torstai 31. heinäkuuta 2014

Tärkeitä hetkiä osa I

Lasten kanssa on mukavaa ulkoilla. Sitä vain pitäisi tehdä enemmän.

Huonosti kerrostalon sisäpihalla viihtyvälle mieluisinta on, jos saa lähdettyä lasten kanssa metsään retkelle. Eväsretket ovat jättäneet mieleen muistoja myös omasta lapsuudesta, ja ovat varmasti osaltaan kasvattaneet omaa kiinnostusta ja innostusta luontoa ja retkeilyä kohtaan.

Eräs mukava retki on jäänyt mieleeni syyskesältä 2013, jolloin kävin Lempäälän maastoissa tuolloin 3-vuotiaan poikani kanssa. Koska aamuhetket ovat luonnossa parasta mitä tiedän, lähdimme tuolloinkin liikkeelle jo aamuviiden aikaan.

Lähdimme kävelemään Sääksjärveltä kohti Ammejärveä. Poluilla oli jo paljon pudonneita lehtiä, ilma oli muutenkin syksyinen.

Jos jotenkin saisi opetettua lapsille tervettä suhtautumista ja innostusta luontoon ja luonnossa liikkumiseen, niin voisi ehkä sanoa onnistuneensa edes yhdellä vanhemmuuden osa-alueella. Samalla näiltä retkiltä saa tavattoman paljon myös itselleen.


Retkikohteena Ammejärven laavu

Nuotiolla

Kuivuus

Hervannan ja Sääksjärven metsistä löytyy hyviä päiväretkikohteita myös lasten kanssa kulkijoille. Polut ovat melko käytettyjä ja kuluneita, mutta maasto ei ole kovin vaikeakulkuista ja välimatkat ovat lyhyitä.


maanantai 28. heinäkuuta 2014

Rinkkaa testaamassa Syötteellä 7.- 8.7.2014

Kesälomalla toteutin sen mistä olin jo pitkään haaveillut ja tilasin Kärkkäisen verkkokaupasta Savotta 906 -rinkan. Viime syksynä olin vaeltamassa Savotta 825 -rinkan kanssa, ja kotatelttaa kantaessani vakuutuin putkirinkan monipuolisuudesta ja toimintavarmuudesta. Perheellisenä halusin varautua siihen, että saan joskus kantaa useammankin henkilön varusteita ja lasten tykötarpeita. Tällöin ei ole lainkaan haitaksi, jos rinkka mahdollistaa reilunkin ylipakkaamisen. "Ysinollakutonen" on kai yksi suomen legendaarisimmista rinkoista, ja arvelin että paljon en voi erehtyä jos sen hankin. Hetken aikaa pyörittelin ostoskorissa myös Savotan 50 v. -juhlamallia, mutta muoviset soljet ja suurempi omamassa käänsivät valinnan 906:lle. Rinkasta joskus myöhemmin lisää.

Noh, aikanaan rinkka saapui postista, ja into päästä testaamaan oli kova. Samalla piti päästä kokeilemaan myös uutta telttaa, jonka olin tilannut alkukesästä Outdoor Megastoresta Iso-Britanniasta.

Teltan ensipystytys
Syötteen kansallispuiston maisemissa olen patikoinut ehkä enemmän kuin missään muualla. Mukaan lähti neljävuotias poikani, mikä tarkoitti sitä että mitään pitkää lenkkiä emme tulisi tekemään. Pojan ehdoilla mentiin, jos virtaa riittäisi niin kahdeksi päiväksi olisi varusteita, mutta todennäköisimmin olisimme yhden yön. Kohteeksi valikoitui Syötteen luontokeskuksen ja Ahmatuvan väliset polut. Ensimmäisen yön sijaksi ajattelin Koiratuvan pihamaata.

Ajelimme Syötteelle ja luontokeskuksen parkkipaikalla väänsin pojan suureksi huvitukseksi raskaaksi paisuneen rinkan selkääni. Lähdimme talsimaan sorastettua polkua pitkin kohti Annintupaa. Miten ihmeessä rinkka painoikin niin paljon jo alkumatkasta. Ilmeisen tottumattomat hartiat moisille kuormille. Lenkkarit jalkineena eivät myöskään tarjonneet ehkä parasta mahdollista tukea tottumattomille nilkoille. Mutta eteenpäin vain, oli mahtavaa olla taas tutuissa maisemissa ja oman pojan kanssa!



Annintuvan portailla keittelimme kahvit ja kaakaot ja puraisimme hieman välipalaa. Edessä olisi vielä kolmen kilometrin talsiminen pitkin pitkospuita ja polkuja. Matkanteko oli melko hidasta, poika piti repustani kiinni ja leikki peräkärryä. Hauskaa oli! Ja hyttysiä myös!



Syötteen luonto näytti ihan yhtä mukavalta kuin aina ennenkin. Hienoja soita ja metsiä on tässä kansallispuistossa riittää. Muurahaisissa riitti pojalle ihmettelemistä koko matkan ajan.


Hitaasti mutta varmasti etenimme kohti Koiratupaa, ja onhan se myönnettävä että pitkältä se matka alkoi tuntumaan. Myös seuralaisella alkoi jossakin vaiheessa hieman kyllästyttämään, ja välillä näytti että matka loppuu justiinsa. Kanelikorppujen ja muumikarkkien voimalla kuitenkin etenimme etappi etapilta kohti Koiraojaa. Kyllä oli mukava saapua päivätuvalle leirin pystytykseen. 



Teltta pystytettiin yhteisvoimin, ja iltapalaksi söimme makaronia, lihapullia ja leipää. Poika oli ymmärrettävästi aika väsynyt kävelystä, ja nukahti Lauantai-pussin kanssa telttaan sillä aikaa kun touhuilin ruokatarpeita takaisin reppuun.



Aamulla puraisimme aamupalaa ja lähdimme eilisiä jälkiä pitkin takaisin autolle. Oli tulossa hellepäivä, ja pikkumiehellä alkoi olla äitiäkin ikävä. Hiljakseltaan kuitenkin valuimme kohti Pärjänjokea ja pienen paarmojen häiritsemän tauon jälkeen Annintuvalta viimeinen etappi autolle. Joku oli kokeillut Mondeon puskurin kestävyyttä omalla puskurillaan. Naarmut harmittivat, eikä tietenkään mitään lappua ikkunassa. Jäätelö, kahvi ja pillimehu maistuivat kuitenkin Syötteen luontokeskuksessa. Päätimme vielä käydä kokeilemassa Luppoveden uimakelpoisuutta, ja sieltähän löytyikin oikein hyvä (ja syvä) ranta. Oli nautinnollista pulahtaa sopivan lämpimään veteen.

Rinkka toimi, kuten odotinkin. Pientä säätöä pitäisi tehdä, mutta kyllä suurimmat säädöt olisivat edessä rinkan kantajalla. Vaelluskengistä olisi ison rinkan kanssa paljon iloa, eikä parempi kuntokaan olisi pahitteeksi. Teltta oli myös myönteinen kokemus. Pystyttäminen ja purkaminen oli helppoa, ja absidiin sai kaikki kamat mukavasti suojaan.

Syötteeltä jatkoimme jatkamaan puolivälin krouvin saavuttanutta kesälomaa.



sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Pukala 21.-22.7.2014

Kesäloman viimeisellä viikolla, reissusta palattuamme oli pakko päästä taas vähän retkeilemään. Tarkoituksena oli löytää paikka, jossa voisi harrastaa myös heittokalastusta. Paikallisissa kansallispuistoissa se ei onnistu, ja uusia retkipaikkoja kartoittaessani löysin Orivedellä sijaitsevan Pukalan virkistysmetsän.

Alue on saanut nimensä Pukalajärven mukaan. Syvimmillään jopa 54 metrin syvyistä järveä on luonnehdittu Etelä-Suomen Inariksi. Alueen vanhimmat rauhoitusalueet ovat jo vuodelta 1968.

Valitsin lähtöpaikakseni lähimpänä Orivettä sijaitsevan Juurakon pysäköintialueen. Oriveden keskustan jälkeen käännyin aina hieman pienemmille teille, ja jossakin vaiheessa karttaselaimen täppä alkoi olla pysäköintialueen paikkeilla. Missään ei kyllä näkynyt mitään pysäköintialueen merkkiä, joten ajoin ensin ohi. Ajattelin, että koska ollaan retkeilyalueella, niin noudatetaan nyt reittejä ja palasin takaisin päin. Heinikosta löytyi muutamat saappaanjäljet, joista päättelin että siihen suuntaan kulkiessa voisi päätyä oikealle polulle. Kello oli tuossa vaiheessa jo lähempänä kahdeksaa, joten päätin että en lähde kiertelemään polkuja pitkin Pukalajärvelle, vaan keskityn alueen pohjoisreunaan. No, sadan metrin päästä polku palasi takaisin samalle tielle, josta olin hetki sitten palannut autolla takaisin päin. Tietä pitkin sai kävellä parikin kilometriä, ennen kuin saavuin Siitinjärvelle johtavalle polulle.

Siitinjärvellä heittelin hetken aikaa uistinta samalla kun etenin rantaa pitkin. Järven vastaranta oli melko hyvin mökkeistetty, ja kaikenlaisia elämän ääniä kuului koko ajan. Hieman vaivaannutti, koska järvi ei kuitenkaan kovin suuri ole. Joitakin ahvenensinttejä tarttui lippaankin, mutta päästin ne kasvamaan. Huokaisin helpotuksesta, kun pääsin järven länsilaidalle, jossa ei näkynyt enää rakennuksia.

Polkua pitkin kävelin Siitinjärven pysäköintialueelle. Siellä olisi ollut telttapaikka ja laavukin, mutta tie meni hieman liian läheltä. Päätin kävellä Valkeajärven laavulle. Siitinjärveltä lähtiessäni virallinen polku hävisi jonnekin, kun lähdin ajatuksissani seurailemaan epävirallisempaa polkua. No, joku muukin oli tässä kohtaa päättänyt oikaista ja kilometrin päästä kohtasinkin taas retkeilyreitin. Reitti eteni ihan mukavissa metsämaisemissa ja välillä hakkuuaukoillakin, tehden viimeisen koukkauksen Valkeejärvenvuoren rinteiden kautta. Siellä oli oikein mukavia kallioita, joilta polku laskeutui jyrkästi kohti karun näköistä järveä. Valkeajärvi vaikutti olevan kalliorantainen ja kirkasvetinen järvi, ja ihastuin paikkaan kyllä samoin tein. Järven pohjoispäässä sijaitsee laavu, ja keskivaiheilla hienossa niemessä toinen nuotiopaikka. Yritin kuulostella, kuuluiko laavulta muiden ihmisten ääniä. Ei kuulunut, joten päätin suunnistaa sinne. Heittelin muutamia kertoja virvelillä, mutta mitään ei tärpännyt.

Asetuin taloksi laavulle, pystytin teltan, keittelin kahvit ja söin iltapalaa. Hämärän rajoissa heittelin vielä uistinta, ja yksi uistin jäi pohjassa makaavaan puunrunkoonkin kiinni. Ilta oli erittäin kaunis ja leppoisa. Huuhkaja huhuili komeasti mustasta metsän silhuetista vastarannalta. Enpä ole ennen kuullut huuhkajan huhuilua noin selvästi. Jäi kyllä mieleen. Puhelimen videotallenteeseen sen sijaan ei.

Yöstä oli tulossa erittäin lämmin, ja nuotio piti laavusta hyttyset kaukana. Mietin nukkuisinko yön laavussa, teltta on jotenkin ahdistava umpio etenkin yksin liikkuessa. Ajattelin kuitenkin hyttysten tulevan heti kun nuotio hiipuu, ja päätin majoittua telttaan. Yö meni kahteen asti vähän katkonaisesti, mutta sen jälkeen nukuin kuin uppotukki aamukuuteen saakka. Teltta toimi hyvin, ja olen edelleen tyytyväinen ostokseeni.

Aamulla kävin vielä kalastelemassa rannoilta ja varusteet pakattuani loikoilin vielä kiireettömyydestä nauttien laavun ritsillä. Tielle oli laavulta vain puolen kilometrin verran matkaa, eikä eilinen polku nyt niin hieno ollut että olisin viitsinyt lähteä sitä enää koluamaan. Tietä pitkin oikaisin matkaa autolle varmasti parikin kilometriä. Kävelin melko ripeää marssia takaisin autolle ja karauttelin takaisin Tampereelle. Kumisaapas hiersi ja reppukin vähän painoi, taas kerran totesin että uudet kengät olisi hankittava.

Pukalan virkistysmetsä vaikutti ihan mukavalta paikalta käydä viettämässä öitä luonnon lähellä. Kalastukseen sopivia lampia alueella on useita, mikä onkin alueen parasta antia. Helppo sinne olisi perheelläkin lähteä makkaraa paistelemaan, autolla pääsisi lähelle laavuja ja tulipaikkoja. Valkeajärveä lukuunottamatta alue ei kyllä mitään ihan uskomattomia luontoelämyksiä tarjonnut ainakaan tällä reissulla. Seuraavalla kerralla täytyy käydä tutustumassa virkistysmetsän etelälaitaan ja Pukalajärven rantoihin.

Reitti: Juurakko-Siitinjärvi-Valkeajärvi

Kesähetkiä, osa I


Tähän kesään on mahtunut telttailua perheen kanssa ja yksikseen, kalastusta veneestä ja rannoilta ja paljon muitakin luontohetkiä.

Haukanhieta Helvetinjärven kansallispuistossa 

Taivalkosken Kostonjärvellä

Pudasjärven Puhosjärvellä


maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kesäillat Ohtosella

Tämä blogi on oikeastaan hyvä aloittaa niistä maisemista, joissa olen elänyt ja kasvanut lähes aikuisikääni asti. Ohtavaaran reunustama Ohtosen erämaa Pudasjärvellä on paikka, jossa olen tehnyt ensimmäiset patikka- ja hiihtoretkeni hädin tuskin kouluikään ehtineenä.

Kesälomalla ehdin vihdoinkin toteuttaa sen, mitä olen haudutellut mielessäni jo joitakin vuosia. Kun metsästysharrastus on olosuhteiden pakosta jäänyt jäähylle, olen pohtinut josko kalastuksella olisi minulle jotakin annettavaa. Koskaan en ole ollut mikään kovin innokas kalamies, mutta jotenkin erämaalampien ahventen narraaminen on alkanut tuntumaan kiehtovalta syyltä karata arjen asioilta metsään.

Heinäkuussa teimme perättäisinä iltoina kaksi retkeä Ohtosensuon lammille: "Pikku-Ohtoselle" ja Ohtoselle. Lammet sijaitsevat muutaman kilometrin päässä kotipaikastani, ja ovat kuuluneet omaan reviiriini koko lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni ajan. Lammet rajautuvat länsirannaltaan Ohtavaaraan, ja muuten niitä ympäröi Ohtosensuo.

Illat olivat lämpimiä ja häkellyttävän valoisia. Tuntui kuin päivän lyheneminen olisi pysähtynyt tässä heinäkuussa. Sääskiä, mäkäräisiä ja paarmoja oli seurana ihan riittämiin, mutta kyllähän niiden kanssa pärjää.

Ensimmäisenä iltana minulla oli mukana mato-onki. Syönti ei ollut mairittelevaa, mutta mielenrauha sitäkin suurempi.

Mavolla onkimista
 
Seuraavana päivänä kaivoin esiin vanhan avokelan ja kävin paikallisessa urheiluliikkeessä hankkimassa uuden vavan sekä muutamia lippauistimia.

Saalistakin seurueemme sai syödä asti: kasa syömäkokoisia ahvenia ja joku pienehkö haukikin. Ensimmäisten saaliiden riemu oli seurueen nuoremmilla jäsenillä mahtavaa!

Kameraa minulla ei ollut mukana, mutta puhelimella räpsin joitakin kuvia, käyttäen camera360 -sovelluksen suodattimia.


Tuttuakin tutumpi konkelo Pikku-Ohtosen rannalla


Ohtosensaari Pikku-Ohtoselta katsottuna

Kalamiehiä Ohtosella