sunnuntai 23. elokuuta 2015

Elamon kierros, Laipanmaa 22.-23.8.2015

Kuluneelle viikonlopulle olin varaillut aikaa ja mahdollisuuksia käydä taas vähän retkeilemässä. Ajatuksena oli lähteä Mandin kanssa ensimmäistä kertaa telttailemaan. Tosin, Mandi vietti ensimmäisen telttayönsä jo edellisenä viikonloppuna Kauhanevalla. Nyt kuitenkin tarkoituksena oli hieman patikoidakin. Lauantaiseen alkuiltaan saakka pähkäilin sopivaa paikkaa, ja joskus kuuden maissa päätin lähteä katsomaan, miltä Pälkäneen ja Kangasalan rajamailla sijaitsevassa Laipanmaassa näyttäisi. Olin lukenut toisten kokemuksia alueesta, ja tarkoituksena on ollut kartoittaa myös tätä puolta maakunnasta. Kangasalan kunnan sivuilla kerrotaan seuraavaa:
Laipanmaan erämaa-alue Kuhmalahden, Sahalahden, Luopioisten ja Pälkäneen alueilla on Etelä-Suomen suurin yksittäinen metsäalue. Metsien talouskäytön myötä varsinaisesta erämaasta puhuminen saattaa jonkun mielestä olla liioittelua, mutta kyllä Laipanmaasta erämaatakin löytää.
Kaikenlaista retkeilyroipetta ja -vaatetta on tullut viimeisten parin vuoden aikana haalittua. Ja nyt sen alkaa huomaamaan, kun yöreissulle välttämättömien (mukavuus)varusteiden pakkaaminen tapahtuisi tarvittaessa 15 minuutissa. Puoli seitsemän maissa illalla käänsin auton keulan Hervannasta kohti Kangasalaa. Sahalahdella pysähdyin tankkaamaan auton ja pian Sahalahden jälkeen käännyin pikitieltä soratielle. Soratietä riitti toistakymmentä kilometriä, kunnes saavuin Rajalan metsäkämpän ympäristöön. Netistä hätäisesti tallentamani esitteen mukaisesti kämpän lähistöltä löytyi tuttu P-merkki. Parkkeerasin auton parin muun auton seuraksi. Kahden sekunnin harkinnan jälkeen päätin lähteä kiertämään opastaulun kartalle piirrettyä Elamon kierrosta, jonka ensimmäinen kiintopiste olisi kilometrin päässä sijaitseva Ruokojärvi laavuineen (Laipanmaan esite).
Luopioinen EK
(kuvalla ei ole tarkoitus ottaa kantaa
yhteiskunnassa vellovaan parkkikiekko-raivoon)
En odottanut Laipanmaalta kovin suuria, sillä tiesin sen olevan melko pitkälle talousmetsää. Myös karttaohjelman vilkaiseminen kertoi, että alueella oli paljon metsäautoteitä ja useiden vesistöjen rannoilla näkyi mökiltä vaikuttavia mustia täpliä. Mutta valinnan mahdollisuudet ovat Pirkanmaalla lopultakin aika vähissä jos ei halua alkaa piirtelemään aivan omia reittejään. Niinpä päätin antaa Laipanmaalle mahdollisuuden ja lähdin kävelemään koira hihnassa edelläni pitkin hakkuuaukon läpäisevää polkua. Ilta alkoi jo hämärtyä, tälle illalle ei juuri muuta ehtisi kuin kävellä hieman pidemmälle ja etsiä sopivan leiriytymispaikan.


Polku oli erottui maastosta hyvin, ja oli myös tasaisin välein merkitty sinipäisillä tolpilla. Maasto näytti hämärän latteudessa ehkä todellistakin latteammalta, kuten seuraava päivä tulisi osoittamaan. Maisemien ihailu sis ei ollut tällä kertaa pääasiassa, kun pistimme Mandin kanssa jalkaa toisen eteen. Ruokojärven rannassa olin hieman ihmeissäni, kun kartalla luvattua laavua ei näkynyt missään. Laavu löytyikin sitten parinsadan metrin päästä rannasta, metsäautotien päästä. Harvoin olen nähnyt yhtä luotaansa työntävää laavunpaikkaa. Laavu oli rakennettu heinikkoiselle sorapatjalle hakkuaukean reunaan. Koiran takia halusin majoittautua juuri telttaan, joten oli helppo tehdä päätös jatkaa matkaa Iso-Laipan tai Vähä-Laipan maisemiin. 

Ruokojärven laavu
Iltahämärä jatkoi laskeutumistaan vieden loputkin varjot mennessään. Taivaalla ei näkynyt pilviä, mutta tuohon aikaan metsä näytti samalta kuin pilvisenä päivänä. Polku kulki läpi soraisten kynnösalueiden, kuusivaltaisten sekametsänotkojen, kankaiden ja lehtojen, kunnes päädyin seuraavalle kiintopisteelleni, Laipanjärvien vierestä kulkevalle tielle. Pienen karttatiedustelun jälkeen arvelin telttapaikkani löytyvän Vähä-Laipalta, ja jatkoimme kävelyä vielä kilometrin verran. Jossakin vaiheessa alkoi näyttämään siltä, että ei siitä kuusikosta ja heinikosta löydy kaunista teltanpaikkaa lainkaan, mutta lopulta Vähä-Laipan lounaisnurkasta löytyi hieno kangasmaasto. Pudotin rinkan selästäni ja aloin pystyttämään telttaa. Telttaa pystyttäessäni alkoi tulla jo kunnolla pimeä, sisäteltan kiinnittämistä varten jouduin kaivamaan jo otsalampun esiin. 


Teltan pystytyksen jälkeen keittelin kaasukeittimellä talkkunapuurot ja kahvit. Maasto oli sen verran kuivan tuntuista, että en viitsinyt alkaa risukeittimellä tohraamaan. Koirakin siinä lotaisi iltaruokansa, ja hetken ihmettelyn jälkeen aloimme olla valmiita yöpuulle. Pakko myöntä, että kyllä illan pimeys oli mukavampi ottaa vastaan, kun mukana oli tuo karvainen kaveri. Mandi itse oli ihan selvästi hieman hämillään pimeydestä ja omituisesta kangasputkilosta. Se kävi pari kertaa pyörähtämässä teltan sisällä tutustumiskierroksensa, mutta nukkumaanmenon koittaessa minun piti käydä nostamassa koira sisälle. Muutaman minuutin pyöriskelyn jälkeen se löysi paikkansa, ja kohta alkoi jo tutuksi tullut tuhina. Taas yksi päivä näyttelytreeneineen ja kävelyineen oli tehnyt tehtävänsä tämän koiran elämässä. Itse nautiskelin vielä tunnin verran Tuomas Kyrön Urheilukirjaa lukien. Jostakin kuului tasainen bassojympytys, liekkö jossakin lavalla tanssit, tai mökillä juhlat. Hieman se taas palautti maanpinnalle.

Yö oli lämmin, kerrasto meinasi olla liikaa ja herätti minut muutamankin kerran. Mutta mukava oli nukkua. Koirakin nukkui hyvin. Yöllä se havahtui yhden kerran samaan sammalikon kahahteluun kuin itsekin havahduin. Pienen puhahtelun jälkeen se vakautui taas kerälleen, ja minä käänsin kylkeä. Konkoilimme teltasta ulos joskus puoli yhdeksän maissa. Päivästä näytti tulevan yhtä aurinoinen ja lämmin kuin edellisestäkin. Aamupalaksi tuttu sekoitus kaurapuuroa ja Lämmin Kuppi -marjasoppaa. Koiralle omia kuivaherkkujaan. Leiri kasaan ja kohti Elamojärveä.

Vähä-Laippa
Aamupäivän auringossa ympäristö näytti paljon mukavemmalta kuin illan hämärissä. Oikeastaan maasto oli ihan mukavaa käveltävää, ja metsätyypit vaihtelivat. Mustikoita oli polun varressa paljon, paikoin vieläpä erittäin isoja ja makeita. Elamojärvellä kävimme katsastamassa rantakalliolla yksityisten mökkien välissä sijaitsevan laavun ja tulipaikan, mutta oikeastaan pysähtymättä jatkoimme kulkuamme kohti Verkkojärveä. Välissä pidimme lyhyen miehen- ja koiranjuottotauon, mutta muuten annoimme monoille ja tassuille liikettä, kun tuntuivat olevan hyvin syönnillään.

Elamojärven laavulta
Verkkojärven rannoilla oli uusia hakkuaukkoja ja polut niiden myötä vähän hukassa. Ajattelin kävellä tietä pitkin laavulle, mutta tieltä havaitsin mielenkiintoisen näköiset rauniot, joita piti mennä vilkaisemaan. Jälkeenpäin tarkistin netistä, että raunioiden historia on varsin erikoinen:
Verkkojärven kiviseinäisten rakennusten rauniot. Matts eli Verkkojärven Matti syntyi täällä kymmenlapsisen perhen kuudentena vesana vuonna 1865. Matti oli torpan viimeinen asukas. Hän pelkäsi tulta ja sammakoita ja rakensi sitten kiviset seinät puurakennuksen ympärille. Hän rakensi myös kivisen tien Verkkojärven rantaan (http://www.sappee.fi/files/1_SIVU_Laipanmaa_070411_web.pdf) 

Raunioissa oli nähtävillä ikkuna-aukot
Raunioiden luota löytyi myös kadonnut polku. Kävimme pyörähtämässä laavulla ja Verkkojärven rannassa, oikein mukavan näköinen paikka. Laavu oli nimetty kivisten seinien rakentajan mukaan (etunimikaimani), se selvisi laavun otsalaudoitukseen tehdystä kyltistä. Reissun ensimmäiset ihmiset näimme myös, olivat menossa uittamaan koiraansa. Verkkojärveltä oli enää alle kilometrin matka autolle. Se meni nopeasti. Autolle päästyämme sidoin koiran hihnastaan puuhun, ja keitin pikaisesti matkakahvit.

Verkkojärven kaiman nimikkolaavu
Kotona olimme ennen kahta. Jälleen kerran mukava osoitus siitä, että 15-20 tunnissakin pääsee ihan mukavasti retkeilytunnelmiin, ja fiilis on melko pitkälti sama kuin olisi ollut reissun päällä pidempäänkin. Koira toi reissulle mukavasti seuraa ja seurailtavaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia retkiä, joita toivottavasti Mandin kanssa ehdimme  kokea vielä paljon.

Laipanmaa, mitähän tuosta nyt sanoisi. Ihan kiva paikka, jonne on melko matala kynnys lähteä retkeilemään ilman suuria ennakkovalmisteluja. Opaskartat ja opasteet olivat ihan kelvolliset. Rakennetut tulipaikat ja laavut ajoivat varmasti asiansa ihan hyvin, lukuunottamatta Ruokojärven laavua josta tulee kyllä vain pahalle tuulelle. Polut olivat hyväkuntoisia ja pitkoksia oli rakenneltu pahimpiin paikkohin. Paikoin pitkokset olivat pääseet lahoamaan, ja "työsauma" oli melko hyvin nähtävissä. Parin-kolmen kesän vanha lankutus vaihtui äkkiä lahoksi, ja vaiheessa olemisen paljasti viimeistään polun vieressä makaava lankkukasa. Ehkä ne kannattaisi käydä joskus naputtelemassa paikalleen, muuten on lahot lankut sekä asennettuina että asentamattomina. Maisemiltaan aika peruspolkua, eniten tykkäsin Elamojärven ja Verkkojärven välisestä, hieman pidemmästä pikataipaleesta. Täytyy varmaan joskus käydä kiertämässä myös muita rengasreittejä alueella. Perheretkeilijöille alue tarjoaa helposti saavutettavia nuotiopaikkoja. Jos taas lähden pienten lasten kanssa patikoimaan, löytyy Pirkanmaaltakin mielestäni Laipanmaata parempia vaihtoehtoja.


Digipokkari pitäisi hankkia. Saisi parempitasoisia kuvia kuin kännykällä. Jotenkin olen laiskistunut kantamaan järkkäriä mukanani, etenkin kun yleensä liikun oman keskittymisensä vaativan koiran kanssa.
















perjantai 21. elokuuta 2015

Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistossa 15.-16.8.2015

Aurinkoisen viikonlopun kunniaksi päätimme toteuttaa suunnitelmamme lähteä koko sirkuksen voimin retkeilemään. Jo aiemmin viikolla olimme miettineet sopivaksi kohteeksi Kauhajoen ja Karvian kuntien alueella sijaitsevaa Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoa. Emme ole koskaan siellä käyneet, ja internet oli sitä mieltä että paikka olisi mukavan rauhallinen ja logistisesti kätevä. Tällä tarkoitan sitä, että kahden aikuisen, kolmen alle kouluikäisen lapsen ja yhden alle vuoden ikäisen koiran leiriytymisestä syntyy väistämättä ääntä ja meteliä. Toisaalta tällaisen kokoonpanon mukava yöpyminen ja hengissä pitäminen edellyttää myös jonkinmoista tavaroiden roudaamista, jolloin kävelymatkaa ei kannata suunnitella liian pitkäksi. Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistossa on merkittyjä reittejä vain muutamia kilometrejä. Parin kilometrin mittaisen pitkospuureitin molemmissa päissä, Salomaalla ja Nummikankaalla on leiriytymis- ja tulistelupaikat. Meidän ajatuksenamme oli suunnata nimenomaan Salomaan suuntaan.

Lauantai-iltapäivänä pakkasimme ihmiset, eläimet ja tavarat autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Parkanoa. Parkanon Lidlissä pysähdyimme ostamaan jäätelöt, minkä jälkeen kaarsimme auton keulan kohti tietä 274, joka johtaisi Karviaan. Ilma oli kesäisen lämmin, ja maaseudun halki johtavaa mutkatietä oli mukava köryytellä. Karvian keskustasta oli kansallispuistoon vielä hieman toistakymmentä kilometriä. Luontoon.fi -sivustolla mainittiin, että etelän suunnasta ei olisi opastusta, mutta ainakin meidät ohjeistivat perille tutut, tieliikenneasetuksen (20 § 4 mom.) mukaiset ruskeavalkoiset tiekyltit.

Leiri
Loppumatkan hiekkatiepätkän päässä oli erittäin siistin näköinen parkkipaikka, josta lähti pari polkua mäntykankaille. Purimme enimmät tavarat autosta, ja suuntasimme karavaanimme kohti Salomaan nuotio- ja telttapaikkaa. Matkaa oli kokonaiset 300 metriä. Kahden minuutin marssin jälkeen saavuimme kangas- ja suomaastojen rajapintaan perustetulle leiripaikalle. Nuotiopaikka, liiteri, käymälä ja kaivo. Nämäkin fasiliteetit olivat silmiinpistävän siistissä kunnossa. Pidemmittä puheitta aloimme asettumaan taloksi. Kota pystyyn, minkä jälkeen nuotion sytytykseen ja kahvinkeittoon sekä ruoan laittoon. Lapsille lihapullia, aikuisille kaslerpihvejä. Lisukkeeksi paistoin muurikalla sipulia, kesäkurpitsaa ja tomaattia, suolalla ja pippurilla maustettuna. Kaasukeittimellä kiehuttelin muutamia uusia perunoita. Oli hyvvää! Aiemmin päivällä heräteostoksena hankkimani, retkikäyttöön tarkoitettu muurikkapannu osoittautui loistavaksi varusteeksi.


Ilta kului mukavasti tulistellessa ja yöhön valmistautumisessa. Pari päiväretkiseuruetta piipahti jutustelemassa. Lapset viihtyivät mainiosti, vaikka etenkin ruokaa laittaessa tuntui että pieniä käsiä oli "auttamassa" liikaakin. Se tuntui myös merkilliseltä, että näin kauniissa illassa ei näkynyt lainkaan hyttysiä tai muita verenimijöitä. Kävimme myös pitkospuukävelyllä tutustumassa Kauhanevaan. Etenkin siinä säässä, ilta-auringon valaisemana suo näytti todella kauniilta. Paluumatkalla huomasin epäilyttävää liikettä pitkospuiden alla, poikittain suhteessa kulkusuuntaamme. Kuten arvelinkin, kyykäärmehän siellä luikerteli. Hieman ikävä kaveri pikkulasten ja koiran kanssa. Saattelin käärmettä pienen matkaa eteenpäin, ja sitten koko konkkaronkka jalkoja tömistellen vaaranpaikkojen ylitse. Kukaan ei saanut pistosta.

Vähitellen siirryimme yöpuulle. Lapsille villahaalarit, villasukat ja päähineet, sen jälkeen makuupussiin. Nuorimmainen ei pysyisi kuitenkaan makuupussissa, joten hänelle puettiin toppahaalari. Ollessani nukuttamassa lapsia kodassa, lensi iso kurkiparvi aivan leirimme yli. Komean kuuloista. Yön hieman viiletessä laitoimme lisäpeitteeksi vielä armeijaylijäämänä ostetun villahuovan. Yllättävän hyvin lapset nukkuivatkin, ainoastaan tuo kaksivuotias päästeli yöllä sellaisia huutoja että Kauhanevan kurjet olivat varmasti ihmeissään. Koira livahti pari kertaa kodan liepeen alta ulos, mutta yllättävän hyvin sekin asettui lopulta nukkumaan. Loppujen lopuksi yö oli melko lämmin ja rauhallinen, yllätyksekseni aamulla tunsin itseni jopa virkeäksi.

Aamulla heräsimme joskus seitsemän maissa. Aamupalaksi kaurapuuroa sekä pekonia ja paistettuja kananmunia. Sen jälkeen kiireetöntä tavaroiden kasailua ja pakkaamista. Joskus kymmenen maissa kaikki oli saatu pakattua autoon, ja lähdimme ajelemaan kohti kotia. Jätskit ostimme tällä kertaa Ikaalisista.

Huippu reissu oli, siitä olimme kaikki yksimielisiä. Saimme roppakaupalla raitista ilmaa ja aurinkoa. Koira sai juosta ja nuuhkia kyllikseen. Paikka oli täydellinen perheretkeilyn stressittömään harjoittelemiseen, sillä kilometrin säteellä ei ollut turvalliseksi rakennetun kaivon lisäksi muuta vesistöä. Toisin kuin esim. Helvetinjärven kansallispuiston Haukanhiedalla, täällä ei ollut muita yöpyjiä. Näin ollen nukkumaan mennessä ja yön pimeydessä ei tarvinnut nolostella pieniä draamakohtauksia, joita varsin kantava-ääninen kuopuksemme esitti. Myös lyhyt matka parkkipaikalta ja paikan kokonaisvaltainen siisteys olivat ehdottomia plussia. Kauhaneva-Pohjankankaasta taisi kertaheitolla tulla vakiokohteemme. Voi olla, että jo syksyn lintusesongin aikana on lähdettävä tarkistamaan, onko alue maineensa veroinen lintukeidas. Talvella ajattelin käydä hiihtelemässä isoilla suoalueilla, ja ensi kesänä lähdemme paikalle taas koko perheellä. Ainahan se mieltä ilahduttaa, kun etelämmässäkin pääsee samalla reissulla liikkumaan sekä isommalla avosuolla, että kuivalla ja valoisalla mäntykankaalla.

Metsähallituksen uusiokäyttämä Fiskars










torstai 6. elokuuta 2015

Mukavaa retkeilykeskustelua radiossa

Yle Radio Suomen toimittama Luonto-Suomi on viikottain lähetettävä, vaihtuvateemainen radio-ohjelma jota tulee kuunneltua usein kävelyllä. Tällä viikolla aiheena oli retkeily. Oikein mukava parituntinen, jossa sivuttiin montaa retkeilyyn liittyvää asiaa. Omaa mieltäni lämmitti etenkin runsas keskustelu lähiretkeilystä.

Kyseinen jakso ja muitakin jaksoja kuunneltavissa Yle Areenasta: http://areena.yle.fi/1-2955353

Niin, ja mustikoita on joka paikassa. Metsässä ja pakkasessa. Poimimattomina, poimittuina, puhdistamattomina, puhdistettuina ja jalostettuina.

Joskus käy näin


maanantai 3. elokuuta 2015

Kesä 2015 - Valokuidun nopeudella


Onkimassa
Viileäksi ja hyttysrikkaaksi osoittautunut heinäkuu taittui elokuulle, ja asiakkaat ja työkaveritkin alkavat pikkuhiljaa heräilemään kesänvietosta. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt viimeistään oli aika päättää  neliviikkoiseksi venähtänyt kesälomareissu, ja palata Pirkanmaalle valmistautumaan työ-, opiskelu- ja päiväkotiarkeen. Ja kyllähän siellä odottavat myös poimuri ja ämpäri mustikkametsään pääsemistä. Kyllä on mennyt kesä nopeasti, voisi sanoa että valokuidun nopeudella. Nopeasti myös siinä mielessä, että kesäkelejä tuskin ehti huomaamaan kun ne menivät ja tulivat.

Hyvien yhteyksien päässä harvaan asutulla seudulla

Kiitos nykytekniikan, tällainenkin reissu onnistui vaikka varsinaista kesälomaa minulla oli vain viikon päivät. Meillä on periaatteessa kaksikin kesäpaikkaa Pudasjärven syrjäkylillä. Erikoista on se, että molemmista paikoista on matkaa Pudasjärven taajamaan n. 30 km. Kuitenkin molempien talojen seinään on ruuvattu purkki, johon johtaa kaapeli, jossa vilistää dataa jopa 100 megabittiä sekunnissa. Etätyöt onnistuivat siis vallan mainiosti. Tähän lystiin liittyminen on maksanut kokonaista 100 euroa, ja kuukaudessa joutuu köyhtymään 30-50 euroa.

Kuituverkkoa rakentaa ja operoi kuntaomisteinen Kairan Kuitu Oy. Hankkeessa on ollut vahvasti mukana myös Euroopan maaseuturahasto sekä JoMMA Ry. Pakko sanoa, että nyt on mennyt maaseudun kehittämisrahat oikeaan kohteeseen, kyllähän tällainen nopea ja toimintavarma tietoverkko antaa maaseudulla asuville ja sinne muuttoa harkitseville aivan valtavia mahdollisuuksia. Yhä useamman ihmisen toimisto kulkee pitkälti selkärepussa. Eikä lainkaan sovi väheksyä niitä mahdollisuuksia, joita valokuituyhteys tuo myös harvaan asuttujen alueiden palveluntuotantoon. Merkitys vain korostuu, kun yhdistetään nopeisiin yhteyksiin vielä mm. kommunikaatiosovellukset, alati paraneva kameratekniikka ja muut innovaatiot, unohtamatta tärkeintä, eli muutosta ihmisten asenteissa teknologiaa ja uusia palveluntuotantotapoja kohtaan. Mainittakoon vielä, että toisella kesäpaikalla Elisan liittymä ei ole onnistunut yhdistämään 3G-verkkoon ainakaan kahteen edellissuveen, joten mobiiliyhteyksien varaan ei olisi voinut työntekoa jättää. DNA:n yhteys sielläkin toimii paremmin, mutta joitakin kesiä sitten tilanne oli juuri päinvastoin.

Kohti syksyn touhuja

Mukavaa oli taas viettää kesä maalla, vaikka olisihan sitä ehkä vielä enemmän voinut rentoutua jos olisi ollut koko ajan oikealla lomalla. Pakko myöntää, että välillä on ollut kireänä muukin kuin siima. Mutta olipahan kuitenkin katkos normaaliarkeen ja kaupunkielämän rutiineihin, sitä vartenhan näitä maisemia aina välillä haluaa vaihtaa. Maaseudun kasvatille myös erilaiset piha- ja metsätyöt ovat parasta vaihtelua välillä niin puuduttavaan toimistonaputteluun. Oli hienoa päästä taas kokemaan pohjoisemman Suomen luontoa ja lapsuuden maisemia.  Mikä tärkeintä, nyt on omien lasten vuoro nauttia näistä maisemista ja ihmisistä mummiloissa.

Auto täynnä matkustavaisia

Sandaalit olivat kerran jalassa

Ranuan eläinpuistossa käytiin

Hieman uistelua
Villenpirtillä

Ohtavaaralla

Ohtosella

Sateensuojassa värjöttelyä

Aitta
Tervastuli mini

Tervastuli medium

Pihakukkasia
Rakennettiin lapsille onkipaikka ja aikuisille tarkkailuasemat

Lahna
Katiskoja kokemassa

Kesän maisemaa

Uudella tulipaikalla oli mukava istua iltaa



Koiran ulkoilutusta

Kesäkonttori

Kalastelua