sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kaunislampi 23.7.2015

Torstaina, leipätyön ja pienen rannanraivausrupeaman jälkeen lähdimme vaimon, kuopuksemme ja koiran kanssa piipahtamaan Syötteen kansallispuiston länsilaidalla, Kaunislammen aarnialueella. Kaunislampi on nimensä mukaisesti kaunis ja kirkasvetinen, jyrkkien kallioiden reunustama lampi, jonka rannalla on Metsähallituksen ylläpitämä päivätupa. Lammen rantaa kiertää parin kilometrin mittainen maisemapolku.

Kesänviettopaikaltamme Kaunislammen pysäköintipaikalle oli n. 45 kilometrin matka. Ajoimme ensin mukavan mutkaista Sarakyläntietä Rytinkiin, jossa käännyimme Ruuhensuontielle. Kaunislammin P-paikka sijaitsee n. 13 km Rytingin kaupalta Ruuhensuontietä Sarakylään päin.

Kylätiet muistuttavat rakennemuutoksesta

Ruuhensuo on yksi niistä Pudasjärven kylistä, joka muistuttaa aina pitäjän paikallishistoriaa voimakkaasti leimaavasta asutustoiminnasta, joka Pudasjärvellä on ollut 1960-luvulla voimakkainta koko Suomen mittakaavassa. Asutustoimintaa on ohjannut sodan jälkeen ensin maanhankintalaki, ja sittemmin 1950- ja -60 -luvuilla maankäyttölaki.  Sodanjälkeisen asutustoiminnan seurauksena paikkakunnalla oli 1960-luvulla 2 260 maatilaa. Maatalouspolitiikan muuttumisen ja alunperinkin heikkojen edellytysten seurauksena maatilojen elinvoimaisuus kuitenkin kohtasi rajansa, mistä seurasi nopea ja voimakas autioituminen. 

Jo edesmennyt tutkija, FT, Sinikka Wunsch julkaisi vuonna 2011 Pudasjärven asutushistoriaa käsittelevän mainion teoksen "Raivaajapitäjä Pudasjärvi". Teos on minulla kotona kirjahyllyssä, mutta muistelisin että Ruuhensuo on maamme viimeisimpiä asutustila-alueita. Aluetta alettiin rakentamaan 1960- ja 70-luvujen vaihteessa, samoihin aikoihin kuin maatalouspolitiikka muuttui ylituotannon seurauksena ja voimaan astui esimerkiksi pellonvarauslaki eli "pakettipeltolaki". Joidenkin Ruuhensuollekin perustettujen tilojen pellot paketoitiin ja laudat naulattiin ikkunoihin jo ennen kuin taloja ja tiluksia oli saatu edes valmiiksi. Kaikkein voimakkain asutustoimintaan liittyvä muutos jatkui Pudasjärvellä 1960-luvulta aina 1970-luvun loppupuolelle. Näitä samannäköisiä taloja ja navettarakennuksia näkyy Pudasjärvellä hyvin monella muullakin suo-päätteisellä kylällä. Monet pihat ovat ruohottuneet ja rakennukset rapistuneet, mutta onneksi monen talon ja jopa navetan pihalla näkyy vielä elämän merkkejä.



Sotien jälkeen pudasjärveläisiä työllistivät myös siltojen ja teiden rakennustyöt. Liikenneinfrastruktuurin rakentamisen työllistävä vaikutus vähitellen hiipui 1970-luvulle tultaessa, samaan aikaan kuin maatalouden rakenne muuttui. Kun 1960-luvulle sijoittuu myös suurten ikäluokkien siirtyminen työelämään, oli selvää että paikkakunnalta ei löytynyt kaikille töitä. Tällöin seurasi voimakas poismuutto, ja monet lähtivät hakemaan leipäänsä eteläisemmästä Suomesta tai länsinaapurista. Pudasjärven kaupungin väkiluku onkin puolittunut 1950- ja 1960 -lukujen taitteen 16 000 asukkaasta nykyiseen 8500 asukkaaseen. Poismuuton ollessa voimakkaimmillaan 1970-luvun alussa, asukasluku laski vuosittain jopa viidellä prosentilla. Huippuvuosien lähes 40 kansa- tai peruskoulusta on tänä päivänä toiminnassa kahdeksan. Rakennemuutoksesta muistuttavia rakennuksia ovatkin kylillä seisovat vanhat koulurakennukset ja entiset kaupparakennukset suurine ikkunaruutuineen.

Aikanaan sotien jälkeen asuttamiseen liittyvät toimet koskettivat n. 700 00 ihmistä. Asutustoiminnan historia koskettaa hyvin monia suomalaisia vähintäänkin ylisukupolvisesti ja varmasti tämä on yksi syy siihen, miksi eteläisessäkin Suomessa törmää hyvin usein ihmisiin, joiden juuret ovat Pudasjärvellä ja kontaktipintaa löytyy edelleen esim. mummolan tai kesäpaikan kautta. Suosittelen kyllä perehtymään aiheeseen, ainakin se antaa osaltaan taustaa ja perspektiiviä tämän päivän keskusteluun siitä, miksi maamme on niin hajanaisesti ja harvaan asutettu. Tämänkaltaisella politiikalla on aina seurauksensa ja osittain tämä sotien jälkeiseen asutustoimintaan liittyvä rakennemuutos jatkuu maassamme yhä.

Aiheeseen palatakseni
Edellinen aihe on minua kovasti kiinnostava, mutta vielä enemmän minua kiinnostaa tällä hetkellä nauttia Pudasjärven luonnosta. Saavuimme pysäköintipaikalle, jossa lastasin aurinkoisen kaksivuotiaan rinkkaan ja vaimo otti koiran takaluukusta haltuunsa. Pysäköintipaikalta lähtevä polku johdatti meidät viimekesäisten hakkuuaukkojen läpi kauniille mäntykankaille. Kosteammissa kohdissa kulkua helpottivat pitkospuut.





Autolta lammen rantaan oli matkaa kolmisen kilometriä. Maasto oli helppokulkuista, ainoastaan juuri ennen Kaunislammin päivätupaa oli hieman kalliokkoisempaa polkua, joka laskeutui lammen rantaan. Kaunislammin aarnialueen rajalla oli kyltti, jossa toivotettiin siivo kulkija tervetulleeksi. Joku ilmeisesti lukutaidoton oli sitten päättänyt kokeilla kylttiin haulikko-ampujan taitojaan. 




Kaunislampi oli kuin olikin kaunis kaikessa tyyneydessään. Lammen eteläpäässä sijaitseva päivätupa oli ilahduttavan siistissä kunnossa, ja oli mukava virittää tulet tuvan tulipaikalle. Keittelimme kahvit sekä lämmitimme valmiiksi voidellut, juustolla ja sipuliviipaleilla täytetyt leivät. Leipien väliin paistoimme vielä Kabanossit. Hyvvää oli.




Maailma on minun!
Söimme, kahvittelimme ja hieman valokuvasimme ympäristöä. Oli mukava olla tällä kertaa vähän pienemmällä porukalla liikenteessä, varsinkin kun tyttökin näytti nauttivan täysillä vanhempiensa jakamattomasta huomiosta. Tuo lapsenkantorinkka on kyllä mainio keksintö!

Kaunislampi eteläpäästään kuvattuna

Tauon jälkeen lähdimme tallustelemaan hiljakseltaan takaisin kohti autoa. Menomatkalta puuttuneet hyttysetkin löysivät meidät jälleen, ja hiusrajasta näitä verenimijöitä sai nyppiä jatkuvasti. Leikitimme koiraa, ja tyttö säesti kulkuamme tunnetuilla marssilauluilla, kuten Piippolan vaari ja Hämä-hämä-häkki. Ilta-aurinko valaisi männiköt kauniisti, ja tunnelma oli leppoisa.


Ajellessamme Ruuhensuontietä takaisinpäin, kohtasimme tienvarressa mieleenpainuvan näyn. Korkeintaan parin kuukauden ikäinen ketunpoikanen oli ylittämässä tietä, mutta päättikin istahtaa asfaltin reunalle katsomaan mikä härveli tiellä liikkui. Ihmeen rauhallisesti pikku repolainen meitä tuijotteli, ja vaimo yritti ottaa videokuvaa. Mutta kuten yleensäkin tällaisissa tilanteissa, ihminen painaa väärää nappia oikeaan aikaan tai oikeaa nappia väärään aikaan.


Taas, kuten niin usein ennenkin, mukava reissu parhaassa seurassa. Kävelyretken reitti oli alkupään hakkuuaukko-osuuden jälkeen oikein kaunis ja kohde mitä viihtyisin. Ihmisyhteisön elinkeinorakenne muuttuu, joskus yksilöiden tahdosta, joskus valtaapitävien ohjaamana nopeastikin, mutta tämäkin karu lampi ollut paikallansa edellisestä jääkaudesta lähtien ja muistuttaa meitä nyt luonnon pysyvyydestä.

Koska tämä nyt lipsahti vähän paatoksen puolelle, niin laitetaan loppukevennykseksi marssilaulu:




Asutushistoriaa koskevia lähteitä:

Wunsch, Sinikka 2011. Raivaajapitäjä Pudasjärvi. Pudasjärven kaupunki, ISBN 978-951-980321-0 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Iltalenkki Villenpirtille 21.7.2015

Koleassa kesäsäässä on viime päivinä ollut havaittavissa muutos. Pelkkä koleus on muuttunut koleaksi sateeksi. Ainakin Pohjois-Pohjanmaalla on satanut viimeiset kaksi päivää, tosin niitä edelsi yksi edes vähän lämpimämpi päivä. Minulle tämä toki sopii, kun joudun nämäkin heinäkuun viikot istumaan "kesäkonttorissa" töiden ääressä. Eipähän tarvitse hikoilla. Enkä muutenkaan ole kovin suuri helteiden ystävä. Enkä pelkää sadettakaan.

Sen verran alkoi eilissäpäivänä seinät kaatumaan päälle, että seitsemän maissa illalla päätin että lähden vielä samana päivänä käymään Villenpirtillä, jonne olisi pienen autosiirtymän jälkeen n. 5 km kävelymatka. Metsähallituksen ylläpitämä Villenpirtti on sikäli tuttu paikka, että lähimaastoissa tuli käytyä ahkerasti hirvimetsällä silloin, kun vielä hirviä metsästin. Koskaan en kämpällä ehtinyt käymään, mutta hirviporukastamme usein joku yöpyi kämpällä jahtireissujen yhteydessä. En ollut myöskään tullut ajatelleeksi, että kämppä sijaitsee niinkin lähellä Livon kylää, jossa on edellisinä kesinä tullut vietettyä aikaa enemmänkin.

Kartalta katsottuna kämpälle vaikutti johtavan varsin selkeä polku tai tieura. Sitähän se oli myös käytännössä. Vanha kärrytien pohja kulki isojen suoalueiden ympäröimiä metsäalueita pitkin hyvin suoraviivaisesti aina autiotuvalle saakka. Kenkiä ei juuri tarvinnut kastella. Ilmeisesti kyseessä oli joku vanha kärrytie, sillä karttassa sen kohdalla oli merkintä "läskitie". Liittynee jotenkin alueen vankkaan savottahistoriaan, kuten myös Kairankiertäjä pohtii blogissaan. Päätalot lukeneelle savottahistoria on mielenkiintoista, ja joskus paremmalla ajalla olisi mielenkiintoista perehtyä tarkemmin myös tämän alueen historiaan. Melko suuret asumattomat alueet jäävätkin Livontien, Ranuantien ja Kelankyläntien väliseen kolmioon. Mutta kiitos entisten ja nykyisten savottamiesten, ura pysynyt auki ja näytti olevan myös enduro- ja mönkijäkuskien suosiossa. Myös maastopyörällä tuota tasaista pätkää olisi mukava paahtaa menemään. Ja läskitien ajamiseen myös läskipyörä olisi ilman muuta omiaan.


Tiepohjaa

Lähtiessäni kesäkortteerista oli myös sade lakannut ja illasta näytti tulevan poutainen.  Kuiva keli kestikin siihen asti, että ehdin tutustua kämppään ja virittää nuotion kämpän pihalle. Sitten tuli ihan kunnon sadekuuro, joka kesti sen puolituntisen mikä minulla kului kahvinkeittoon ja makkaranpaistoon. Onneksi olin ottanut sadetakin repun taskuun. Koira ei tykännyt ollenkaan sateesta, ja sinnehän se minun jalkoihini käpertyi nauttimaan sadetakin tuomasta pienestä suojasta. Kämppä itsessään oli oikein viihtyisä ja siisti, joskus pitäisi käydä siellä myös yöpymässä.

Paluumatkalla ei sade häirinnyt. Maisemaan alkoi nousemaan kaunista sumua, ja metsä oli todella hiljainen. Puoli tuntia ennen vuorokauden vaihtumista olin takaisin kesänviettopaikallamme. 


Villenpirtti

Tulipaikka

Liiteri ja käymälärakennus


Laveri houkutteli oikaisemaan

Kamina

Joskus on ollut hienoja vieraskirjoja

Ikkunasta ulos

Eteinen
Sataa

Koira tuli sateensuojaan
 
Polku ainakin erottui



keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Lundhags Avhu Pant - mukavat jokapaikanhousut

Keväällä ostoskoriini tarttui XXL:stä Lundhagsin Avhu -housut. Heti tämän jälkeen nämä housut vaikuttivat tarttuvan jalkoihini, sillä viimeisten parin-kolmen kuukauden aikana en ole juuri muita housuja vapaa-ajalla pitänytkään. Oikeastaan ainoa paikka, jossa olen joutunut jotkut muut housut jalkoihini vetämään, ovat toimisto, asiakastapaamiset sekä remonttipuuhat. Remonttihommissakin nämä olisivat mitä mukavimmat, mutta sotkeutumisen ja rikkoutumisen riski on liian suuri.


Avhut ovat riittävän kevyet ja jalassa erittäin mukavat. Mukavuutta tuo (ainakin minun alaruumiiseni) sopiva leikkaus sekä toimivat joustopaneelit polvissa ja takamuksessa. Pidän myös siitä, että tuuletusaukot on sijoitettu lahkeiden sivujen sijasta etupuolelle. Mielestäni tämä ratkaisu on tehokkaampi tapa ehkäistä jalkojen hikoamista etenkin sisätiloissa.

Musta kangas on joustavaa materiaalia
Vetoketjulliset tuuletusaukot on hyvin sijoiteltu
Housujen päämateriaali on polyesterin ja puuvillan sekoitusta (65/35) ja joustomateriaali sisältää puolestaan polyesteria, nylonia ja elastaania (60/30/10). Materiaali ei ole veden- tai tuulenpitävää, mutta kastuessaankaan eivät tunnu epämiellyttäviltä ja kuivuvat nopeasti. Tuulenpitävyys on hieman normaalihousuja parempaa, mutta eivät nämä mitkään tuulihousut ole.

Lahkeensuissa on nauhakiristys sekä kengän nauhoitukseen pujotettava koukku. Tämä varmistaa housunlahkeiden pysymisen alhaalla myös maastossa liikuttaessa. Tosin, muutaman kerran kiristysnauhan lukko on auennut kävellessä. Jatkossa täytyy pujottaa ylimääräinen nauha omaan "käytäväänsä" ja katsoa, jos tämä auttaisi lukitusta pysymään paremmin kiinni.


Lahkeensuun kiristys
Housuissa on normaalien taskujen lisäksi reisitaskut molemmissa lahkeissa. Vetoketjusulkeiset taskut ovat mainiot. Oikeanpuoleisessa reisitaskussa on lisäksi perus Iphonen kokoinen verkkotasku, jonka olen haivainnut myös varsin onnistuneeksi ratkaisuksi esim. sytyttimen, avainten, korttilompakon, sääskimyrkkypullon tms. säilyttämiseen. Muutenkaan näiden housujen kanssa ei ole syntynyt tavallista, taskuista putoilevista tavaroista syntyvää harmitusta.

Reisitaskussa on hyvä vetoketjusulku
Reisitaskun sisätaskuun sujahtaa vaikka punainen ohvi
Olen käyttänyt housuja nyt ehkä 50 päivää, sisältäen ehkä 40 kävelylenkkiä poluilla ja risukoissa koiran kanssa. Housut ovat edelleen mainiossa kunnossa, ainoastaan lahkeensuussa on havaittavissa aivan pientä kulumaa. Parhaat koskaan omistamani everyday-housut, jotka ovat kilpailukykyiset myös hinnaltaan.

+ Hyvä istuvuus, eivät hierrä eivätkä purista
+ Joustavuus siellä missä sitä tarvitaan
+ Eivät maastohousut, viitsii pitää myös julkisilla paikoilla
+ Taskujen muotoilu, reisitaskujen vetoketjukiinnitys
+ Lahkeensuiden kiinnitys kenkään
+ Kuivuvat nopeasti

- Lahkeensuun kiristysnauhan pitävyys

____
Linkki valmistajan sivulle: http://www.lundhags.se/



tiistai 14. heinäkuuta 2015

Vaara-Suomen reunalla

Kalenterin mukaan nyt on kesä. Lämpömittarin mukaan ei. Joka tapauksessa, perheemme viettää heinäkuuta edelliskesien tapaan isin ja äiskän lapsuusmaisemissa Pudasjärvellä. Monenlaista on taas viime kuukausina puuhasteltu retkeilyn ja ulkoilun puitteissa puuhasteltu. Tällä kertaa sunnuntain 12.7 koiralenkki suuntautui lapsuuden lempimaisemiin Ohtavaaraan ja sen juurella sijaitsevaan Ohtosen erämaahan. Tämän blogin ensimmäinen kirjoitus on viime kesältä ja kertoo juuri samoista, minulle aivan erityisistä maisemista. 

Kohteemme ei ole mikään virallinen retkeilyalue, mutta maisemiltaan ja luontoarvoiltaan ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Reittimme varrelta pitäisi löytyä myös geokätkö, jota en tällä kertaa jaksanut lähteä penkomaan. Pudasjärven kaupungin nettisivuilla Ohtavaaraa kuvataan Vaara-Suomen reunaksi, mikä vaikutelma kiistämättä syntyykin kun vaaran päältä katselee kohti rannikolle yltävää tasaista maisemaa. Wikipediasta, Pudasjärven kaupungin sivuilta löytyy seuraava kuvaus:
Pudasjärven keskiosassa läntiset laajat suoalueet muuttuvat Koillismaan vaaroiksi. Alueella sijaitsee OhtavaaranOhtosensuon lähes luonnontilassa oleva alue. Ohtosensuo on yksi Pudasjärvelle perustetuista soidensuojelualueista. Alueella on luonnontilaisia soita, vanhojen metsien saarekkeita ja useita lampia. Ohtosenlammen sekä suoalueen ja Ohtavaaran korkeusero on huomattavan suuri. Vaaran rinteessä on reheviä lehtomaisiapuronvarsikorpia ja lukuisia lähteitä. Ohtavaaran rinteillä 190–210 metrin korkeuskäyrillä sijaitsevat kilometrien pituiset muinaiset merenrantavallit eli pirunpellot.
Ajoimme Rojolantietä Ohtavaaraan, ja käännyimme vaaran päälle johtavalle "mukulakivikadulle", joka aiheutti autossa lähes yhtä suurta tärinää kuin Hämeenkatu Tampereella. Reilun kilometrin ajon jälkeen tie haarautuu, johdattaen vasemmalle kääntyvän Ohtavaaran suurimmille pirunpelloille ja oikealle kääntyvän vaaran komeille kalliorinteille. En tiennyt tien kunnosta tarkemmin, joten jätimme auton tuohon risteykseen ja jatkoimme matkaa jalkaisin pitkin hakkuuaukkojen reunustamaa tietä. Heinakuusta huolimatta mikään helle ei ollut. Tuulikin tuiversi sen verran, että saimme nauttia hyttysvapaasta ulkoilusta.




Tietä pitkin sai kävellä taas noin kilometrin verran, jonka jälkeen tieura muuttui poluksi ja hakkuuaukko kauniiksi mäntykankaaksi. Kankaalla näkyi lukemattomia tervaskantoja ja karu kangasmaisema muistutti jollakin tavalla Lapin maisemista. Polku johdatti meidät hienojen näköalojen äärelle vaaran "reunalle",  jonka jälkeen alkoi laskeutumaan alaspäin pujotellen kohti Ohtoslampia ja paikkaa, jossa ennen sijaitsi Ohtosen porokämppä.

Taustalla Iso-Ohtonen ja Ohtosensuo

Tältä kohtaa Ohtavaarasta tulija laskeutuu ensin kauniin Iso-Ohtosen rantaan. Vaaran ja lammen väliin jää jyhkeä männikkö. Maisema on jollakin erityisellä tavalla jylhä, tuntuu kuin astuisi suureen ja korkeaan kirkkoon. Lammen rannasta katsottaessa puolen kilometrin päässä pohjoisessa kimaltelee puolestaan Pikku-Ohtonen. Pikku-Ohtoselta saman verran länteen päin sijaitsee Koivulampi, joka puolestaan yhdistyy Iso-Ohtoseen Ohtosenojan välityksellä. Näiden lampien muodostaman kolmion hypotenuusan keskellä on Ohtosensaari, jossa myös kämppä sijaitsee.

Iso-Ohtonen
Vanhan porokämpän paikan osoittavat jäljelle jääneet pöytä penkkeineen, tulipaikka sekä liiterikatos. Varvikosta pilkistäneistä hauenpäistä päätellen tänäkin kesänä oli lampi antanut saalista kalastajille. Emme jääneet paikalle ihmettelemään pidemmäksi aikaa, vaan lähdimme ylittämään suota joka vielä erotti meidät kämpästä. Ohtosensuo on paikon melko märkä, ja suon ylittäminen kuivin saappain edellyttää pientä kiertoa Iso-Ohtosen puolelta. Etenkin vähän ennen Ohtosensaarta on muutamia märkiä rimpiä, jotka on joskus takavuosina jouduttu ylittämään neliveto päällä, kun pimeä on yllättänyt ja riittävää koukkausta ei olla huomattu tehdä.


Raakile

Mandi Ohtosensuolla
Suon ylitys kävi taas kerran hyvästä kuntoilusta. Koira nautti suosta täysin siemauksin. Aurinko paistoi pilvien välistä oikein mukavasti, ja ilmastoinnista huolehti leppoinen tuulenvire. Hillanraakileita oli muutamia, mutta eipä tarvinne jäädä niiden kypsymistä odottamaan. Ihan riittävästi emme muistaneet lammen kautta koukata, ja vaimon saappaanvarret alkoivat käydä vähän mataliksi. Pääsimme kuitenkin maamerkkinä toimivaan pieneen saarekkeeseen, varsinaisen Ohtosensaaren tuntumaan. Siitä eteenpäin olikin kuivempia mätäsjuotteja jotka johdattivat meidät sukeltamaan komeaan Ohtosensaaren metsään. Suurten kuusten ja petäjien katveessa kuljimme saaren länsireunalle ja pian kämppä jo näkyikin. 

Ohtosen autiotupa
Tulipuita hakiessani kohtasin liiterin nurkalla melko pistävän tuoksun. Syykin löytyi nopeasti, sillä huussiin johtavan polun varressa oli muovipussi, jonka sisältä pilkisti hauen pää! Pussin tökkiminen paljasti, että tavaraa oli kiireisillä kalamiehillä unohtunut enemmänkin. Koiralle tämä löytö olisi ollut paljon mieluisampi kuin isännälleen ja emännälleen. Hieman kyllä ihmettelen, millainen kalastaja jättää saaliinsa muovipussiin autiotuvan pihalle. Eikö olisi helppo haudata perkuutähteet ja kalanraadot maahan tai vaikka polkaista saappaanmitan verran suohon? 

Mukava yllätyspaketti
Sytytin nuotion ja laitoin kahvin tulille. Kävin hautaamassa haisevat ja hajottajia kuhisevat jätteet saaren reunamille. Tällä välin kahvivesi oli kiehunut ja pääsimme nauttimaan kahvista, makkarasta ja hiljaisuudesta. Ohtosensaari on kohtuulliseen hyvään tavoitettavuuteensa nähden uskomattoman hiljainen paikka! 

Kahvi tulilla
Komeaa metsää Ohtosensaaressa
Taivas meni siinä istuskellessamme pilveen, ja paluumatkalle lähdimme pienessä tihkusateessa. Palatessa muistimme mennä suosiolla lähempää lammen rantaa, ja suon ylitys olikin paljon joutuisampaa. Suolla huomasin heinänkorressa kolme rumaa ja kookasta perhosta, joita täytyi hetki ihmetellä. Karvaisten rumilusten lajiksi paljastui sittemmin tammikehrääjä. Suon ylityksen jälkeen oli edessä enää nousu vaaran päälle, ja kevyt laskettelu kangasteitä pitkin autolle. Mukava reissu taas, parhaassa mahdollisessa seurassa!


Tammikehrääjiä päivälevolla

Luontoon.fi: Ohtavaaran autiotupa
Geokätkö: Vaara-Suomen raja