Tälle lauantaille aikataulut ja säiden haltijat sattuivat kiertämään maailmankaikkeutta samaan suuntaan, ja niinpä minulle järjestyi lauantailta kokonainen puoli vuorokautta aikaa käydä jossakin retkeilemässä. Loppuviikosta tutkailin hieman Tampereen vaikutuspiirissä olevia maastopyöräilymahdollisuuksia. Jämi-Hämeenkankaan alueeseen oli kiinnostus jäänyt elämään eräältä viime kevään retkeltä.
Hämeenkangas on harjoitus- ja monikäyttöaluetta, joka on siirtynyt puolustusministeriöltä Metsähallituksen hoidettavaksi vuonna 2002. Se on ensisijaisesti puolustusvoimien harjoitusalue, jossa myös retkeilijöiden on mahdollista liikkua. Erityisalueet liikkumisrajoituksineen asettavat virkistyskäytölle tietyt rajat. Suurin osa Hämeenkankaan metsistä on talouskäytössä, mutta luonnonarvoiltaan edustavimmat kohteet on perustettu luonnonsuojelualueiksi. (Luontoon.fi)
Pienen googlettelun jälkeen selvisi, että Jämille on merkitty ja avattu ihan oma reittinsä "paksupyörille". Mitenkään kovin selkeästi näitä reittejä ei tuotu esiin esim. Metsähallituksen retkikartoissa tai Jämin omilla sivuillakaan. Tämän linkin takaa kuitenkin löytyi Suomen ladun aineistoa Jämin maastopyöräilyn kehittämisestä.
Luvassa oli siis n. 13 kilometrin lanattu rengasreitti. Mikäs siinä, ja kun auringonpaistettakin oli luvassa niin helppo oli luvata itselleen että aamulla lähdetään. Illalla pakkasin ruokatarvikkeet ja päivän vaatetuksen valmiiksi, ja aamulla vähän ennen seitsemää käänsin autosta vain penkit matalaksi, ja lastasin pyörän sekä päiväretkitarvikkeet kyytiin.
Jämille ajelee Tampereelta reilun tunnin verran. Olin perillä joskus kahdeksan aikoihin. Alueella ei näkynyt ristin sielua, ja hieman piti ensin pyöriskellä ympäristössä että löysin oikean polun pään. Ajelin auton parkkiin ja kasasin pyörän ja kuljettajan lähtövalmiiksi samaan aikaan, kun ensimmäisiä hiihtelijöitäkin alkoi ilmestyä Jämihotellin pysäköintialueelle.
Jätin pysäköintialueen taakseni, ja lähdin ajelemaan tampparin jälkeä männikköön. Ilma oli vielä tässä vaiheessa pilvinen, mutta kirkastui päivän mittaan. Jälki kantoi ihan hyvin, joissakin tuiskukohdissa pyörät pyrkivät hieman uppoamaan ja luistamaan. Mutta muuten etenemistapaa voisi hyvinkin luonnehtia mukavaksi.
Koivistonharjun laavulla pysähdyin ensimmäiselle tauolle. Tulia en alkanut tekemään, mutta havaitsin että polttopuita ei tämän laavun ympäristössä näkynyt. Hörpin kaakaot, söin leivän ja lähdin jatkamaan matkaa. Hämeenkankaan männikköharjut ovat kyllä itselleni jotenkin kotoista ympäristöä. Hengittäminen tuntui helpolta.
Pyöriteltyäni kampia noin tunnin verran, saavuin risteykseen, jossa hieman epäröin pitäisikö minun kääntyä tietä pitkin kohti Jämin keskusta, vai jatkaa tampparin jälkeä tien yli. Arvelin tampparinjäljen johtavan minut lopulta perille. Niinpä jatkoin jäljen piirtämistä koskemattomaan lumikissanuraan.
Aikani ajeltuani, huomasin että nyt ei kyllä reitti taitu ennakkomateriaalin mukaisesti pohjoiseen päin, vaan jatkoi länttä kohti. Päätin kuitenkin, että käännyn takaisin vasta silloin, jos Niinisalon varuskunnan aita alkaa pilkottamaan mäntyjen välistä.
Ilokseni reitti alkoikin kaartamaan kohti edelliskevään retkimaisemia ja pian tuli vastaan parikin tuttua maamerkkiä tuolta aiemmalta reissulta. Ilmeisesti lyhyemmäksi piirretty talvipyöräilyreitti noudattelikin käytännössä pidempää mtb-reittiä.
Kun saavuin Sormelan laavulle, järjestin pidemmän evästauon: teetä, kanakeitto+kananuudeliyhdistelmä. Mausteinen keitto maistui pakkasessa hyvältä. Ihmisiä hiihteli viereistä latua pitkin ohi tasaiseen tahtiin. Kukaan ei poikennut laavulle. En tuntenut minkäänlaista kaipuuta latusuksille. Siihen on syynä ainakin huono hiihtokunto ja -tekniikka, ja ehkäpä myös korvaavan lajin löytäminen tai siihen liittyvä alkuinnostus.
Sormelan laavulta oli enää pari kilometriä Jämille ja loppumatkaan ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia. Kokonaismittaa lenkille tuli n. 19 kilometriä. Jämille oli päivän aikana pölähtänyt satapäin ihmisiä, ja kaikenlaista aktiviteettia mönkijäajelusta koiravaljakkoihin ja hiihtokilpailuihin näytti olevan alueella käynnissä. Lastasin pyörän autoon ja painuin hotelliin munkkikahville.
Paluumatkalla, pysähtyessäni Ikaalisissa kaupassa ja tankilla, varmistui Krista Lähteenmäen (Ikaalisten Urheilijat) MM-hopea.
Jämiltä löytyi a) lunta, b) hyvin huollettu (kohtuullisen helppo) pyöräilyreitti c) kaunista mäntykangasta. Aurinko paistoi, ja fiilis oli kaikin puolin keväinen. Tälle seudulle on mentävä sulan maan aikana koluamaan lisää polkuja. Hieno paikka, uskallan suositella.
Kahden reissun kokemuksella voisi mainita, että kaikille karttaan merkityille laavuille ei ole järjestetty polttopuuhuoltoa. Se kannattaa ottaa huomioon retkeä suunnitellessa.
Kommentit
Lähetä kommentti