sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pikapatikka Helvetinjärvellä 22.-23.11.2014

Luontoäiti on ollut tänäkin syksynä ehkä hieman laiska talventeon suhteen, mutta sen verran ajan hermolla kuitenkin, että antoi mättäiden peitoksi taas hauraan lumihunnun sopivasti juuri kun olin koko viikon suunnitellut käyväni taas viikonloppuna pienellä retkellä. Ajoitus kohdallaan siis.


Retken kohde oli minulle vielä lauantainakin vähän auki, arvontaa suoritin Seitsemisen, Riuttaskorven ja Helvetinjärven välillä. Vasta kun kävin ostamassa kahvipaketin lähikaupasta, ja starttailin autoa kaupan parkkipaikalla, tein valinnan lähdenkö ajamaan Ylöjärven vai Oriveden suuntaan. Hervannasta katsottuna Ylöjärven suunta tarkoittaa luontevammin Seitsemisen kansallispuistoa ja Oriveden suunta taas kantatie 66:a, jota kautta Helvetinkolulle olisi viisainta ajella. Napsautin Marabousta palasen suuhini ja käänsin Mondeon nokan kohti Orivettä. 

Helvetinjärvellä olen kyllä retkeillyt useasti ennenkin, mutta jostakin syystä puiston länsi- ja pohjoisreunat ovat vielä jääneet käymättä. Nyt olisi siis aika käydä katsastamassa kansallispuiston varsinaisia turistinähtävyyksiä.

Auton (ulko)lämpömittari näytti ajellessa noin -2 astetta. Auton tuulilasille tipahteli hiljalleen pieniä lumihiutaleita kun käännyin lauluistakin tutulta kantatieltä Helvetinjärven kansallispuiston kyltin osoittamaan suuntaan. Ajelin soratietä kohti Kankimäen P-paikkaa, missä havaitsin olevan jo ennestääni kolme muuta autoa. Ei mikään kansainvaellus siis tiedossa, hyvä.

Vaihdon vaelluskengät jalkaani, pakkasin ostamani kahvipaketin ja suklaalevyn reppuun ja noin klo 14 maissa lähdin tallustelemaan kohti Helvetinjärveä. Kamerankin olin ottanut mukaan pitkästä aikaa, ja ripustanut laukun hankalasti etupuolelleni roikkumaan rinkan viillekkeistä. Lähtiessäni olin jo kyllä huomannut, että kameran molemmat akut olivat aika lähellä finaalia, mutta ajattelin muutaman kuvan saavani. No yhden kuvan sain, ja sitten akku loppui. Eli kännykkäkameran varassa tämäkin reissu. Turhan kantamisen vaiva hieman harmitti, mutta toisaalta, eipähän tarvinnut käyttää aikaa ja keskittymistä kuvien räpsimiseen.

Onko se ufo? Ei, vaan avanto Helvetinjärven jäällä.

Helvetinkolun risteyksissä tarkensin jälleen reittisuunnitelmiani ja päätin suunnistaa kohti Iso-Ruoketjärveä ja jatkaa sieltä yöksi Haukanhiedalle. Pitkospuut olivat liukkaita ja porrasaskelmia riitti. Maisema oli tasaisen harmaa, maastoa ja taivasta myöten. Kohtuullisen rankan työviikon päälle ei kyllä jotenkin ollutkaan suurempia intohimoja ihailla maisemia, kunhan vain sai laittaa saapasta toisen eteen ja olla ajattelematta mitään mitä ei juuri silloin huvittanut ajatella.



Iso-Ruoketjärvelle saavuin hämärän rajamaissa. Tulipaikan liiteri oli lähes tyhjä, mutta sen verran siellä oli kalikoita että sain pienet tulet tehtyä. Järvessä oli jo kirveellä hakattava jääpeite. Käristelin päivälliseksi pannulla makkaraa ja pekonia ja heitin pannulle myös kananmunan. Syödessäni ja kahvia hörppiessäni tuli kokonaan pimeä, ja uusi otsalamppu pääsi testikäyttöön.

Tunnin pysähdyksen jälkeen jatkoin matkaa kohti Haukkajärveä. Kello ei ollut vielä viittäkään, ja oli aivan säkkipimeää. Otsalampun valossa oli kuitenkin erittäin mukava patikoida selviä polkuja pitkin. Myös hento lumipeite laajensi näkyvyyttä hieman. Reilun tunnin talsimisen jälkeen saavuin Haukanhiedalle. Mennessäni kolistelin kaivolla, pumpusta lorisi vettä pienen pumppaamisen jälkeen. Keittokatoksella pimeyden rikkoi pari otsalampun valokeilaa. Paikalla oli pari mieshenkilöä, jotka kertoivat kierrelleensä Helvetinjärven kansallispuistossa jo kolme päivää. Herrat olivat keittokatoksessa valmistamassa tuhtia päivällistä, reissun lopuksi piti kuulemma saada reput tyhjiksi. Sain kutsun päivälliselle, jonka lupasinkin toteuttaa heti kun saisi oman leirin ja tulet aikaiseksi toiselle nuotiopaikalle.


Virittelin riippumaton ja tarpin nuotiopaikan tuntumaan. Puut olivat hieman kosteita, mutta syttyivät kuitenkin. Virittelyjen jälkeen käväisin syömässä ja jutustelemassa keittokatoksen porukan kanssa. Seura oli oikein miellyttävää ja ruoka maistuvaa. Syönnin päälle vetäydyin omaan "leiriini", ja ilta kului lämmintä hörppiessä ja tuleen tuijotellessa. Lumihiutaleita tipahteli ajoittain taivaalta. Oli oikein tunnelmallista ja rauhallista. Kyllä marraskuun pimeydessä on omat hyvät puolensa. Ja yksinäisyydessä myös, en lopultakaan ollut kovin seurallisella tuulella.


Jo yhdeksän maissa heitin ohuen solumuovipatjan riippumattoon ja pyörittelin itseni ja makuupussini sopivaan asentoon riippumaton syleilyyn. Mukava asento löytyikin, mutta tässä vaiheessa täytyy myöntää, että lopulta yö oli yksi huonoimmista metsässä viettämistäni öistä. Nukuin tunnin-parin pätkissä, ja heräilin vilunväristyksiin. Solumuovipatja ei ollut ehkä riittävän hyvä eriste parin asteen pakkasessa, ja toisaalta aika reilun kokoiseen makuupussiin jäi liikaa lämmitettävää ilmaa. Hampaita ei kuitenkaan tarvinnut kalistella, eikä niin paljon palellut että olisin viitsinyt lisätä vaatteitakaan. Kuitenkin tulin vähän siihen tulokseen, että riippumatto taitaa jatkossa olla enemmän kesäkelien kaveri. 



Ojan suu


Aamulla nousin siinä seitsemän maissa aamulla tekemään aamupalaa ja aamukahvia. Nämä aamuhetket ovat juuri niitä, minkä vuoksi metsään viitsii yöksi vääntäytyä. On mukava touhuilla, kun ei ole kiire, ja kahvikin maistuu metsäaamuina erityisen hyvälle. Yhdeksän jälkeen sain tavarani pakattua, ja lähdin kävelemään takaisin kohti Helvetinkolua. 

Yöllisiä kulkijoita

Ketään muita kulkijoita en nähnyt koko parin tunnin kävelyn matkalla, Yöllä sataneen lumen päällä oli polkua kulkenut ainoastaan joku hiirentapainen, pyy, joku isompi kanalintu, kettu, supikoira ja jänis.

Haukkajärven Myllylahtea

Helvetinjärven päivätupa
Koukkasin paluumatkalla vielä katsomassa Helvetinjärven päivätupaa. Hieno tupa ja komea järvi, mutta jotenkin mutta en viitsinyt edes reppua pudottaa missään vaiheessa selästäni. Olin takaisin autolla joskus ennen puoltapäivää, ja takaisin kotona jo yhden maissa.


Helvetinjärven jää

Mukava reissu oli tämäkin, ja Helvetinjärven puisto taas astetta tutumpi paikka. Nyt taas odotellaan seuraavaa mahdollisuutta lähteä retkeilemään, saa nähdä ehtiikö ennen joulua. Hyvällä alennuksella hankkimani otsalamppu vaikutti oikein pätevältä kamppeelta (kunhan vain muistaa ladata akun ennen reissuun lähtöä).



maanantai 10. marraskuuta 2014

Ensilumen laavuretki Kirskaanniemeen 7.-8.11.2014



Tampereellakin saatiin nauttia parin vuorokauden aikana varsin komeasta lumipeitteestä. Tätä kirjoittaessani maanantai-aamuna, lunta näkyy enää lähinnä sulaneiden lumiukkojen jäänteissä. 

Koko syksyn olin odottanut, että lunta tulisi ja pääsisi oleskelemaan lumiseen metsään. No, nyt Etelä-Suomen säiden haltija oli suosiollinen ja järjesti lumipeitteen sekä pakkasyön juuri perjantain ja lauantain väliseksi yöksi. Juuri mikään ei olisi voinut estää minua pakkaamasta reppuani ja lähtemästä yöksi "lähilaavulle" Kirskaanniemeen.

Klo 19 maissa hurautin vajaan kymmenen kilometrin matkan Kirskaanniemen parkkipaikalle ja työnnyin lumiseen metsään. Lämpötila oli nollan ja parin pakkasasteen välillä. Polulla oli parit saappaanjäljet ja sekalainen lajitelma koiran tassunjälkiä. Näihin lähiretkiin liittyy aina oma jännitysmomenttinsa, sillä aina voi käydä niin että tavoiteltu laavu tai tulipaikka on jo varattuna. 


Kirskaanniemessä on onneksi kaksikin laavua, sillä jo vähän matkan päästä kuului armoton kirveen pauke kun toisella laavulla hakattiin yöksi polttopuuta. Nuotion koosta päätellen, puulle oli kyllä menekkiäkin. Toisellekin laavulle johtivat kengänjäljet, mutta onneksi samanlaiset jäljet tulivat myöst takaisin päin. Heitin rinkan laavuun ja lähdin hakemaan polttopuita.


Eväspuoli oli se perinteinen. Kahvia, makkaraa, ruisleipää, voita sinappia ja pieni karkkipussi. Keittelin illan ratoksi pannullisen kahvia, paistoin pari makkaraa jotka laitoin sinapin kera voideltujen ruispalojen väliin. Ai että hyvää. Ei todellakaan mitään gourmeeta, mutta hyvää. Kuvassa näkyvä, SA-kaupasta ostettu villahuopa oli aivan erinomaisen mukava istuinalusta. Yöksi käärin huovan sisään ilmapatjan, ja tämä paketti tarjosi oikein mukavan ja lämpimän nukkuma-alustan. Pimeänä talvi-iltana on aina mukava kuunnella radiota ja tuijotella nuotioon. Siinäpä sitä olikin harrastetta tälle illalle. Jo yhdeksän maissa siirryin makuupussiin jatkamaan radion kuuntelemista ja tuleen tuijottamista.


Olipas makeat unet. Yöllä heräsin kun joku hiiriystävä yritti taas löytää tietä reppuuni. Kolistelin hetken aikaa kunnes rapina loppui, ja jatkoin unia. Puoli seitsemän aikaan puhelimeen unohtunut herätys piipitti minut jälleen hereille. Eliminoin jälleen ylimääräiset äänet, ja jatkoin makeita unia vielä pari tuntia.


Aamulla heräsin pilviseen, mutta oikein kauniin lumiseen maisemaan. Sen kunniaksi päätin syödä makkaraa, ruisleipää ja kahvia. Söin kaikessa rauhassa, ja pakkailin vähitellen tavaroita kasaan.  


Kyllä ei ihminen tarvitse aina paljoa, jotta voi kokea suurta iloa ja hienoja elämyksiä. Tällä kertaa riitti ihan tavallinen syystalven yö lähimetsän laavulla, Lempäälän valojen loimotuksessa ja moottoritien hurinassa. Mutta kuitenkin omassa rauhassa, ilman kiirettä. Pimeässä illassa ei voi oikein muuta tehdä (tai olla tekevinään,) kuin vain olla ja nukkua. 

Klo 11 aikoihin olin takaisin kotona. Viikonloppu vielä edessä.




---------
Kirskaanniemi on oikein mukava lähiretkikohde, jonne pääsee melko helposti lastenkin kanssa. Parkkipaikalta laavuille ja tulipaikoille on vain muutaman sadan metrin matka. Rattaille tai vaunuille juurakkoinen ja kivinen polku on ehkä liian hankala, mutta kantorepulla pienempikin taapero pääsee mukaan retkelle. Sijainti on mukavasti Hervannan ja Sääksjärven välissä, joten Tampereen seudulla asuvan ei tarvitse käyttää retkiaikaa autossa istumiseen.

Lisätietoja Kirskaanniemestä