sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kesäyö Kangasalla

Aikaa noin vuorokausi, kulkupelinä pyörä, yöpyminen riippumatossa. Siinäpä speksit tämän viikonlopun retkeilyille.

Koiralenkeillä kulkiessani olin painanut mieleeni Kangasalan takametsistä mukavan pikkujärven, jonka rannalla ei poikkeuksellisesti ollut kuin yksi rakennus, jonka olin kauempaa katseltuani mieltänyt aika vähän käytetyksi kämppätyyliseksi ratkaisuksi. Siinäpä, kalliokkoisella männikköniemellä olisi hyvä leiripaikka, ja suhteellisen lähellä metsäautotietä.

Tuumasta toimeen. Tämä reissu olisi samalla ikäänkuin ensimmäinen "bikebacking"-harjoitus, ajatellen kesäkuun alussa siintävää Lapin reissua. Tuolla reissulla kun olisi tarkoitus tehdä yksi päiväsiirtymä maastopyörillä. Mitään suuria investointeja ei tuota reissua varten ole tarkoitus tehdä, lukuunottamatta kymmenen litran satulalaukkua. Fatbikessäni ei jostakin syystä ole oikein hyviä kiinnityskohtia tavaratelineelle, ja siksi olen päätynyt tämmöiseen tarakattomaan ratkaisumalliin.

Tavaroita pakkasin satulalaukkuun (vaihtovaatteet, riippumatto + tarppi), ohjaustankoon (makuupussi+sisäpussi), tankolaukkuun (ea-tarvikkeet, juotavaa, työkaluja, sisäkumi) ja 30 litran reppuun (keittovälineet, juotavaa, makuualusta ja muuta sälää). Ihan hyvin mahtui, vaikka pakkasin harjoitusmielessäkin aika ronskisti.


Ajatuksenani oli ajella perjantai-iltana pyöräteitä Hervannasta Aitolahteen ja siitä eteenpäin metsäautoteitä kohteeseen. Matkaa n. 30 kilometriä.

Olipa kerrassaan vapauttava fiilis lähteä polkemaan omassa rauhassa ja omaan tahtiin kohti Tampereen maaseutua. Retki-ilta sattui olemaan yksi ensimmäisistä, jolloin sää ja ympäristö olivat jo suorastaan kesäisiä. Koivunlehdet olivat puhjenneet muutamaa päivää aikaisemmin, ja pari lämpimämpää päivää oli saanut joka paikan vihertämään. Ikään kuin pitkää ja hidasta kevättä ei olisi ollutkaan. Lämpömittarin digitaalitkin näyttivät vielä illallakin yli 20 astetta.

Matka sujui oikein mukavasti, enkä menisi kauheasti moittimaan tuommoisen leveämpirenkaisemmankaan pyörän ajo-ominaisuuksia asfaltilla. Kun ei ole kiire minnekään. Kuormaa oli kuitenkin selässä ja pyörän päällä, mutta sitä ei juurikaan ajossa huomannut. Maisemat olivat nättejä. Pari hirveä näin ruokailemassa tien varressa. Ensimmäinen päästi n. 15 metrin päähän, mutta karkkosi kun pysähdyin ottamaan kuvaa. Toinen kuuli minut jo kauempaa, ja hävisi näreikköön.

Ajelin ilman varsinaisia taukoja perille asti, pysähdyin vartiksi vasta muutamaa kilometriä ennen määränpäätä, kun auringossa kylpevä hieno mäntykangas pyyteli pysähtymään.

Loppusuoralla piti hieman taluttaa pyörää. Näin pääsin parin sadan metrin päähän tiestä, juuri haaveilemalleni niemekkeelle. Ilta sujui melko tavanomaiseen tapaan ruokaillen ja leiriä viritellen. Käki kukkui, pikkulinnut visersivät, lokit kirkuivat ja hyttyset inisivät.


Illanratoksi kuuntelin radiota, ja lueskelin sähkökirjaa. Muutama viikko sitten tulin hankkineeksi Amazon Kindle -lukulaitteen e-kirjoja varten. Olen yllättynyt siitä, kuinka miellyttävää tuota kautta on lukea kirjoja. Virallinen meriselitykseni tälle hankinnalle oli se, että sanakirjatoiminnon avulla olisi myös englanninkielisen kirjallisuuden lukeminen helpompaa. Enkä nyt ihan kauheasti siinä valehdellutkaan.



Iltayö oli hieman nihkeänsorttinen. Kolmen vuodenajan makuupussi, sisäpussi ja merinokerrasto oli kertakaikkiaan liikaa. Ja hyttysiäkin oli vähän liikaa, eikä myrkkyä mukana. Lopulta virittelin pipon ja kaulurin väliin verkkomaisesta materiaalista tehdyn, keittovälineiden kuljettamiseen käyttämäni tavarapussukan. Tämä kikka toimi, ja pienoisen taistelun jälkeen sain kuin sainkin nukuttua oikein hyvin. Tätä edesauttoi myös, kun pidin makuupussin päästä vyötärölle auki ja nukuin käytännössä pelkällä sisäpussilla. Näin ne olosuhteet muuttuvat nopeasti. Kuikkakin huuteli viereiseltä lammelta, siihen oli ilo herätä kesken unien! 



Aamulla en olisi malttanut millään nousta. Leppoisa tuuli, lämmin aurinko ja rantaveden liplatus olivat rauhoittavia. Lopulta, joskus yhdeksän jälkeen, nousin keittelemään tukevaa aamiaista. Puuroa, marjasoppaa, tomaattia, keitetty kananmuna, ruisleipää, juustoa ja kahvia. Maistui.



Aamiaisen jälkeenkään en pitänyt mitään kiirettä. Köllöttelin riippumatossa ja lueskelin kirjaa. Vähin erin purin tarpin pois, pakkailin ruokailutarvikkeet, makuupussin ja vaatteet ja lopulta riippumaton. Joskus ennen puoltapäivää selvisin liikenteeseen. Tämän päivän reittisuunnitelma olisi ajaa takaisin Tampereelle Kangasalan maaseututeitä pitkin. 





Kaikessa rauhassa poljeskelin halki kesään heräävän maaseudun. Kyllä oli hienot maisemat, ja hienoja kyliä.  Joskus kun voisi itsekin asustella moisessa ympäristössä. Kangasalan keskustassa kiipesin Kirkkoharjulle, ja pysähdyin pienelle tauolle näkötornin juurelle. En noussut torniin, koska minulla ei ollut pyöränlukkoa mukana. Vesijärven laineita katseltuani aloin hankkiutumaan alas harjulta, ja sen jälkeen Saarenmaantien kautta takaisin Hervantaan.


Oikein mukava tällainen minivaellus. Yhden yön reissuilla liikkumisen osuus on jäänyt useimmiten vähemmälle, mutta pyöräily lisää myös tätä, kaivattua ulottuvuutta! Pyörällä tuli myös ajettua minulle ihan käymättömillä reiteillä. Ja tavaratkin liikahtivat pyörällä varsin mukavasti.


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Ajatusharhailu

Onko syy kevätauringossa vai missä, kun pää harhailee. Koko ajan on lähes kivulias tunne siitä, että pitäisi olla jossakin muualla kuin tietokoneen ääressä neuvotteluhuoneissa tai toimistolla. Vaikka tuolla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.




Kunpa osaisi taas riittävästi arvostaa, sitten kun taas pääsee.




sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Talvipyöräilyä Jämillä 25.2.2017

Tälle lauantaille aikataulut ja säiden haltijat sattuivat kiertämään maailmankaikkeutta samaan suuntaan, ja niinpä minulle järjestyi lauantailta kokonainen puoli vuorokautta aikaa käydä jossakin retkeilemässä. Loppuviikosta tutkailin hieman Tampereen vaikutuspiirissä olevia maastopyöräilymahdollisuuksia. Jämi-Hämeenkankaan alueeseen oli kiinnostus jäänyt elämään eräältä viime kevään retkeltä. 
Hämeenkangas on harjoitus- ja monikäyttöaluetta, joka on siirtynyt puolustusministeriöltä Metsähallituksen hoidettavaksi vuonna 2002. Se on ensisijaisesti puolustusvoimien harjoitusalue, jossa myös retkeilijöiden on mahdollista liikkua. Erityisalueet liikkumisrajoituksineen asettavat virkistyskäytölle tietyt rajat. Suurin osa Hämeenkankaan metsistä on talouskäytössä, mutta luonnonarvoiltaan edustavimmat kohteet on perustettu luonnonsuojelualueiksi. (Luontoon.fi)
Pienen googlettelun jälkeen selvisi, että Jämille on merkitty ja avattu ihan oma reittinsä "paksupyörille". Mitenkään kovin selkeästi näitä reittejä ei tuotu esiin esim. Metsähallituksen retkikartoissa tai Jämin omilla sivuillakaan. Tämän linkin takaa kuitenkin löytyi Suomen ladun aineistoa Jämin maastopyöräilyn kehittämisestä. 


Luvassa oli siis n. 13 kilometrin lanattu rengasreitti. Mikäs siinä, ja kun auringonpaistettakin oli luvassa niin helppo oli luvata itselleen että aamulla lähdetään. Illalla pakkasin ruokatarvikkeet ja päivän vaatetuksen valmiiksi, ja aamulla vähän ennen seitsemää käänsin autosta vain penkit matalaksi, ja lastasin pyörän sekä päiväretkitarvikkeet kyytiin. 

Jämille ajelee Tampereelta reilun tunnin verran. Olin perillä joskus kahdeksan aikoihin. Alueella ei näkynyt ristin sielua, ja hieman piti ensin pyöriskellä ympäristössä että löysin oikean polun pään. Ajelin auton parkkiin ja kasasin pyörän ja kuljettajan lähtövalmiiksi samaan aikaan, kun ensimmäisiä hiihtelijöitäkin alkoi ilmestyä Jämihotellin pysäköintialueelle.

Jätin pysäköintialueen taakseni, ja lähdin ajelemaan tampparin jälkeä männikköön. Ilma oli vielä tässä vaiheessa pilvinen, mutta kirkastui päivän mittaan. Jälki kantoi ihan hyvin, joissakin tuiskukohdissa pyörät pyrkivät hieman uppoamaan ja luistamaan. Mutta muuten etenemistapaa voisi hyvinkin luonnehtia mukavaksi. 

Koivistonharjun laavulla pysähdyin ensimmäiselle tauolle. Tulia en alkanut tekemään, mutta havaitsin että polttopuita ei tämän laavun ympäristössä näkynyt. Hörpin kaakaot, söin leivän ja lähdin jatkamaan matkaa. Hämeenkankaan männikköharjut ovat kyllä itselleni jotenkin kotoista ympäristöä. Hengittäminen tuntui helpolta.


Pyöriteltyäni kampia noin tunnin verran, saavuin risteykseen, jossa hieman epäröin pitäisikö minun kääntyä tietä pitkin kohti Jämin keskusta, vai jatkaa tampparin jälkeä tien yli. Arvelin tampparinjäljen johtavan minut lopulta perille. Niinpä jatkoin jäljen piirtämistä koskemattomaan lumikissanuraan.



Aikani ajeltuani, huomasin että nyt ei kyllä reitti taitu ennakkomateriaalin mukaisesti pohjoiseen päin, vaan jatkoi länttä kohti. Päätin kuitenkin, että käännyn takaisin vasta silloin, jos Niinisalon varuskunnan aita alkaa pilkottamaan mäntyjen välistä.



Ilokseni reitti alkoikin kaartamaan kohti edelliskevään retkimaisemia ja pian tuli vastaan parikin tuttua maamerkkiä tuolta aiemmalta reissulta. Ilmeisesti lyhyemmäksi piirretty talvipyöräilyreitti noudattelikin käytännössä pidempää mtb-reittiä. 

Kun saavuin Sormelan laavulle, järjestin pidemmän evästauon: teetä, kanakeitto+kananuudeliyhdistelmä. Mausteinen keitto maistui pakkasessa hyvältä. Ihmisiä hiihteli viereistä latua pitkin ohi tasaiseen tahtiin. Kukaan ei poikennut laavulle. En tuntenut minkäänlaista kaipuuta latusuksille. Siihen on syynä ainakin huono hiihtokunto ja -tekniikka, ja ehkäpä myös korvaavan lajin löytäminen tai siihen liittyvä alkuinnostus.


Sormelan laavulta oli enää pari kilometriä Jämille ja loppumatkaan ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia. Kokonaismittaa lenkille tuli n. 19 kilometriä. Jämille oli päivän aikana pölähtänyt satapäin ihmisiä, ja kaikenlaista aktiviteettia mönkijäajelusta koiravaljakkoihin ja hiihtokilpailuihin näytti olevan alueella käynnissä. Lastasin pyörän autoon ja painuin hotelliin munkkikahville. 

Paluumatkalla, pysähtyessäni Ikaalisissa kaupassa ja tankilla, varmistui Krista Lähteenmäen (Ikaalisten Urheilijat) MM-hopea.

Jämiltä löytyi a) lunta, b) hyvin huollettu (kohtuullisen helppo) pyöräilyreitti c) kaunista mäntykangasta. Aurinko paistoi, ja fiilis oli kaikin puolin keväinen. Tälle seudulle on mentävä sulan maan aikana koluamaan lisää polkuja. Hieno paikka, uskallan suositella. 

Kahden reissun kokemuksella voisi mainita, että kaikille karttaan merkityille laavuille ei ole järjestetty polttopuuhuoltoa. Se kannattaa ottaa huomioon retkeä suunnitellessa.



maanantai 13. helmikuuta 2017

Parkanon Talvikas - Kelpo saapas vaihtelevaan talveen

Taisi olla taaksepäin laskettuna toisen tai kolmannen kesän välisenä harmaana aikana, kun tuli tarve hankkia saappaat joilla tarkenisi tarpeen tullen pakkaskeleissäkin, ja joiden pohja ei olisi hengenvaarallisen liukas. Metsälenkkejä koiran kanssa, satunnaisia metsäsuksilenkkejä, lasten kanssa ulkoilua. Toisin sanoen mukavat, käytössä kestävät liikkumis- ja olokengät talveen. Siinä prinsiippejä kenkien hankinnalle.

Kävin kokeilemassa monia kevytsaappaita mm. Hongkongin ja Motonetin valikoimasta. Samoin tilasin kokeiltavaksi myös paljon kehutut Muckbootin talvisaappaat. Muckbootien varret olivat minun lyhyisiin sääriini liian pitkät, ja kengät olivat muutenkin ehkä liian jämerää tekoa minun tarpeisiini. Kevytsaappaat olivat sinänsä hyviä (ja halpoja), mutta niistä, kuten Muckbooteistakin puuttui hiihtorantti, jota tarvitsisinn käytössäni olevilla suksilla hiihtämiseen. Nokian huopavuorisaappailla olen hiihtänyt ja kävellyt pienen ikäni. Ne täyttävät asiansa, ja etenkin irrallinen huopavuori olisi ehdoton, jos etsisin kenkiä vaativampaan käyttöön. Toisaalta Nokian malleista tuli kyseeseen lähinnä kävelyyn paremmin soveltuvat Naalit, jotka tiesin kuitenkin hieman liian raskassarjalaiseksi käyttötarpeisiini nähden.

Jostakin syystä olen mieltynyt erityisesti nahkaisiin kenkiin. Nahka materiaalina tuo jotenkin paremman fiiliksen, kuin neopreeni, muovi, kumi tai moni muu sinänsä käyttökelpoinen ja tarpeeseen suunniteltu materiaali. Mielestäni nahkakenkä on useimmiten myös tyylikäs. Sitäpaitsi kenkien huoltaminen on hyvää puhdehommaa jos tylsyys iskee.

Käyttö vain parantaa nahkasaappaiden mukavuutta ja ulkonäköä
Pirkanmaalaisen kenkävalmistajan TopMan-tuoteperheeseen kuuluva Parkanon Talvikas vaikutti täyttävän omat tarpeeni kohtuullisen hyvin. Oikeastaan lähtökohtaisesti ainoa miinuspuoli oli kiinteä vuori, jonka kuivattaminen olisi tietenkin hankalampaa kuin irrotettavien huopien. Nahkan saa vedenpitäväksi, ja Porelle-kalvon pitäisi varmistaa tämän lisäksi myös hengittävyyttä. Tämmöiset sitten tilasinkin.

Sovituksen jälkeen vaihdoin vielä kokoa pienempään, mutta ostopäätös oli helppo. Tästä uskoin saaneeni itselleni pitkäikäiset ja monikäyttöiset saappaat. Päätin, että ostan raskaamman sarjan hiihtokengät tarvittaessa erikseen. Normaali kengänkokoni on 43, sellaiset ostin nytkin. Talvikkaissa mitoitus on sellainen, että oman jalkani lisäksi numeron 43 saappaaseen mahtuu helposti myös alussukka ja villasukka.

Porelle-kalvon ja nahan yhdistelmästä ei moitteen sanaa

 Mitä sitten tuolla reilulla puolellatoistasadalla eurolla sain? Sain talvikengät, jotka ovat
+ erittäin mukavat jalassa ja riittävän hyvät kävellä (vrt. ohutpohjaisemmat Nokian huopikkaat)
+ vedenpitävät ja riittävän lämpimät
+ perinteisempiin (Finngrip) eräsiteisiin sopivat
+ yllättävän kevyet
+ mielestäni tyylikkäämmät kuin kumisaappaat
+ kotimaiset

Mitä parantaisin?
- irrotettava vuori varmistaisi kengän käyttökelpoisuuden myös oikealla hiihtoreissulla
- mitkään superlämpimät nämä eivät minun jalassani ole, mutta "normaaliin" käyttöön riittävät
- pitopohja ei kyllä korvaa nastoja
- varrensuussa voisi olla enemmänkin kiristysvaraa

Yhteenvetona voisi sanoa, että oikeastaan sain sen mitä tilasin. Parkanolaiset ovat vapaa-ajalla käytössäni koko talvikauden, kävely- ja hiihtolenkeistä pihalla hengailuun. Kengät toimivat mukavasti myös kovimpien pakkasien aikaan pyöräillessä. En voi väittää, että jalkojani olisi palellut häiritsevästi näiden parin vuoden aikana, mutta enpä ole jänispassissa seisonutkaan

Pohjan pitävyys on tasoa "ok"

Pohjallinen on mukava ja melko lämmin
Linkki valmistajan sivuille: http://www.topman.fi/media/talvikas

Lähiretkikohteena Sammakkosuon luontopolku

Viime vuosina omaksi keskitalven traditiokseni on muodostunut Sammakkosuon luontopolulla ja lintutornilla pistäytyminen joulunpyhinä. Kohde sijaitsee Olvassuon luonnonsuojelualueen pohjoispäässä, sopivasti n. 20 km automatkan päässä Pudasjärven keskustasta, ja tarjoaa mukavat mahdollisuudet päästä sukeltamaan Koillismaalaiseen suoluontoon.

Sammakkosuon lintutorni 2016

Opastaulu P-paikalla

 Luontoon.fi toteaa luontopolusta seuraavaa:
Sammakkosuon luontopolku, 1,5 km, on Olvassuon pohjoisosassa sijaitseva pistopolku. Tauluissa esitellään suota ja suoluontoa. Polun päässä on laavu sekä lintutorni, josta aukeaa näkymä Resu-Sammakon rimmikoille ja aavalle Sammakkosuolle. Polku on pitkostettu ja merkitty maastoon valkoisin maalimerkein.
  • Palvelut: Sammakkosuon laavu tulentekopaikkoineen ja kuivakäymälöineen sekä Ruottisenharjuntien pysäköintialue.
  • Nähtävää: Lintutorni.
Sammakkosuon reunaan on helppo poikeata vaikka "pyhäkamppeissa". Hyvä pitkostus ja lyhyt kävelymatka tekevät kohteesta helpon myös lasten kanssa liikkumiseen. Talvella P-paikkaa ei pidetä auki, joten auto täytyy jättää Ruottisenharjun tien varteen.

Pitkostusta (kuva vuodelta 2015)
Luontopolku lintutorneineen ja laavuineen tarjoaa mitä mainioimman mahdollisuuden päästä tuijottelemaan hetkeksi aapasuon avaruutta, ja ehkä ainakin mielessään kuvitella vieressä avautuvan 270 km2 erämaa-alueen sisäänsä imaisevaa hiljaisuutta. Suomaisema tarjoaa ihastelemista ja ihmettelemistä kaikkina vuodenaikoina!

Laavu sydäntalvella
Tulet (2015)

Ensimmäisen kerran olen paikalla käynyt ehkä 10 vuotta sitten, sen jälkeen useita kertoja. Viime vuonna kävimme pariinkin otteeseen eri kokoonpanoilla paistamassa laavulla makkaraa ja ihmettelemässä kirpeää pakkasta. 



Kevätulvia 2008

Tällä kertaa tein pienen hiihtolenkin suolle. Päivä oli lyhimmillään, ja satuin suolle juuri hämärän ja pimeän taitteessa. Oli hienon näköistä kun taivas kirkastui ja joka puolelta lumen pinnasta alkoi nousta sumua.
Iltapäivän hämärää 2016


Kävin lintutornissa katselemassa maisemaa, ja paistoin laavulla makkarat.

Pimeän laskeuduttua, hiihtelin otsalampun valossa autolle. Olvassuolle olisi lähdettävä joskus ajan kanssa hiihtelemään.

Vuodet eivät ole veljiä keskenään:
Maisema lintutornista 25.12.2014

Maisema lintutornista 26.12.2015
Maisema lintutornista 25.12.2016