon palellut että olisin viitsinyt lisätä vaatteitakaan. Kuitenkin tulin vähän siihen tulokseen, että riippumatto taitaa jatkossa olla enemmän kesäkelien kaveri. 



Ojan suu


Aamulla nousin siinä seitsemän maissa aamulla tekemään aamupalaa ja aamukahvia. Nämä aamuhetket ovat juuri niitä, minkä vuoksi metsään viitsii yöksi vääntäytyä. On mukava touhuilla, kun ei ole kiire, ja kahvikin maistuu metsäaamuina erityisen hyvälle. Yhdeksän jälkeen sain tavarani pakattua, ja lähdin kävelemään takaisin kohti Helvetinkolua. 

Yöllisiä kulkijoita

Ketään muita kulkijoita en nähnyt koko parin tunnin kävelyn matkalla, Yöllä sataneen lumen päällä oli polkua kulkenut ainoastaan joku hiirentapainen, pyy, joku isompi kanalintu, kettu, supikoira ja jänis.

Haukkajärven Myllylahtea

Helvetinjärven päivätupa
Koukkasin paluumatkalla vielä katsomassa Helvetinjärven päivätupaa. Hieno tupa ja komea järvi, mutta jotenkin mutta en viitsinyt edes reppua pudottaa missään vaiheessa selästäni. Olin takaisin autolla joskus ennen puoltapäivää, ja takaisin kotona jo yhden maissa.


Helvetinjärven jää

Mukava reissu oli tämäkin, ja Helvetinjärven puisto taas astetta tutumpi paikka. Nyt taas odotellaan seuraavaa mahdollisuutta lähteä retkeilemään, saa nähdä ehtiikö ennen joulua. Hyvällä alennuksella hankkimani otsalamppu vaikutti oikein pätevältä kamppeelta (kunhan vain muistaa ladata akun ennen reissuun lähtöä).



maanantai 10. marraskuuta 2014

Ensilumen laavuretki Kirskaanniemeen 7.-8.11.2014



Tampereellakin saatiin nauttia parin vuorokauden aikana varsin komeasta lumipeitteestä. Tätä kirjoittaessani maanantai-aamuna, lunta näkyy enää lähinnä sulaneiden lumiukkojen jäänteissä. 

Koko syksyn olin odottanut, että lunta tulisi ja pääsisi oleskelemaan lumiseen metsään. No, nyt Etelä-Suomen säiden haltija oli suosiollinen ja järjesti lumipeitteen sekä pakkasyön juuri perjantain ja lauantain väliseksi yöksi. Juuri mikään ei olisi voinut estää minua pakkaamasta reppuani ja lähtemästä yöksi "lähilaavulle" Kirskaanniemeen.

Klo 19 maissa hurautin vajaan kymmenen kilometrin matkan Kirskaanniemen parkkipaikalle ja työnnyin lumiseen metsään. Lämpötila oli nollan ja parin pakkasasteen välillä. Polulla oli parit saappaanjäljet ja sekalainen lajitelma koiran tassunjälkiä. Näihin lähiretkiin liittyy aina oma jännitysmomenttinsa, sillä aina voi käydä niin että tavoiteltu laavu tai tulipaikka on jo varattuna. 


Kirskaanniemessä on onneksi kaksikin laavua, sillä jo vähän matkan päästä kuului armoton kirveen pauke kun toisella laavulla hakattiin yöksi polttopuuta. Nuotion koosta päätellen, puulle oli kyllä menekkiäkin. Toisellekin laavulle johtivat kengänjäljet, mutta onneksi samanlaiset jäljet tulivat myöst takaisin päin. Heitin rinkan laavuun ja lähdin hakemaan polttopuita.


Eväspuoli oli se perinteinen. Kahvia, makkaraa, ruisleipää, voita sinappia ja pieni karkkipussi. Keittelin illan ratoksi pannullisen kahvia, paistoin pari makkaraa jotka laitoin sinapin kera voideltujen ruispalojen väliin. Ai että hyvää. Ei todellakaan mitään gourmeeta, mutta hyvää. Kuvassa näkyvä, SA-kaupasta ostettu villahuopa oli aivan erinomaisen mukava istuinalusta. Yöksi käärin huovan sisään ilmapatjan, ja tämä paketti tarjosi oikein mukavan ja lämpimän nukkuma-alustan. Pimeänä talvi-iltana on aina mukava kuunnella radiota ja tuijotella nuotioon. Siinäpä sitä olikin harrastetta tälle illalle. Jo yhdeksän maissa siirryin makuupussiin jatkamaan radion kuuntelemista ja tuleen tuijottamista.


Olipas makeat unet. Yöllä heräsin kun joku hiiriystävä yritti taas löytää tietä reppuuni. Kolistelin hetken aikaa kunnes rapina loppui, ja jatkoin unia. Puoli seitsemän aikaan puhelimeen unohtunut herätys piipitti minut jälleen hereille. Eliminoin jälleen ylimääräiset äänet, ja jatkoin makeita unia vielä pari tuntia.


Aamulla heräsin pilviseen, mutta oikein kauniin lumiseen maisemaan. Sen kunniaksi päätin syödä makkaraa, ruisleipää ja kahvia. Söin kaikessa rauhassa, ja pakkailin vähitellen tavaroita kasaan.  


Kyllä ei ihminen tarvitse aina paljoa, jotta voi kokea suurta iloa ja hienoja elämyksiä. Tällä kertaa riitti ihan tavallinen syystalven yö lähimetsän laavulla, Lempäälän valojen loimotuksessa ja moottoritien hurinassa. Mutta kuitenkin omassa rauhassa, ilman kiirettä. Pimeässä illassa ei voi oikein muuta tehdä (tai olla tekevinään,) kuin vain olla ja nukkua. 

Klo 11 aikoihin olin takaisin kotona. Viikonloppu vielä edessä.




---------
Kirskaanniemi on oikein mukava lähiretkikohde, jonne pääsee melko helposti lastenkin kanssa. Parkkipaikalta laavuille ja tulipaikoille on vain muutaman sadan metrin matka. Rattaille tai vaunuille juurakkoinen ja kivinen polku on ehkä liian hankala, mutta kantorepulla pienempikin taapero pääsee mukaan retkelle. Sijainti on mukavasti Hervannan ja Sääksjärven välissä, joten Tampereen seudulla asuvan ei tarvitse käyttää retkiaikaa autossa istumiseen.

Lisätietoja Kirskaanniemestä





sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kunpa olisikin lunta tulvillaan taas raikas talvisää

Olen aina ollut talvi-ihminen. Pakkasen kirpeys ja lumen natina voittaa minun maailmassani helteen ja paahteen mennen tullen. Siksi en ole vieläkään oikein toipunut viime talvesta jota ei Pirkanmaalle tullutkaan. Tuntuu että aikakäsityskin on mennyt tämmoisenä vuotena uusiksi. Mitään viime syksyn, talven ja kevään tapahtumia ei pysty ajoittamaan, kun lokakuusta huhti-toukokuuhun oli samanlaista harmaata vettä ja räntää. Kun loppiasen nurkilla palailimme pohjoisesta joulunvietosta, koko matkan satoi vettä.. Toivon todella, että ensi talvesta tulee samanlainen kuin muutama aikaisempi Etelä-Suomessa viettämäni talvi, eli pitkä ja runsasluminen.

Lapsuuden suo

Jo pikkupoikana hiihtelin isän metsäsuksien jäljissä pitkin kotiselkosia. Joka vuotisia rituaaleja olivat hiihtoretket aurinkoisina kevätpäivinä teräshangilla. Joka kevät pitkäperjantain yönä hiihdettiin kuutamon loisteessa kämpälle. Latu Ohtosen autiotuvalle pysyi monta talvea auki, ja itse olin jo nuorena yksi sen avaajista. Isän huopavuorisaappaat ja 2,5 metrin järviset liikkuivat hitaasti mutta varmasti suovoittoista reittiä kämpälle ja takaisin. Se hiljaisuus ja vapauden tunne, mikä tammikuisena lauantaina parinkymmenen asteen pakkasessa ympäröi vielä peruskouluikäisen miehenalun, on syöpynyt iäksi mieleen. Lumisten saappaiden kopina kämpän kynnyksellä, ja kohta kamiinassa ritisevän tulen lämpö...

Ohtosen autiotupa

Kuten asiaan kuuluu, jossakin vaiheessa nuorella voi olla muutakin tekemistä, kuin hiihdellä yksin pitkin lumisia soita ja metsiä. Niiden vaiheiden jälkeen tuli todettua, että opintojen ja töiden kannalta kevättalvi on kiireistä aikaa, ja hiihtovaellusretket ovat jääneet tekemättä. Nyt onkin kulunut jo kymmenen vuotta siitä, kun olen aktiivisemmin harrastanut talviretkeilyä. Satunnaisia jäniksenmetsästyreissuja ja parit retkeilymielessä hiihdetyt Umpihankihiihdon MM-kilpailut mahtuvat väliin. Pari vuotta sitten pääsiäisenä vakioporukalla tehty hiihtoreissu Pudasjärven Litokairaan sytytti taas kipinän. 

Litokaira
Nyt odotan siis talvea ja lunta kovasti. Suunnitelmissa on hankkia metsäsukset, ja jonkinlainen ahkioprojektikin houkuttelisi. Esimerkiksi Siikanevalle olisi helppo lähteä talviretkelle myös jälkikasvun kanssa. Myös Hervannan lähimetsiin olisi mukava lähteä hiihtelemään lauantai-aamuina. Ja keväällä siintää jo mielessä hiihtovaellus Lappiin. Monta mukavaa asiaa on edessä. Kun vain tulisi sitä lunta. Ja onnistuisi löytämään sopivan kompromissin mm. suksityypin ja -mallin valinnassa. Ja saisi ahkion rakenneltua tai hankittua..Ja tästä bloggauksesta tuli myös mieleen, että pitäisi löytää jostakin valokuvat, joita aikoinaan tuli räpsittyä kotimaisemista.

Kaikkea tätä ennen odotellaan kuitenkin ensilumen tuomaa raikasta tuoksua ja valoa pimeneviin iltoihin.

Porokämppä, Litokaira





lauantai 4. lokakuuta 2014

Riippumattokokeilu Roninmaalla 3.-4.2014

Taas oli mahdollisuus lähteä käymään ulkoilemassa, ja tokihan tämä mahdollisuus piti käyttää. Kun sain kaveriksi Antin, oli oikein mukava lähteä perjantai-iltana taas ajelemaan Orivedelle Etelä-Suomen Inarin, eli Pukalan maisemiin. Tarkoituksena oli kokeilla yöpymistä riippumatossa, tarpista rakennetun katoksen alla.

Tällä kertaa ajatuksena oli mennä Pukalan rannassa sijaitsevalle Roninmaan laavulle. Ruska alkaa Pirkanmaalla olla jo loppusuoralla, sen verran paljaita koivuja näkyi teiden varsilla. Kauempaa katsottuna ruskan värit kirjavoittavat metsämaisemaa vielä oikein mukavasti.

Roninmaan parkkipaikalla ei näkynyt autoja, joten heitimme tavarat selkään ja tallustimme vajaan kilometrin matkan laavulle. 

Pukala

Laavu oli oikein kauniilla paikalla, kalliorantaisen lahdentapaisen partaalla. Ilta kului nopeasti rupatellessa, kahvia keitellessä ja eväitä syödessä. Pimeä laskeutui jo kahdeksan jälkeen, mutta kyllähän pimeässä metsässä ja nuotiossa on tunnelmaa. Jossakin vaiheessa vierestäni penkiltä kuului rapinaa, ja kun läväytin otsalampun valokeilan ääntä kohti, paljastui äänen aiheuttaja hiireksi. Onneksi eväät olivat sen verran hyvin paketissa, että minun ei tarvinnut vastoin tahtoani jakaa eväitäni siimahännän kanssa.

Illan aikana virittelin majoitteeni. Ticket To The Moon Hammock double -mallinen riippumatto asettui mukavasti puiden väliin Varustelekan toimivien ohjeiden mukaan sitomillani kiinnitysnaruilla. Kiinnitysnaruna käyttämääni kevyttä ja kestävää laskuvarjonarua olen hankkinut Supernovasta. Laavukankaan kiinnitin siten, että vastakkaiset kulmat puuhun n. 40 cm. riippumaton päiden yläpuolelle, ja taas toiseen suuntaan vastakkaiset kulmat narulla ja telttakiilalla kiinni maahan. Kuvia en jostakin syystä tullut ottaneeksi tästä virityksestä, mutta esimerkkikuvia löytyy kyllä netistä.

Mikäs tässä köllötellessä

Klo 23 aikoihin vetäydyimme yöpuulle. Virittelin ohuen solumuovipatjan riippumaton pohjalle, patjan päälle avonaisen makuupussin, ja päällimmäiseksi kampesin itseni. Yllättävän helposti sain ketkuteltua pussin vetoketjun kiinni ja asennon mukavaksi, Siinäpä sitä sitten köllöteltiin samassa asennossa melkein koko yö. Alkuyöstä järven takaa kuulunut jatkuva koneen hurina hieman häiritsi, ajattelin että siellä on käynnissä metsähakkuita. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain havainnon myös supikoirasta muutoin kuin raatona moottoritien varressa. Kesken unien aivan leirin vierestä kuului erittäin ruman kuuloista, naukuvaa haukahtelua, jonka päättelin olevan supista lähtöisin. Lampun valokeilaan ei otus kuitenkaan sattunut. Oletettavasti säikähti leirissä aiheuttamaansa kahinaa.

Loppuyö sujuikin aivan erinomaisen mukavasti. Kauniin sumuiseen aamuun heräsin lähestyvän moottoriveneen äänen säpsäyttämänä. Saimme aamukahvikaverin läheiseltä mökiltä. Mukavahan siinä oli rupatella. Mökkiläinen tiesi myös kertoa, että järven takaa kuulunut meteli aiheutui luultavasti kaivoksesta. 

Syönnin päälle taas varusteet kasaan ja autolle. Kotona olin jo klo 11 maissa. Erittäin onnistunut reissu kaikin puolin. Roninmaa oli oikein kaunis retkikohde, ja varmasti tulen siellä vielä käymään uudestaankin. Myös perheretkeilyä ajatellen laavu sijaitsee riittävän lähellä tietä. 

Aamun maisemissa ei ollut moittimista
Rantatontti
Kokemuksia riippumatosta:
Makuupussissa oli sopivan lämmin, ja riippumaton mukavuus oli aivan eri tasolla verrattuna laavun kovaan lautalattiaan ja patjaan. Minulle riippumatto ei aiheuttanut selkävaivoja, eivätkä paikat puutuneet senkään vertaa mitä retkipatjalla. Laskuvarjokangas on kevyttä ja mukavan tuntuista. Aamuyöstä alkoi ripsimään vettä, mutta tarppi piti nukkujan kuivana. Onnistunut majoite siis. 

Painoa tällä tarppi+riippumatto -yhdistelmällä naruineen on ehkä 1,5 kg. Scandinavian Outdoor Storen myyjä suositteli hankkimaan nimenomaan double-mallin, sillä isomman mallin leveys riittää tukemaan niskaa single-mallia paremmin,  jos matossa haluaa istuskella kuin sohvalla. Tämä tuli kokeiltua jo viime viikonloppuna makkaranpaistoreissulla. Riippumatto pakkautuu fiksusti "omaan taskuunsa", ja mahtuu pieneen tilaan rinkassakin. 

Tästä tulee kyllä vakiovaruste ainakin sulan maan reissuille. Väittävät tällä talvellakin pärjäävän, ja kai sekin on kokeiltava talven myötä.

+ Keveys
+ Erittäin nopea ja helppo virittää
+ Tarjoaa mukavan ja helpon nukkumapaikan jossa loikoilee huvikseenkin
+ Kaksi taskua irtotavaroille
- Ilmojen kylmetessä vaatii eristettä selän alle, koska makuupussi painuu selkäpuolelta läjään



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Pikaretki Valkoiselle

Tämän viikonlopun ohjelmassa oli taas pikareissu jonnekin. Lähdin ajelemaan Hervannasta moottoritietä kohti Ylöjärveä, josta jatkoin pienten eväsostosten jälkeen edelleen kohti Kurua. Ajellessani päätin tutustua tällä kertaa Helvetinjärven kansallispuiston etelärajoille, joka on hieman erillään Haukkajärvestä ja Helvetinkolusta. Ruoketjärven ja Valkoisen rannoilla pitäisi kartan mukaan olla pari tulipaikkaa ja luultavasti melko rauhallistakin. Tarkoituksena oli katsella löytyisikö puolukoitakin jostakin. Länsi-Suomessa kuiva kesä on tehnyt tehtävänsä ja puolukat ovat paikoitellen todellakin katselussa ja muutama hukkareissu oli tullut tehtyäkin.

Kurusta käännyin tiellle 337 kohti Ruovettä, ja Pihlajalahden kylän nurkilla pienemmille teille jotka johtivat kansallispuiston rajalle. Hieman ennen kansallispuiston rajaa vesi oli uurtanut tiehen sen verran syviä uria että päätin jättää auton edelliselle levikkeelle. Reppu selkään, sankot käteen ja polkua pitkin kohti Ruoketjärviä. Polku kiemurteli pitkin ihan mukavan näköisiä mänty- ja kuusivaltaisia kankaita. Puolukoita oli siellä täällä, kunnes juuri ennen Ruoketjärvien tulipaikkaa löytyi vähän parempi paikka. Poimin marjoja ja samalla kuulostelin että tulilla olikin jo porukkaa. En ollut alkuunkaan sosiaalisella tuulella, joten saatuani ämpärin lähes täyteen, päätin kävellä 1,5 kilometrin päähän Valkoinen-nimisen lammen rantaan merkitylle tulipaikalle. Hämäräkin alkoi tulla, joten samahan tuo oli mennä leiriä pystyttämään ja syömään. Ruispalan väliin halkaistu tirisevä hiillosmakkara maistui pitkästä aikaa todella hyvältä.

Marjamätäs


Majoitteena minulla oli brittiarmeijan bashaksi kutsuttu laavukangas, jonka tilasin ebaysta joitakin viikkoja sitten. 2,55 x 2,15 metrinen laavukangas on kohtuullisen kevyt, ja siinä on ihan mukavasti kiinnityspisteitä. Majoitteesta voi näin muokata helposti haluamansa. Toki pieni koko tuo aika nopeastikin rajoitteita. Tarkoituksena olisi joskus hankkia 3 x 3 - tai 4 x 4 -kokoinen kangas, mikä mahdollistaisi tarvittaessa jopa telttamaisen suojapaikan rakentamisen. Tällä kertaa päätin pystyttää aika perusmallisen louteen, jonka alle painelin nukkumaan.

Iltakahvit


Yösija


Pimeä tuli jo kahdeksan maissa. Yö ei ollut kovin kylmä tai tuulinen, lämpötila painui tuskin kovin paljoa alle kymmenen asteen. Sumu nousi hienosti lammelta ja läheiseltä rämeeltä. Makuupussissa tuli kerraston kanssa jopa kuuma, mutta kun vetoketjua avasi jalkopäästä, sai lämpötilan melko sopivaksi. Oikein mukava oli nukkua laavussa, jossa ei samanlaista suljetun paikan tunnetta tule kuin tunnelimallin teltassa. Kun nukkumisen makuun pääsi, nukuin melko lailla katkeamatta iltakymmenestä aamukahdeksaan. Laavu ajoi asiansa oikein mainiosti. Pienet tuulenpuuskat osoittivat, että kovin suurta meteliä kangas ei itsestään pidä.
Valkoinen

Talakkunnaa
Aamupalaksi talkkunapuuroa, jossa tuplavoisilmä kompensoi kotiin unohtuneen suolan ihan hyvin, Sitten kamat reppuun ja kohti autoa. Päätin viedä tavarat autoon ja käydä vielä auton ympäristössä katselemassa puolukoita. Tein ehkä kilometrin lenkin, pari litraa puolukoita. Hirvikärpäsiä oli varmasti kolme litraa enemmän niskassa, kulmakarvoissa, korvan takana ja ilmassa. Ärsyttäviä otuksia. Hiukan alkoi jo turhauttamaankin. Autolla katsoin vielä läheistä aukkoa, ja arvoin ehtisinkö käymään vielä pienen mutkan, olinhan luvannut mennä kotiin kohtuullisen ajoissa. Samahan tuo on pyörähtää.

Kävelin 50 metriä aukon laitaan, ja siinä menikin seuraava tunti ja vartti. Yhdeltä mättäältä sain raapia toiseen sankoon ja muovipussiin 30 litraa puolukoita. Ensi talven makaroni- ja kaalilaatikot pelastettu. Reissun tavoitteen täytetty: 1) irtiotto arjesta onnistui taas, 2) marjapakastin sai täydennystä.

Polku Haukkajoentieltä Valkoiselle oli suora


Basha (oik.) pakkautuu pieneen tilaan. Alla BW-makuualusta






lauantai 13. syyskuuta 2014

Pöyrisjärven erämaa 3.-7.9.2014

1. päivä – matkapäivä

Pitkään odotettu keskiviikkaamu 3.9 valkeni Pudasjärvellä lopultakin. Vanhan kaveriporukan perinteinen syysretki oli käsillä, ja edessä oli automatka Enontekiölle Näkkälän kylään. Sieltä matka jatkuisi retkeilyn ja maltillisen vaelluksen merkeissä kohti Pöyrisjärveä.

Kymmenen hengen seurueesta puolet matkusti Oulu – Kemi – Enontekiö –reittiä, ja puolet Pudasjärveltä Rovaniemen kautta Enontekiölle. Lainaksi saatu Toyota Hiace -pikkubussi kävi noutamassa minut tavaroineni anoppilasta ja matka pääsi alkamaan. Voi sitä vapauden fiilistä kun Hiacen takaovi sulkeutui. Sisäinen pikkupoika alkoi purkautumaan esiin heti alkumatkasta. Tuttujen kavereiden kanssa kulkeminen on aina samanlaista, vaikka ikävuosia tulee itse kukin alkaa vähitellen vakiintumaan. Matkustustilaahan meillä oli ruhtinaallisesti: 5 henkilöä 8 + 4 henkilölle rekisteröidyssä autossa. Jalat penkille ja mukava asento.

Rovaniemellä pysähdyimme täydentämään kaasu-, eväs- ja varustetarpeitamme ja kävimme noutamassa seurueeseemme lisävahvistusta. Kahvittelujen ja kuulumisien vaihtamisten jälkeen pakkauduimme taas autoon ja ei muuta kuin nokka kohti Kittilää ja lounastaukoa.

Päätimme pysähtyä Levin Nesteellä, joka oli yllätykseksemme suljettuna. Liekö sitten sesonkiluonteista, vai oliko palveluasema mennyt kokonaan nurin, se jäi tällä kertaa arvoitukseksi. Levin juurelta löytyi kuitenkin Kotipizza, ja sehän oli pitkästä aikaa oikein maistuvaa ruokaa sekin.
Edessä oli vielä muutama tunti autoilua. Maisemat alkoivat Kittilän jälkeen olemaan jo mitä melkoiset, ja kun käännyimme Hetasta Kautokeinoon menevälle tielle, oli Lapin tunnelma jo hyvinkin ehtinyt viedä valtaansa. Näkkälän risteyksestä ajoimme ensin ohi, kun kuski unohtui seuraamaan tien varren pienellä präntättyjä mainoksia, jotka yhdessä muodostivat läheisen tienvarsiravintolan ruokalistan. Nerokas mainostemppu, varmasti jokainen ohikulkija lukee jokaisen kyltin: Makkaraperunat – Munakas – Tähtipihvit - jne. Nälkähän siinä tuli. Tässä olisi varmasti ELY-keskuksen virkamiehillä jotakin naputtamista.


 Näkkälästä löytyi parkkipaikka jossa oli ennestäänkin jo kymmenkunta autoa. Noh, erämaa on valtava ja sinnehän mahtuu. Tavoitteena tälle illalle oli kävellä vain pari-kolme kilometriä tieltä ja laittaa leiri pystyyn. Toine puoli porukasta oli tulossa tunnin-pari meidän jälkeemme. Kun viimeisten pakkausten ja hirveän lähtösäätämisen jälkeen lähdimme rinkat selässä kohti polun päätä, oli pimeän tuloon enää reilu tunti aikaa.


Kylläpä se rinkka tuntuikin raskaalta, onneksi siitä selviäisi syömällä. Ensimmäiselle yönseudulle tuli varattua vähän painavampaa evästä. Kanaa ja pekonia, sipulia, paprikaa ja ananasta. Noh, lähtösäätämisen seurauksena repusta löytyi kanaa, paprikaa ja ananasta. Pekonit ja sipuli olivat jääneet autolle. Mutta hyvällehän se sapuska maistui näinkin. Sen verran monta pastapussia on tullut elämän aikana syötyä, että aina kun mahdollista, syön jotakin muuta..

Kemin kautta tullut porukka saapui yllättävänkin nopeasti meidän jälkeemme. Hädin tuskin olimme saaneet teltat pystyyn kun jo tuttua väkeä käveli pimeästä kohti leiriä. Kuulumisia vaihdettiin ja iltapalaa syötiin ennen telttoihin kömpimistä. Kyllä oli sanoinkuvaamaton fiilis päästä taas telttaan nukkumaan, tuntureiden keskellä. Uni maittoi oikein hyvin, uusi makuupussi tuntui hyvältä valinnalta. Makuualustana toimivat BW:n telttapatja sekä alennuslaarista napattu ilmapatja. Ihan toimiva kombo sekin, ohuempi patja toimi lähinnä ilmapatjan suojana.









2. päivä – Jierstivaaran yli ihmemaahan


Ensimmäinen vaellusaamu oli ns. hidas. Heräsin ensimmäisenä, haukoin hetken henkeäni upean maiseman äärellä ja aloin kahvin keittoon. Risukeitin tuprautteli savua ihan ronskisti, ja pelkäsin savustavani viereisen laavun asukkaat hereille. Sain kuitenkin syödä aamupalan ja nauttia aamukahvit yksikseni ennen kuin sain seuraa muista ihmisistä. Myöhemmin tullut porukka nautiskeli raskaamman aamiaisen ja muutenkin jokainen halusi varmasti pitkän matkapäivän jälkeen hieman huokaista ja tuudittautua Lapin tunnelmiin. Lähdimme liikkeelle vasta lähempänä puolta päivää. Aiemmin viikolla jalkansa loukannut kaverikin päätti lähteä yrittämään patikointia etappi kerrallaan. Vaihtoehtona oli mennä Hetan läheisyydessä sijaitsevalle mökille tai kämpälle lukemaan Tex Willereitä ja saunomaan. Koko porukan ääneen lausumattomana reissufilosofiana oli enemmän oleskelu kuin kävely, joten mitään kovin suuria matkatavoitteita emme asettaneet tälle päivälle, kuten ei myöskään koko reissulle.



Hiljakseen nousimme Jierstivaaran rinteitä ylöspäin. Muutamia rinkkaselkäisiä parivaljakoita tallusteli Näkkälään vievää polkua kohti tunturia, mutta emme sattuneet heidän kanssaan jutuille. Suuri porolauma jolkotteli edestämme, ja ihmettelimme kuinka erilaiselta nämä maanteillä halveksitut eläimet näyttivät tunturissa. Olivat omalla paikallaan hekin, kuten mekin. Sopivan lammen rannassa nautimme lounaan, samassa yhteydessä näimme viimeisen kerran muita vaeltajia ennen lauantaita. Olivat olleet viikon Pöyrisjärvellä, kehuivat maisemia kovasti. Lounaaksi hernekeittoa, sipulilla ja nötkötillä höystettynä. Hyvää oli. Kahvit, pikkusikarit ja pieni lepohetki, minkä jälkeen taas rinkka selkään ja kohti tunturin huippua. Jierstivaaran länsirinteet olivat loivapiirteisiä ja erittäin helppokulkuisia. Mustikoita ja puolukoita oli koko matkalla todella paljon. Niitä oli mukava popsia kävellessä suuhun.






Huiputimme Jierstivaaran, ihastelimme hetken maailmanperintökohteisiin kuuluvan Struven ketjun mittauspistettä ja sen suuremmitta seremonioitta lähdimme laskeutumaan vaaran pohjoislaitaa kohti Pöyrisjärveä.  Jierstivaaran laidalta avautuva näkyvä Pöyrisjärven suuntaan oli henkeä salpaavan upea. On turha yrittääkään kirjoittaa tässä auki sitä maisemaa ja tunnetta mikä tuosta maisemasta iski sisimpään. Silmänkantamattomiin jatkuva, lampien, hiekkadyynien ja harjujen muodostama tilkkutäkki oli kuin jostakin toisesta maailmasta. Kuin tunturien muodostaman muurin takana aukeava paratiisi… Oli jotenkin vaikea uskoa, että tuo 180-väyläiseltä golfkentältä näyttävä alue on ollut siellä muuttumattomana jääkaudesta lähtien, eikä tuossa maisemassa ole ihmisen muokkaamaa muu kuin mönkijöiden ja vaeltajien jättämät polut. Pysähdyimme rinteeseen ihastelemaan maisemaa ja ottamaan valokuvia.




Pienen tauon jälkeen jatkoimme laskeutumista, mutta saman tien alkoi näyttämään vesisateelta. Sadetakki pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön, rinkassa pidin sadesuojusta koko ajan paikoillaan. Kuten odottaa sopi, sadetakin puettuani ja saatuani rinkan taas harteilleni, vesisade loppui. Kuurosateita oli kuitenkin odotettavissa, joten jatkoimme sadetakit päällä etujoukon jälkiä seuraillen kohti ensimmäisiä hiekkamuodostelmia. Hetken kävelyn jälkeen tavoitimme hätäisimmät, jotka olivat jo pystyttämässä telttojaan. Siinä kahden hiekkakummun kainalossa, kauniin lammen rannalla tulisi siis olemaan toinen yöleirimme.


Saimme kaikki teltat ja laavut pystyyn ja nuotion tulille, ennen kuin tuli ensimmäinen pidempiaikainen sadekuuro. Pystyttämämme Savotan Pena –laavu sai toimia sadekatoksena. Myöhemmin illalla sadekuurot väistyivät ja ilta meni leppoisasti nuotioringissä ruokaillen, kahvitellen ja rupatellen. Pimeän rajassa, kauniin auringonlaskun jälkeen porukka vetäytyi telttoihinsa. Puheensorina vaihtui vähitellen eri puolilta kuuluviin kuorsauksen ääniin.



3. päivä – hiekkadyyneiltä Termisvaaralle

Kolmannen päivän viileänä aamuna, noin puoli kahdeksan aikoihin heräsin taas ensimmäisenä hiljaiseen leiriin. Kun avasin teltan oven ja astuin aamuaurinkoon, sain taas haukkoa muutaman kerran henkeä. Olihan se aivan mielettömän hienon näköistä, kun vielä matalalta paistava aurinko korosti säteillään orastavan ruskan värjäämiä punaisen ja keltaisen sävyjä varvuissa ja tunturikoivuissa. Kyllä kelpasi alkaa aamukahveja ja aamupalaa keittelemään. Aamupalana nautin vakiokattaukseni, kaurapuuroa, marjasoppaa ja näkkileipää juustolla sekä metwurstilla.

Aika nopeasti makuupussien ja telttojen vetoketjut alkoivat soimaan ympärilläni, ja ruokaringin koko alkoi kasvamaan. Itse kukin täytti vatsansa ja tyydytti kahvinhimonsa, minkä jälkeen pakkasimme leirin rinkkoihimme. Tänä aamuna pääsimme liikkeelle jo kymmenen hujakoilla. Jo muutaman kilometrin jälkeen porukka hajaantui taas kahteen tai kolmeen joukkoon, yhdistyäkseen taas muutaman kilometrin päässä yhdeksi jonoksi. Tätä haitariliikettä tapahtui 10 hengen joukossa jatkuvasti, itse kameramiehenä kuljeskelin enimmäkseen jälkijoukoissa. Välillä oli todella hienon näköistä seurata, kun muutaman miehen jono käveli teräväpiirteisten harjujen päällä, taivas ja komea Termisvaara taustallaan.








Edellispäivänä kantapäihin puhjenneiden rakkojen suojaksi aamulla väsäämäni teippaus vaati välillä kohentelua, mutta sen jälkeen rakot eivät haitanneet kulkua. Kunnon urheiluteippi on kyllä tarpeellinen ja hyödyllinen varuste vaelluksella. Jossakin vaiheessa polvikin pääsi hieman pyörähtämään harjujen päällä olevien nyrkinkokoisten kivien päällä, mutta tässä vaiheessa se ei pahemmin haitannut. Maisemat olivat täälläkin aivan ihmeellisen hienot. Terävät harjumuodostelmat, jotka risteilivät suolänttien, lampien ja järvien keskellä olivat kauniita ja helppokulkuisia. Aurinkokin paistoi, ja tuuli oli varsin maltillinen, joten eipä olisi olosuhteet voineet juuri siitä parantua. Pöyrisjärvellä oli samoihin aikoihin ollut hevosleiri, minkä ansiosta rinteillä ja poluilla näkyi välillä hevosen jälkiä. Olisi kyllä hieno kokemus sekin, ratsastaa hevosella näissä maisemissa.



Päätimme, että loppupäivän reitin kannalta ei ole mielekästä lähteä aivan Pöyrisjärven rantaan saakka, vaan jäimme lounaalle Pöyrisjärven kyljessä olevan lammen rantaan. Blåbandin Thai-kana höystettynä kahdella desillä puolukoita oli aivan erinomainen ja helppo päivällinen. Näitä pussukoita ostan jatkossakin pari-kolme ainakin pidemmille reissuille. Ovat hintavia, mutta tuovat vaihtelua halpojen pastapussien täyttämään ruokalistaan. Ja säästyinpä enemmiltä tiskaamisiltakin tällä kertaa. Tulevaisuudessa olisi tosin tarkoituksena opetella valmistamaan ja kuivaamaan retkiruokia kotioloissa. Tätä reissua ajatellen ei olisi sellaiseen kuitenkaan ollut aikaa.



Lounaan jälkeen päätimme kävellä viimeisen varsinaisen vaelluspäivän matkaa hieman lyhemmäksi. Tavoitteena oli kävellä vähän matkaa lähes tulojälkiämme lounaaseen päin, minkä jälkeen jatkaa aika lailla luotisuoraan Termisvaaran huipulle, Suomen ja Norjan rajapyykille. Edessä oli matkana lyhyt mutta korkeuseroltaan kohtuullisen rankka pätkä, ja vielä suoraan kohti aurinkoa. Kyllä tuli lämmin, ja ylhäällä puuskututti mukavasti. Geokätkökin sattui silmiin rajamerkin kivien välistä. Kirjoitin puumerkkini lokivihkoon ja jätin kynänpätkän purkkiin, koska sellainen tarvekalu sieltä puuttui.







Kartanlukijamme ottivat suuntia suuntia, jonka jälkeen päätimme hyvästellä paljakan ja kävellä leirin pitoon Termisvaaran länsipuolelle Kaamusjärven rantamille. Rinnettä laskeutuessamme aiemmin päivällä pyöräyttämäni polvi meinasi tehdä tenän. Pisto oli laskuissa melkoisen voimakasta, mutta nousupätkillä ja tasaisemmalla maastolla kipua ei juuri tuntunut. Maisemat olivat järjettömän hienoja täälläkin. Pohjiltaan helppokulkuisten maastojen jälkeen tunturin ja järven välinen reilu tunturikoivikko tuntui kohtuullisen ikävältä käveltävältä. Monta päivää olimme tottuneet siihen, että näkyvyyttä on vähintäänkin useita kilometrejä, kun koivikossa sitä oli joitakin kymmeniä metrejä. Myös kipeä polvi ja väsymys aiheuttivat sen, että pinna alkoi hieman kiristymään. Pääsimme kuitenkin Näkkälään vievälle mönkijätielle, jota pitkin talsimme vielä hetken matkaa. Mönkijätie haarautui Kaamusjärven eteläpään kohdalla järvelle päin. Löysimme järven tuntumasta tasaisen leiripaikan, missä oli myös poromiesten kotakehikko ja nuotiopaikka. Paikka oli veneestä ja kalanperkuujätteistä päätellen paikallisten kalastuspaikka. Hieno ja kirkasvetinen järvi veti meidänkin seurueemme kalastajia puoleensa välittömästi leirin pystytyksen jälkeen.





Illalliseksi oikein kunnon talkkunapuurot voisilmällä. Olipa hyvää, ja tämä setti pääsikin välittömästi metsäreissujen eväslistan vakiotarpeeksi. Pitkä ilta kului taas mitä mainioimmasta seurasta, eväistä ja luonnon rauhasta nauttien. Uni maistui taas entistä paremmin, tämä päivä oli selvästi rankin näistä vaelluspäivistämme.

4. päivä – Näkkälästä saunomaan

Lähistöllä rupatteleva korppiparvi sai minut kömpimään teltasta jo seitsemän jälkeen. Kuulohavainnon perusteella korpit olivat leirissämme, jolloin pelkäsin niiden penkovan rinkkojamme. Näköhavainto puolestaan paikallisti korpit n. 100 metrin päähän, eli sikäli turha herätys. Mutta mikäpä siinä, risukeitin tulille ja aamupalan valmistus pidemmän kaavan kautta. Mukavaa ja rauhallista. Tänä aamuna ei suurempia kiireitä ollut, jäljellä oli enää n. 10 kilometriä tasamaan tallaamista mönkijänjälkeä pitkin Näkkälään.

Hienot koivikkokankaat ympäröivät meitä koko matkan, ja Näkkälän lähestyessä myös muita vaeltajia alkoi näkymään. Torstai-aamuna vaimolle lähettämäni tekstiviestikin lähti jo aiemmin aamupäivällä matkaan, joten sivistys alkoi olla jo lähempänä. Otimme sopivassa kohtaa ryhmäkuvan, ja puolivälissä matkaa nautimme lounaan, sekin varsin kiireettömästi ja auringonpaisteesta nauttien. Loppumatka sujui melkoista pikamarssia, me jalkakipuiset jälkijoukossa himmaillen. Autolle pääsykin tuntui jo tässä vaiheessa varsin mukavalta, etenkin kun tiesimme pääsevämme vielä illaksi ja yöksi mökille saunomaan. Eipä olisi ollut enää juurikaan intoa jatkaa matkaa jalkaisin. Ajelimme Hettaan, kävimme hakemassa kaupasta eväitä illaksi ja jatkoimme kohti mökkiä. Mökille oli vielä kilometrin verran kävelyä ja joen ylitys. Hetken ihmettelimme paikalla ollutta venettä ja mietimme miten ylitämme sillä matalan joen. Päätimme kuitenkin ylittää joen kahlaamalla, koska mökin kohdalle oli vedetty sitä varten köysikin. Helpostihan se sujui, crocsit toimivat varsin hyvin joenpohjassa.


Mökille päästyämme menin alushoususillani hakemaan avainta jemmastaan. Kaverin kanssa vaihdoimme ajatuksia:
 -Toivottavasti täällä ei ole ampiai…
- niitä on paljon!!
Sitten housuttomia miehiä vietiin kohti mäntykangasta. Mökin räystään alta löytyikin suuri ampiaispesä. Hetken ihmeteltyämme porukan rohkein puki ylleen riittävän suojavaatetuksen, meni pesälle, nappasi pesän pussiin ja vei sen riittävän kauas metsään. Hölmistyneitä ampiaisia jäi räystäälle istumaan, ja siinä ne istuivat vielä kun seuraavana aamuna lähdimme. Nohevimmat pistiäisduunarit tosin jo kantoivat tarpeita uuden pesän rakentamista varten.

Ilta meni saunoessa, syödessä, jutellessa ja nauraessa. Lentopallon MM-kisojakin seurailtiin radiosta ja älypuhelimista. Mobiililaajakaista ylsi mainiosti myös tälle erämökille. Ajat muuttuvat… Illalla takan pelti meinasi tehdä meille tepposet, mutta onneksi yläritsille kertynyt savu ohjasi meidät avaamaan pellin uudelleen. Oli mukava nukkua mökissä oikealla patjalla.

5. päivä – kotimatka

Aamulla herätys klo 8. Aamupalaksi pyttipannua ja pekonia, ja kuka mitäkin. Tavarat kasaan, mökki siistiksi, joen yli ja autoon. Ehdin leimasin takamukseni liukkaassa suomudassa ennen kuin pääsimme kuivalle kankaalle pukemaan housuja. Sitten paluumatkalle. Lompakkokin oli hetken hukassa, ja ehti jo aiheuttaa pientä harmistusta, mutta löytyihän lopulta rinkan uumenista. Muoniossa 50 centin munkkikahvit ja tuliaiset kotiin, Rovaniemellä pysähdys, ja suorinta tietä Pudasjärvelle. Kohtuullisen hiljaista porukkaa oli autossa paluumatkalla.


Yhteenveto

Aivan loistava reissu kaikin puolin, tutussa porukassa ja uusissa uskomattoman upeissa maisemissa. Jierstivaaralta Pöyrisjärvelle avautuva maisema jäi kyllä iäksi mieleen. Muutenkin uskoisin Pöyrisjärven maisemien olevan Suomen rajojen sisäpuolella aika ainutlaatuisia. Kilometrejä ei tälläkään reissulla laskettu, eikä tarvitse. Hienoa oli myös se, että porukan muonavahvuus pysyi tälläkin reissulla samana alusta loppuun. Reissun aikaisilta haavereilta vältyttiin, ja tahti pidettiin sellaisena että reissu ei ollut ylivoimainen kenellekään. Myös jalkansa urheilukentillä loukannut kaveri sai reissun vedettyä läpi kunnialla. Paljosta olisikin jäänyt paitsi, mitenkään Tex Willereitä väheksymättä.

Kyllähän tässä sen verran alkoi kytemään, että josko ensi vuonna olisi muutakin kuin talvi- ja syysvaellus? Kyllä muuten kaltaiselleni tekniikkaorientoituneelle ihmiselle teki hyvää olla neljä päivää "kentättömällä vyöhykkeellä", suosittelen jokaiselle.

Kengät tarvitsevat selkeästi vielä sisäänajoa, mutta muuten varustepuoli toimi ihan odotetun hyvin. Rinkka tuli säädeltyä sopivaksi ja raskas kantamus kulki selässä ihan hyvin. Vaatepuolella olin erityisen tyytyväinen olin Jyväskylän SA-kaupasta kaappaamiini sarkahousuihin, jotka olivat mitä mainioimmat leirihousut. Myös ruotsin armeijan peltipaita ja flanellipaita toimivat hyvissä ja lämpimissä syysvellusolosuhteissa todella hyvin. Yllättävänkin hyvä tuulenpitävyys ja toisaalta riittävä ilmavuus. Näiden alla tekninen aluspaita, joka siirsi kosteuden iholta pois. Kostea puuvillapaita ehti hyvin kuivahtaa aina illan ja yön aikana, joten joka päivälle oli laittaa päällimmäiseksi kuiva paita. Mutta varusteista oma juttunsa myöhemmin.