maanantai 18. elokuuta 2014

Haukanhieta 15.-16.8.2014


Viikon odotus palkittiin taas, ja perjantaina kuuden maissa pakkaamisien jälkeen lähdimme pojan kanssa ajelelmaan kohti Helvetinjärven kansallispuistoa ja tarkemmin sanottuna Haukkajärveä. Kansallispuiston alueella, Haukkajärven rannalla sijaitsee Haukanhieta, joka on oikein viihtyisä paikka esimerkiksi perhekeskeisemmälle telttaretkeilylle. Oletettavasti Haukanhieta on saanut nimensä paikalla sijaitsevasta parisataametrisestä hiekkarannasta.

Haukanhiedan tuntumaan johtaa mutkainen soratie, jonka päässä on puomi ja reilun kokoinen parkkialue. Ennen pysäköintialuetta tien vasemmalla puolella on myös asuntovaunuille tarkoitettu alue. Pysäköintialueelta tie jatkuu kävely-urana muutaman sadan metrin matkan, jonka jälkeen vasemmalle puolelle avautuu Haukanhiedan alue. Telttailu- ja tulistelualue sijaitsee tämän hiekkarannan yläpuolella kuivalla mäntykankaalla, ja tarjoaa näin retkeilijälle oikein komeat ja helpot puitteet leiriytyä ja virkistäytyä. Edellisen reissun kokemuksen sekä rannalle unohtuneiden lenkkareiden, t-paitojen ja pyyhkeiden perusteella paikka on myös suosittu uimapaikka. Ensi kesänä voisikin jonkun helleviikonlopun telttailla Haukanhiedalla.

Retkeilyinfraa paikalle on rakennettu liiterin, parin nuotiopaikan ja jämerän keittokatoksen verran. Käymälät löytyvät itäpuolelta ja P-alueen laidalta. Yleisen alueen vieressä on myös Metsähallituksen hallinnoima varaustupa. Paikalle on helppo tulla pientenkin lasten kanssa, ja vähän tuhdimmalla varustuksellakin. Meilläkin oli ensimmäisellä kerralla kuuden hengen ”huvilateltta” ja mm. kunnon ilmapatjat. Saikin siinä sitten roudailla ihan tovin aikaan tullessa ja mennessä…

Tällä kertaa lähdimme pojan kanssa kahdestaan pikkuteltan kanssa. Menomatkalla sateli vettä ja ilta-aurinko paistoi sekä suoraan että märän asfaltin kautta tuulilasiin, mikä teki pikkutiellä kurvailusta välillä aika mielenkiintoista. Perillä säpisimme leirin pystyyn ja aloimme iltapalalle: lihapullia, erinomaisen hyvää näkkileipää, pannullinen kahvia ja pillimehua. Molemmilla vatsa täynnä ja pian unille. Poika oli intoa täynnä, telttailu on kyllä hänen lajinsa. Mukava saada välillä kaveri mukaan, ja mukavalta tuntuu kun molemmat viihtyvät. Ilta oli erittäin kaunis


Alueella oli pari muutakin telttakuntaa, vanhempi ja nuorempi pariskunta. Keskellä yötä nuoremman pariskunnan kaksi koiraa kohtasi ilmeisesti vaunualueelle majoittuneen koiran, mistä seurasi melkoinen rähäkkä kuulaassa syyskesän yössä. Yö olikin yllättävän kylmä. T-paita ja alushousut ei ollutkaan riittävä varustus halpismakuupussissa nukkumiseen ja aamupuolella yötä oli noustava lisäämään vaatetta. Myös poika nukkui hieman katkonaisesti ja aina välillä sain nousta asettelemaan hänen makuupussiaan paremmin. Hänellä oli onneksi oma villainen "lämpöpuku", mikä on osoittautunut telttaretkien suosikiksi. Myös makuualusta vaikutti. Pojalla oli reilun paksuinen ilmapatja ja minulla ohut vaahtomuovilärpäke. Kun aamulla pötköttelin paksummalla patjalla, ei viileys tunkenut pussiin ihan samalla teholla. Päätin kuitenkin, että makuupussi menee hankintaan saman tien. Joskus sekin on ostettava.



Lauantaina söimme aamiaista, kiertelimme hieman alueella ja kävimme lyhyen metsälenkin. Poika viihdytti itseään heittelemällä hiekka ja kiviä veteen. Oli hiljaista ja rauhallista, oikein mukavaa. Virittelin puiden väliin narun ja laitoin sisäteltan kuivumaan aurinkoon. Kuivailin ulkoteltasta enimmät kosteudet rätillä ja annoin auringon hoitaa loput. Yllättävän paljon kosteutta olikin kertynyt ulkoteltan sisäpintaan. Tällaisella reissulla ei rinkkaa, kenkiä tai muitakaan varusteita isommin testailla, mutta sen verran on sanottava että risukeitin oli taas mukava varuste. Ei tarvinnut sahata ja pilkkoa polttopuita nuotiopaikalle, eikä toisaalta tarvinnut jakaa nuotiopaikkaa kenenkään kanssa. Ja kuitenkin sai vähän näpertää syttöjen ja risujen kanssa sekä tohrata savulla ja tulella.

Eläimistöä ei retkellä juuri havaittu naapuriteltan puudelien lisäksi. Kuikka huuteli lauantaiaamuna järveltä, ja tavikin rääkäisi muutaman kerran. Tikka koputteli puuta ja västäräkki kävi hiekkarannalla juomassa. Siinäpä ne.


Hernekeittolounaan jälkeen pakkasimme leirin hiljalleen kasaan ja nousimme pienen rinteen P-alueella ja autolle. Kotimatkalla autossa istui kaksi tyytyväistä ihmistä.

Retken kuvasatoa:













  















keskiviikko 13. elokuuta 2014

Itse tehty risukeitin


Materiaali: Ruostumaton teräs
Paino: 282 g
Mitat: 120 x 180 mm (+ ruuvit)

Valmistus

Erätulilla-ohjelman retkinikkarissa esitelty Tee-se-itse -risukeitin innosti minutkin askartelemaan. Ikean ja Nekalan K-Raudan kautta rautasahahommiin. Rälläkän puutteessa päätin kuitenkin yksinkertaistaa mallia hieman. Vedon parantamiseksi kiinnitin ostamani ruuvauslevyt siipimuttereilla Ikean keittiövälinetelineen kylkeen ja leikkasin pihdeillä muutamia ilma-aukkoja isommaksi.


Lopputulos ei ollut kovin kaunis, mutta sepä ei ollut tavoittenakaan. Tavoitteena oli saada toimiva risukeitin, jolla voi kiehauttaa metsäreissuilla kahvivedet tarvitsematta sytyttää kunnon nuotiota tai tarvitsematta kantaa kaasukeitintä tai spriipoltinvälineitä mukana. Siinä tavoitteessa onnistuin. Parin testikäytön jälkeen olen vakuuttunut että tämä häkkyrä kuuluu jatkossa vakiokalustooni isommilla ja pienemmillä reissuilla.

Sytyttäminen ja polttoaine


Olen todennut, että jos poltettavia risuja ja käpyjä on helposti saatavilla, tällä keittimellä keittää kahvit kymmenessä minuutissa. Mitä enemmän jaksaa ruokkia tulta, sitä nopeammin vesi kiehuu. Keittimen muoto nostaa palokaasut tehokkaasti ylöspäin ja kiehuttaa veden nopeammin kuin kynsitulilla. Keitin toimii jo itsessään pannun tai kattilan telineenä. Keittoastian voi laskea tötsän reunoille kuin keittolevylle konsanaan. Retkinikkarin vinkistä olen käyttänyt alustana auki taiteltua foliovuokaa, joka kulkee helposti keittimen sisällä. Myös esimerkiksi trangian kansi voisi olla myös ihan kelpo väline eristämään tuli maanpinnasta ja pienentämään maastopaloriskiä. Kun tuli on eristetty maasta, ei risukeitin ole avotuli vaan retkikeitin. Huolellinen toki pitää olla ja keittimen ympäristöä voi hieman kastella samalla kun lorauttaa vettä pannuunkin. Järkevintä on yrittää löytää tasainen kivi tai kallio, jonka päälle keittimen virittelee.

Kuivat oksat ja risut syttyvät kyllä helposti melkein millä vain, mutta asiaa voi helpottaa ottamalla repun taskuun vaikkapa tuohensuikaleita tai vaikka sytytyspaloja. Näin säästyy ainakin näpertämiseltä ja jos polttoainettakin on keräillyt kävellessään mukaan, saa keittimen repusta tulille puolessa minuutissa.

Keittämisen jälkeen

Keittämisen jälkeen tuli sammuu melko nopeasti itsestään. Jos on kiire, voi sammumista ja jäähtymistä toki edesauttaa runsaalla vedellä, hiekalla tai muulla vastaavalla. Keitin jäähtyy melko nopeasti kahvikupposen aikana, jonka jälkeen se voidaan pakata esimerkiksi muovipussiin ja reppuun. Repun sotkeutumista ja värikkäiden ostoskassien kuljettamista välttääkseni kuljetan pannua ja keitintä omissa pikkupusseissaan, jotka sujautan brittiarmeijan vedenpitävään pussiin. Keittimen jalat voi halutessaan kääntää ylös keittimen kylkeä vasten.

Polttojätettä ei keittimestä jää kourallista enempää. Jos polttaminen tapahtuu metsämaastosta, voi ennen sytyttämistä esimerkiksi kuoria kämmenen kokoiselta alueelta kunttaa, ja lopuksi kuntan palasella voi peittää myös huolellisesti sammutetut tuhkat. Näin "nuotiosta" ei jää jälkiä maastoon.

Yhteenveto

+ Keveys
+ Helppous
+ Elävän tulen tunnelma
+ Mahdollisuus omiin virityksiin ja "modauksiin"
+ Polttoainetta ei tarvitse kantaa mukana

+/- Kaasukeitintä suurempi ja nuotiota pienempi paloturvallisuusriski

- Vaatii tasaisen alustan
- Nokeentuu helposti
- Tulta täytyy ruokkia usein


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Vaelluskenkien hankinta

Ostettuani kesän aikana rinkan, minulla alkoi olemaan kasassa riittävä perusvarustus pitkällekin vaellukselle. Vaelluskenkiä lukuunottamatta. Totesin, että jos aion nauttia muista investoinneista, täytyy jalkineet hankkia.Tämä kallis mutta välttämätön ostos pakotti hieman perehtymään aiheeseen ja tekemään melko tarkkoja vertailuja ja kokeiluja. Aiemmin olen omistanut vain jotkut Erätukusta ostetut Canadian Huntingit joista katkesi pohja.

Lähtökohtana kenkien hankinnassa minulla oli muutama kriteeri:
1) monikäyttöisyys
2) vedenpitävyys
3) laatu ja kestävyys

Näistä lähtökohdista pystyin nopeasti rajaamaan valikoimaa sinne hieman kalliimmalle puolelle (yli 250euroa). Nettikeskusteluiden ja lehtiarvosteluiden perusteella oli todettavissa, että halvalla voi saada vedenpitävän (kumisaapas), pitkäikäisen (kangaskengät) TAI monikäyttöisen (lenkkikenkä), mutta tuskin kaikkea samassa paketissa.

Monikäyttöisyyden vaatimus tulee siitä, että en haluaisi ostaa kovin monia kenkiä erilaisiin ulkoiluaktiviteetteihin. Halusin kengät, jotka mukavoittavat satunnaisia metsästys- ja kalastusreissuja, Lapin vaelluksia ja toimivat tarvittaessa myös päivittäisessä lähiulkoilussa ja -retkeilyssä. Kenkien tulisi olla mukavat raskaan rinkan kanssa ja siedettävät myös päiväretkillä ilman raskasta kantamusta. Kengissä olisi hyvä olla pitkä varsi, koska metsässä voi olla paljon märempää kuin perinteisillä vaelluspoluilla. Kenkien tulisi kestää katseita myös "siviilikäytössä", joten kaikenlaiset maastokuviot olivat poissuljettuja. Katseeni alkoikin kohdistumaan erilaisiin metsästyssaappaisiin, kuten Vikingin ja Lowan Hunter-mallit. Nämä kengät olivat pärjänneet myös esimerkiksi Metsästys ja Kalastus -lehden testeissä.

Yhden lauantai-iltapäivän vietin Lielahden ja Ideaparkin urheilutarvikemyymälöissä kenkiä kokeillen ja katsellen. Lowa Hunterit olivat minun jalkaani aivan käsittämättömän jäykät ja kankeat, etenkin arkikäyttöä ajatellen. Eivät siis sopineet minun käyttötarkoituksiini. Päivän kokeilujen perusteella vaihtoehtojen kärkipäähän nousivat Meindl Taigat ja Hanwag Tatrat. Meindliltä löytyy myös Dovre Extreme -malli, jota pääsin kokeilemaan muutaman päivän päästä. Se tuntui myös oikein hyvin minun jalkaani sopivalta. Tilanne alkoi hahmottua.

Jatkoin kuitenkin aiheeseen perehtymistä, ja ihmisten kokemuksiin tutustumista. Alun perin itsestäänselvyytenä pitämäni GoreTex tai muu kalvoeristys alkoi vähän hirvittämään. Jos ostankin kalliit kengät, joista menee kalvo jopa vuodessa-parissa? Toki hyvällä tuurilla kalvo voi kestää kymmenenkin vuotta, mutta eipä sitä ostaessaan tiedä. Tällöin viimeistään ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hankkia kokonahkaiset kengät, jotka saisi kyllästettyä vedenkestäväksi vaikka kalvo ei kestäisikään. Partioaitan myyjän mukaan myös kengän pitkä varsi yhdistettynä kalvoon aiheuttaisi omat haasteensa esimerkiksi kengän kuivumisnopeudelle. Kokonahkaisten valikoimasta päätin kokeilla vielä Alpina Trappereita, joiden saamat arvostelut ja hinta houkuttivat. Sovituksen perusteella voin sanoa, että laadukkaan oloiset kengät olivat nuokin, joskin minun makuuni pohja oli vähän liiankin "rullaava".

Erä-lehden vaelluskenkätestistä silmääni tarttuivat testin voittaneet Lundhagsin kengät. Jäin miettimään, että mihin ihmeeseen tarvitsen kalvokenkiä, kun pelkän nahkankin saa kyllästettyä vedenpitäväksi. Perehdyttyäni tuotteeseen, vakuutuin että tässä on juuri se mitä tarvitsen. Ikuisuuden kestävät, yksinkertaiset, pienessä tehtaassa käsityönä tehdyt ja kaikessa rujoudessaankin erittäin kauniit kengät. Lundhags Professional High Opti -kengät. Koko 43 tuntui olevan sopivin, ja sellainen kaksikko löytyikin lyhyellä toimitusajalla Forumin liikkeestä. Syksyn reissuja ajatellen en halunnut jäädä odottelemaan kenkiä maahantuojalta kahdeksi-kolmeksi viikoksi.

Varsi nahkaa, kengän alaosa Certech-kumia ja maata vasten Vibram-pohja. Tuotetta oli hieman vaikea saavuttaa haluamani kokoisena, mutta sain kuin sainkin lopulta tilattua Scandinavian Outdoor Storesta

Muutaman päivän kuluttua sain kengät toimiston vieressä sijaitsevaan SOS:n myymälään. Kaupan päälle sain vielä 30 euron arvoisen sukkapaketin, joka sisälsi parin alussukkia ja paksummat saapassukat. Koko paketille tuli hintaa rapiat 350 euroa. Koskaan en olisi uskonut laittavani kenkiin näin paljon rahaa, mutta toisaalta koskaan en ole ollut niin varma ostoksen hyödyllisyydestä. Jo ensimmäisten käyttökokemuksien perusteella voin sanoa, että koskaan en ole noin hyvä kenkiä jalassani pitänyt.

Lisää tästä lähitulevaisuudessa.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Isojärven kansallispuisto 1.-2.8.2014

Alun perin oli tarkoitus käydä elokuun ensimmäisenä viikonloppuna sisäänajamassa sekä uutta rinkkaa että uusia vaelluskenkiä. Tilaamani vaelluskengät eivät kuitenkaan ehtineet saapua myymälään perjantaihin mennessä. Luontoon oli päästävä joka tapauksessa. Viikolla olin katsellut eri kansallispuistoja, ja Isojärven kansallispuisto vaikutti tällä kertaa houkuttelevimmalta.

Kaikenlaisten lähtöhärdellien jälkeen pääsin perjantaina kuuden maissa matkalle kohti Isojärveä. En toisaalta pitänyt lähdön kanssa kiirettä senkään vuoksi, että tiesin lähistöllä ajettavan alkuillasta Jyväskylän MM-rallin erikoiskokeita. Länkipohjan taajaman jälkeen alkoikin Isojärven suunnasta pukkaamaan autoletkaa, jonka väisteleminen kohtuullisen kapealla soratiellä vei vähän aikaa.




Reissun lähtöpisteenä toimi Heretyn kämppä. Alun perin oli ajatuksena, että kävelen Vahterjärven laavulle yöksi, ja sieltä lauantaina Kalajärven kautta takaisin Herettyyn. Myöhäisen lähdön sekä ensimmäisestä työviikosta nuutuneen fiiliksen takia päätin lyhentää reissun niin, että yöpyisin Kuorejärvellä ja kävelisin seuraavana päivänä Vahterjärven kautta autolle. Jalassa olleet lenkkikengät eivät myöskään olleet ainakaan liian mukavat kävelytoverit, olinhan lastannut rinkkaani kuitenkin testireissun hengessä ihan kohtuullista kuormaa.







Parkkipaikalla oli pari muutakin autoa, ja toivoin että kulkijat olisivat menneet Kuorejärveä edemmäs yöpymään. Näin ilmeisesti olikin, sillä Kuorejärven laavulla ei ollut ketään. Virittelin nuotion ja kaasukeittimen, keittelin kahvit, söin, ja istuskelin karun kaunista järveä ihaillen ja kuikan huutelua kuunnellen.






Pimeän rajassa asettelin laavuun rankisen, ensimmäistä kertaa käytössäni olleen ilmapatjan sekä makuupussin. Yö oli erittäin lämmin, mikä teki turhan tuhdin makuupussin kanssa nukkumisesta katkonaista. Vasta puoli kolmen jälkeen nukuin kuin tukki aamuun asti, ja heräsin vasta seitsemän jälkeen. Uni kuitenkin maittoi vielä tunnin verran, jonka jälkeen aloin aamutoimille. 






Nuotio syttyi helposti edellisenä iltana tehdyillä kiehisillä ja kahvi kiehahti kaasukeittimellä nopeasti. Elovenan kaurapuuropussi ja lämmin kuppi -marjasoppa sekoittuivat kiehuvaan veteen ja hyväksi todettu yhdistelmä toimi taas päivän käynnistäjänä erinomaisesti. Kuikkapoikue kalasteli laavun rannassa pitkän tovin, ja kävin niitä kuvaamassa aamutoimieni ohessa. 




Oli mukavaa, kun päivän löysä ohjelma mahdollisti rauhallisen puuhastelun. Joskus puoli kymmenen maissa lähdin tallustelemaan kohti Vahterjärveä. Koukkasin Hevosjärven kautta, jossa netin tietojen mukaan oli jälkiä majavan oleskelusta. No, joskus 90-luvun lopulla majavat olivatkin siellä asuneet, ja jäljet oli toki nähtävissä.






Hevosjärveltä kävelin Latokuusikkoon, joka olikin reissun vaikuttavinta antia. Suomalaisittain erittäin suurta kuusimetsää, rinnan korkeudella viistävää saniaista ja heinikkoa sekä monenlaista louhikkoa ja siirtolohkaretta. Paikka jäi kyllä mieleen. Jos ei ole pohjoisen savottamiehillä ollut helppoa talven pakkasissa ja lumihangissa, niin ei kyllä täkäläisillä hevosmiehilläkään ole ollut rekikuormien kuljettaminen ollut ihan lasten leikkiä. Sen verran vaikeakulkuista maastoa alueella on.









Latokuusikosta matka jatkui varsin miellyttävissä kangasmaastoissa Vahterjärvelle saakka. Matkan varrelta olisi varmasti saanut poimittua ensi talven mustikatkin, mutta jostakin syystä jätin poimurin ja sankot tältä reissulta kotiin. Laavulla olikin lapsiperhe ilmeisesti marjastamassa, joten jäin pohjoispuolella sijaitsevalle nuotiopaikalle lämmittämään hernekeittoa. Oikein mukava taukopaikka, aurinko paistoi mukavasti ja maisema oli varsin kotoinen.









Viimeinen etappi kuljetti Lortikanvuorten kautta autolle. Ihmisiä tuli vastaan enemmän ja enemmän, mitä lähemmäksi Herettyä liikuin. Pienellä lammella oli taas kuikkapoikue, joka ei ollut ohikulkijoista moksiskaan.

Heretyssä poikkesin vielä vanhassa savottakämpässä ja parkkipaikalla keittelin pikaisesti kahvit matkaa varten. En jaksanut alkaa enää pesemään pannua, joten laitoin sen kahvinrippeineen auton takakonttiin ja pakkasin varuilta "trangiapakettiin". Tämän toki unohdin matkalla, ja osa kahvista päätyikin sitten kotiin päästyäni olohuoneen lattialle ja uuden maton valkoisille raidoille. Onneksi oli tehokkaita pesuaineita käytössä.








Isojärven kansallispuisto on alueelle tyypilliseen tapaan melko metsäinen ja polku risteili matalien mutta teräväpiirteisten harjujen ja "vuorien" kautta. Vaikka en ole ihan sinuiksi vielä Etelä-Suomalaisen luonnon kanssa päässytkään, jäi Isojärvestä varsin positiivinen käsitys, ja maisemat olivat oikein mukavia ja kauniita. Varmasti tänä syksynä teen vielä uuden reissun puistoon, toivottavasti silloin olisi aikaa olla koko viikonloppu. Reissun päätavoite, eli rinkan testaaminen sujui hyvin. Pieniä säätöjä tein, ja ysinollakutonen kulki selässä varsin mukavasti.

Juomavettä kannattaa varata mukaan reilusti, sillä alueen kaivot ovat käyttökiellossa.