torstai 29. joulukuuta 2016

Ohtosen kautta hiihtäen töihin

Joulun ajan säät ovat olleet Pohjois-Pohjanmaalla vaihtelevat. Pakkaspäivää on seurannut suojasää, ja välillä on pyryttänyt kunnolla lunta. Myös vuorokauden sisällä on tapahtunut muutoksia säätilassa. Illalla katsotut sääennusteet ovat aamulla herätessä näyttäneet aivan toista kun mihin oli varautunut.
Sattuikin niin, että tiistai-iltana varauduin henkisesti lauhaan ja pilviseen keskiviikkoon. Aamulla näytti aurinkoiselta ja viileältä, niinpä olikin mukava pakata tavarat ja koira auton perään ja suunnata kotipaikalle. Tarkoituksena oli hiihdellä päivänvalon aikaan Ohtoselle. Pari lomapäivää oli viimeistä vaille kulutettu, ja seuraavana päivänä ajatuksena oli tehdä etätöitä ja lämmittää samalla kotitaloa.

Vähän puolen päivän jälkeen olinkin jo kiinnittelemässä suksen siteitä saappaisiin. Taivas oli sininen, ja ilma tuntui kiristyvän. Hiihtelin kohti Karhusuota, ympärillä avautui ensin luminen metsä, sen jälkeen kimmeltävä suo ja metsän takaa hädin tuskin kurkistava aurinko. Oli ilo hiihdellä aiempien kulkijoiden jälkiä, tuttuja soita pitkin kohti Ohtosta. Hirvet olivat ylittäneet suojuotin useasta kohtaa. Edellisyön ja aamun jälkiäkin näkyi, sillä tiesin edellisten hiihtäjien kulkeneen uraa pitkin alle vuorokausi sitten.





Ohtoslammella vastaan hiihteli pari pilkkijää, jotka olivat yöpyneet edellisyön kämpällä, ja aikoivat mahdollisesti yöpyä toisenkin yön. Mikäs siinä, kyllähän kämppään mahtuu. Ulkolämpömittari näytti -16 astetta.

Minua odottikin lämmin tupa. Asetuimme Mandin kanssa taloksi, ja virittäydyimme viettämään pitkää pimeää autiotuvan rauhallisessa tunnelmassa. Pilkkimiehetkin saapuivat vähän meidän jälkeemme takaisin tuvalle. Ilta kului mukavasti jutellessa, ruokaillessa ja lueskellessa. Koirakin asettui jossakin vaiheessa taloksi, eikä ravannut rapsutuksia kerjäämässä. Alkuillasta katsoin lämpömittaria, ja pakkasta oli enää -6 astetta. Aamuksi lupasi vielä lauhempaa.



Kuten tunnollinen konttorirotta konsanaan, olin asettanut tavoitteeksi ehtiä läppärin ääreen siinä kahdeksan maissa. Sikeästi nukutun kahdeksan tunnin jälkeen heräsin kuuden aikoihin, söin pikaisen aamupalan ja hörpin aamukahvit. Lämpömittari osoitti sääennustuksen pitäneen tällä kertaa paikkaansa, elohopea oli kohonnut + 2 asteeseen. Pakkasin tavarani ja yritin olla herättämättä muita yöpyjiä. Vähän ennen seitsemää olin taas sukset jalassa, ja työnsin ensimmäiset vauhdit kohti Ohtosenojaa. Tässä vaiheessa tuntui vielä ihan leppoisalta.

Illan ja yön aikana lumi oli tuiskunnut latu-uran umpeen. Lumi oli märkää, ja melko pian huomasin sen tarttuvan sekä suksen pohjiin, että suksien yläpuolelle. Tämähän tekee menosta melko raskasta. Nyt tiesin, että mikään leppoinen aamuhiihtely tästä ei tulisi, ja tunnin hiihto saattaisi kestää huomattavasti pidempään,

Lumipaakkujen sisältä löytyy myös sukset
Turhauttavan rämpimisen, lukuisien tuskailujen ja suksenpuhdistuspysähdysten jälkeen saavuin kuitenkin määränpäähäni noin puoli kymmenen aikaan. Eipä ollut monestikaan tuo tuttuakin tutumpi väli tuntunut noin pitkältä. Ajattelin jo, että sai olla viimeinen kerta kun hiihdän töihin, ainakaan umpihangessa. Mutta jälkeenpäin ajateltuna, eiköhän tämäin kokemus jää mieleen pitkäksi aikaa. Ruokaa pakkiin, tulta uuniin, ja välipäiviksi varattuja töitä tekemään. 

maanantai 19. joulukuuta 2016

Vanhat polut, uusi kulkupeli

Ehkä  4-5 vuotta sitten singuttaessani etelän talvien kangistamilla reisillä luisteluhiihtoa Hetasta kohti Pyhäkeroa, pääsin ensimmäistä kertaa ihmettelemään omituisia isorenkaisia polkupyöriä, joita tuli ladulla vastaan. Se oli jännän näköistä menoa, ja sytytti uteliaisuuden. Jostakin ulkomaisilta nettisivuilta löytyi tieto, että fatbike oli homman nimi.

Lieneekö samoihin aikoihin, kun Peltsin Lappi lähetettiin ensimmäisen kerran televisiosta, ja Peltsi ajeli reissujaan niin ikään maastopyörällä, jossa oli tavallista suuremmat renkaat. Se oli sen verran hitaan ja rauhallisen näköistä menoa, että tuolloin päätin hankkia joskus vastaavan vekottimen. Omalla kymmenen vuotta vanhalla Inserallani olin satunnaisia polkujumppia tehnyt, mutta aika nopeasti tuli todettua että näennäisistä maastopyörän piirteistä huolimatta se ei oikein siihen hommaan sovellu. Ainakaan näillä Tampereen seudun kivisillä ja juurakkoisilla poluilla.


Tässä välissä fatbikestä on tullut varsinainen muoti-ilmiö ja kuuma ulkoilutrendi. Katukuvassakin näitä kevyenliikenteenväylien hurisijoita on näkynyt enenevissä määrin. Poluillakin niitä on välillä nähty ulkoilutettavaan. Oma haave on kytenyt jossakin taustalla koko ajan. Välillä on ollut kaikkea muuta mietittävää, ja tämä pyöräasia on jäänyt prioriteettilistalla sivulle 2 tai 3.  

En oikeastaan muista enää miksi juuri viime kesänä syttyi ihan erityisen polttava pyöräkuume. Etenkin Fatbike-kuume. Ehkä siinä on joku algoritmi taustalla, kuten facebook-mainoksissa, mutta jostakin se fatbike nousi taas agendalla etusivulle. Mielenhäiriössäni annoin kuitenkin itselleni luvan alkaa seuraamaan fillarifoorumin keskusteluja. Siellä on yksi petollinen keskusteluketju (varoitus: linkki voi aiheuttaa riippuvuutta ja rahan menoa) joka oli kuin bensaa olisi heittänyt liekkeihin.

Jonkin aikaa lueskeltuani ja pureskeltuani, huomasin että Verkkokauppa.com myy hinta-laatu -suhteeltaan hyviä paksupyöriä. Elokuussa sellainen Silverback Scoop Single lähtikin ennakkotilaukseen, ja noin 4 kuukautta myöhemmin pääsin kasailemaan olohuoneessamme ensimmäistä kertaa kunnon pyörää. Sehän oli kuin eri maailmasta.



Pari viikkoa olemme tämän pyörän kanssa nyt yhteistyötä opetelleet. Investointi tuntuu kannattavalta. Ensimmäisestä lenkistä lähtien tuo pyörä on antanut minun viedä, ja tuntea itseni itseäni paremmaksi maastopyöräilijäksi. Isot ja suurella ilmatilalla varustetut renkaat tarjoavat melkoisesti pitoa ja antavat ajajan virheitä anteeksi. Hiihtoa haittava lumien vähäisyys ei enää harmita, nyt pääsen poluille suoraan kotipihalta tarvitsematta siirtyä esimerkiksi Kaupin tykkilumenladuille. Tämän päivän pyöränlampputarjonta on myös hieman eriä kuin edellistä pyöränvalaisinta ostaessani, ja kuluttajallekin on tarjolla todella tehokkaita tiennäyttäjiä pienessä koossa ja siedettävään hintaan. Näin myöskään pimeä vuodenaika ei muodosta kynnystä lähteä liikkumaan lähiluontoon.

Polkuverkosto tässä asuinympäristössäni on melkein loputon, ja aina riittää uusia paikkoja koluttavaksi. Tampereella on erittäin aktiiviselta vaikuttava MTB-yhteisö, joka tarjoaa myös loistavia polkukarttoja kaikelle kansalle. 

Taidan olla "suossa" tämän homman kanssa, mutta onneksi läskipyörällä matka taittuu vaikeammissakin olosuhteissa.

Pyörän ominaisuuksista en juuri mitään ymmärrä, muuta kuin että hyvin sillä pääsee ja mukava sillä on makkaranpaistoon ajella. Jos joskus opin jotakin tekniikasta, kirjoittelen siitä puolesta sitten lisää. Jos hyvää lamppua etsii, niin Magicshine MS-606 vaikuttaa oikein pätevältä, ja on välillä hyvässä tarjouksessa eräässä norjalaisessa urheilutarviketjussa.