Lumet sulivat tänä keväänä tuskallisen hitaasti.
Harvoin on tullut säätiedotuksia seurattua yhtä tarkkaan kuin toukokuussa 2017. Olimme suunnitelleet heti kesäkuun alkupäiville maastopyöräily- ja patikkareissua Raja-Joosepista Vongoivalle. Päämääränämme oli Vongoivan kammi, jonka olimme varanneet pariksi yöksi käyttöömme.
Harvoin on tullut säätiedotuksia seurattua yhtä tarkkaan kuin toukokuussa 2017. Olimme suunnitelleet heti kesäkuun alkupäiville maastopyöräily- ja patikkareissua Raja-Joosepista Vongoivalle. Päämääränämme oli Vongoivan kammi, jonka olimme varanneet pariksi yöksi käyttöömme.
Koska ajankohta kesäkuun ensimmäisen kokonaisen viikon loppupuoliskolla oli lyöty kalentereihin jo syksyllä, ei liikkumavaraa siinä suhteessa oikein ollut. Oli vain toivottava, että kevät ehtisi mahdollisimman pitkälle, ja lopulta täytyisi kuitenkin elää niiden olosuhteiden kanssa, jotka olisivat perillä odottamassa.
Matka Pohjois-Pohjanmaalta Raja-Joosepille sujui ongelmitta, pyörät matkustivat peräkärryssä, ja ukot autossa. Rovaniemellä perinteiset ruokailut ja Sodakylästä vielä viimeiset evästäydennykset. Keskiviikko-iltana klo 23 aikoihin lähdimme ajelemaan rajavartijoiden tietä kohti Anterin pyöräparkkia.
Matkaa oli taitettavana n. 24 kilometriä. Ajatukset ja suunnitelmat olivat vielä tässä vaiheessa aika optimistiset. Villeimmissä haaveissamme kuvittelimme itsemme aamuyön tunteina Anterinmukan kämpälle.
Ensimmäinen vajaa peninkulma menikin hyvin, lunta ei ollut tiellä nimeksikään ja olipa hiekkatie ehtinyt vähän kuivahtaakin. Kiertämäpäiltä etelään päin lumisten kohtien määrä alkoi pikkuhiljaa lisääntymään, ja vähänkään varjoisammissa kuruissa ja notkelmissa lunta oli ihan kahlata asti. Aika usein sai hypätä työntämään pyörää eteenpäin sohjossa. Kiertämäpäiden kohdalla oli poroaitojen kohtaamispiste, ja siinä portilla puraisimme hieman välipalaa.
Matkaa oli taitettavana n. 24 kilometriä. Ajatukset ja suunnitelmat olivat vielä tässä vaiheessa aika optimistiset. Villeimmissä haaveissamme kuvittelimme itsemme aamuyön tunteina Anterinmukan kämpälle.
Luttojoen silta |
Tässä vaiheessa oli vielä helppoa! |
Pikkuhiljaa lumipaikkoja alkoi olla pälviä enemmän, ja ajettavat kohdat muuttuivat harvinaisemmiksi. Alkoi väsyttämään. Harrijärvelle asti olosuhde oli vielä ihan kohtuullisen siedettävä, mutta siitä etelään päin alkoi hapottamaan kyllä ihan tosissaan. Kohtuullisen raskas kuorma, poikkeukselliseen vuorokaudenaikaan, vähän turhan huonolla tankkauksella. Ei paras yhdistelmä kestävyysurheilussa. Alkoi ihan tosissaan lapa täristä.
Noin kahdenkymmenen kilometrin, ja neljästä viiteen tunnin sinnittelyn jälkeen ehdotin, että jättäisimme pyörät parkkiin. Edessä oli vielä muutama kilometri Helttamorostojen välistä kurua, jossa lumitilanne näytti olevan pyöräilyn näkökulmasta melko toivoton. Kauheasti ei tarvinnut kavereita houkutella taipumaan tähän tuumaan.
Pyörät siis parkkiin, pyörään pakatut tavarat rinkkaan ja jalkapatikkaan. Hankikannolla kävely olisi ollut simppeliä, mutta puoliksi upottava kelkanjälki ja matala energiataso meinasi vetää taas mieltä matalaksi. Lopulta oikaisimmekin suoraan Halkovaaran yli Anterinjoen laavulle.
Leiri nousi pystyyn melko nopeasti, ja aamu/iltapalakin tuli syötyä aika rivakkaan. Joskus kuuden aikaan aamulla, kun aurinko paistoi jo suhteellisen korkealta ja lämpimästi, kömmimme telttoihin vetämään muutaman tunnin lepoa.
Parin tunnin unien jälkeen teltta oli jo niin kuuma, että oli pakko nukkua ilman minkäänlaista peittoa, ja teltan ovi avoinna. Neljän tunnin jälkeen lämpötila aiheutti lähinnä pakokauhua, ja oli pakko nousta aamupalalle.
Tankkasimme kaikessa rauhassa aamupalat. Pari vaeltajaa tuli Anterinmukan suunnalta, ja kertoi terveisinään että Anterinmukasta etelään lumitilanne oli jalkamiehelle aika toivoton. Vongoivan saavuttaminen tällä aikataululla alkoi näyttämään meidän osaltamme aika huonolta. Tässä vaiheessa toivo kuitenkin vielä eli. Pari pyöräilijääkin tuli pikkureppuineen Anterilta, ja samaa viestiä toivat hekin.
Lähdimme taittamaan reilun puolenkymmenen kilometrin matkaa kohti Anterin kämppää. Päivästä tuli lämmin. Melko lähellä Anterin kämppää minulla alkoi herätä kapinamieli. Onhan se nyt vietävä, jos ihminen on lomalla, tarvitseeko hänen välttämättä tehdä olostaan ihan näin epämukavaa. Edellisen yön pyörien raahaaminen oli kyllä vaatinut veronsa. Kämpälle päästyämme näin, kuinka aurinko paistoi lämpimästi upealle honkaterassille, ja tulviva joki kohisi törmän alla. Sanoin ajatukseni ääneen, en taitaisi enää lähteä Vongoivalle päin, vaan jäisin kämpälle viettämään laatuaikaa. Taaskaan ei tarvinnut kauheasti ylipuhua ketään. Päätös syntyi aika nopeasti, että vietetään seuraava vuorokausi kaikessa rauhassa saunoen ja lepäillen.
Näin päätimme, ja näin elimme. Kämppä oli hienoin koskaan näkemäni autiotupa, ja ilmat olivat mahtavat. Sauna teki terää. Kaiken kaikkiaan Anterinmukassa oli ihmisen hyvä olla. Kerrankin oli aikaa ja rauhaa lukea kirjaa. Illalla kämpälle tuli parivaljakko, jotka yöpyivät teltassa kämpän tuntumassa. Heidänkään Kemihaaraa tavoitellut reissunsa ei tällä kertaa jatkunut syvemmälle UKK-puistoon, olosuhteet olivat sen verran hankalat.
3. päivä. Anterinmukan autiotupa - Harrijärvi
Perjantaina keskipäivän aikoihin kokoilimme tavaramme Anterinmukasta, ja lähdimme siirtymään takaisin päin. Anterinjoen ylityksen jälkeen totesimme jokivarren tulleen nähdyksi jo tulomatkalla, ja kiipesimme Mukkavaaran päälle. Sieltä suunnistelimme kohti Maalpurinpaloa, ja Länsimmäisen Helttamoroston länsikylkeä takaisin rajatielle.
Kävely maistui pitkän levon jälkeen taas ihan mukavalle. Metsäiset maisemat olivat hienoja. Erikoista oli toki välillä se, että lämpötila lähenteli hellelukemia, lunta oli paikoin puolireiteen, ja sääsket tuppasivat hakkaamaan paidankin läpi. Siinä oli vuodenaikoja yhdellä kertaa ihan riittävästi.
Rajatielle päästyämme ihmettelimme, kuinka paljon maisema oli reilussa vuorokaudessa muuttunut. Tie oli sulanut lumesta kauttaaltaan. Talsimme lyhyen matkaa tietä pitkin pyörille, teimme pientä varustesäätöä ja lähdimme polkemaan. Se oli helpolta tuntuvaa menoa, kun sai vain polkea.
Päätimme pysähtyä Harrijärvelle yöksi. Upea mäntykangas oli lähes täydellinen leiriytymispaikka, ja maisema oli kaunis. Telttakaverin kanssa päätimme jättää teltan pystyttämättä ja nukkua taivasalla. Pilvetön taivas, sääskien vähyys ja lämpötila tekivät tästä harvinaisen houkuttelevaa.
Niin sitten tehtiin. Ja nukuttiin.
4. päivä. Harrijärvi - Rajajooseppi
Lauantai-aamuna heräsin ohi ajavien rajamiesten mönkijöiden ääneen. Huomasin, että aamuyöllä oli vetänyt pilveen, ja ilma oli kylmennyt radikaalisti. Nousin aika reippaasti makuupussista ja vedin vaatetta päälleni. Oli pakko käydä tekemässä pieni hölkkä kankaalla, ennen kuin tarkeni alkaa edes nuotiota sytyttämään.
Aamupalan jälkeen aurinkokin heräili päivään, ja alkoi lämmittämään mukavasti. Aamupäivä sujuikin pitkälti loikoillessa auringonpaisteessa. Telttaporukka heräili myös aikanaan, lounastaessa ja tavaroita kasaillessa kului puolille päivin.
Harrijärveltä oli vielä kuutisen neljännestä ajettavaa takaisin autoille. Parin tiukahkon nousun lisäksi ei matkalla ei ollut mitään isompia haasteita. Pariin otteeseen satuimme juttusille rajavartijoiden kanssa, muita kulkijoita ei näkynyt.
Autolle palattuamme lähdimme ajelemaan kohti Ivaloa, ja matkalta yritimme varailla seuraavaksi yöksi mökkiä. Kaikkia mökinvuokraajia ei turistien raha kiinnostanut, mutta ehkä viidennellä yrittämällä saimme mökin Laanilan seuduilta. Kävimme Saariselällä syömässä ja ostoksilla, minkä jälkeen painuimme mökille saunomaan, palautumaan ja nukkumaan.
5. päivä. Paluumatka ja yhteenveto.
Sunnuntaina oli jäljellä enää paluumatka.
Tällä kertaa oli sellainen reissu, jossa olosuhteet pakottivat sopeuttamaan suunnitelmia. Täytyy myöntää, että ensimmäisen yön rymyäminen sohjossa putkikamelien kanssa teki sen verran tiukkaa, että päätös jättää Vongoivan käynti myöhempiä vuosia varten tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta. Siellähän se odottaa.
Maastopyöräilyosuus oli tällä kertaa vähän kaksijakoinen. Menomatkalla pyöristä oli melkein enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta tullessa pääsimme jo vähän nauttimaan vauhdikkaammasta matkanteosta. Kipinä jäi kytemään, ja tällä porukalla olisi hieno lähteä joskus vielä uudestaankin reissuun!
Aamupalan jälkeen aurinkokin heräili päivään, ja alkoi lämmittämään mukavasti. Aamupäivä sujuikin pitkälti loikoillessa auringonpaisteessa. Telttaporukka heräili myös aikanaan, lounastaessa ja tavaroita kasaillessa kului puolille päivin.
Harrijärveltä oli vielä kuutisen neljännestä ajettavaa takaisin autoille. Parin tiukahkon nousun lisäksi ei matkalla ei ollut mitään isompia haasteita. Pariin otteeseen satuimme juttusille rajavartijoiden kanssa, muita kulkijoita ei näkynyt.
Autolle palattuamme lähdimme ajelemaan kohti Ivaloa, ja matkalta yritimme varailla seuraavaksi yöksi mökkiä. Kaikkia mökinvuokraajia ei turistien raha kiinnostanut, mutta ehkä viidennellä yrittämällä saimme mökin Laanilan seuduilta. Kävimme Saariselällä syömässä ja ostoksilla, minkä jälkeen painuimme mökille saunomaan, palautumaan ja nukkumaan.
5. päivä. Paluumatka ja yhteenveto.
Sunnuntaina oli jäljellä enää paluumatka.
Tällä kertaa oli sellainen reissu, jossa olosuhteet pakottivat sopeuttamaan suunnitelmia. Täytyy myöntää, että ensimmäisen yön rymyäminen sohjossa putkikamelien kanssa teki sen verran tiukkaa, että päätös jättää Vongoivan käynti myöhempiä vuosia varten tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta. Siellähän se odottaa.
Maastopyöräilyosuus oli tällä kertaa vähän kaksijakoinen. Menomatkalla pyöristä oli melkein enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta tullessa pääsimme jo vähän nauttimaan vauhdikkaammasta matkanteosta. Kipinä jäi kytemään, ja tällä porukalla olisi hieno lähteä joskus vielä uudestaankin reissuun!
Reissun hienoimmat kokemukset ja opiksi otettavat asiat:
- Anterinmukan autiotupa saunoineen on todellinen paratiisi
- Lumessa on raskasta työntää pyörää
- Lapin reissu voi olla todella hieno, vaikka tunturiin ei nousisikaan
- Tavaraa kannattaa pakata pyörään enemmän
- Tavaraa kannattaa ottaa mukaan vähemmän
Valokuvia tuli reissulta otettua todella vähän. Ei sitä aina jaksa, omiin muistoihinhan ne väkevimmät asiat painuvat.
Kevät oli tosi kumma, mekin lähdimme Raja-Jooseppiin hiihtämään toukokuun puolessa välissä. Perillä ei ollutkaan lunta tarpeeksi. Jouduimme jättämään sukset ja ahkiot rajavartioston parkkipaikalle ja saapastelemaan Oskarinkoskelle jne. Toukokuun viimeisenä vknloppuna lähddimme sitten suosiolla jalkapatikkaan kohti Kiertämäpäätä. Vaan sielläpä jäi pääsemättä ylimmälle huipulle ja leiri oli pystytettävä Karhupaloon. Edes saappaanvarret eivät riittäneet hangessa. Mutta kiva reissu. Tulipa leppooisteltua ja kerrankin oli aikaa tutustua Raja-Joosepin kenttään.
VastaaPoistaOli kyllä. Ilmeisesti tuossa Luttojoen ja Kiertämäpäiden välissä meni joku raja, jonka pohjoispuolella kevät eteni huomattavasti vauhdikkaammin kuin ylempänä etelässä. Siinä rajamiesten tiellä muutoksen dramaattisuuden huomasi tuossa kesäkuun ensimmäisen viikon puolivälissä, kun alkupätkä oli aivan kesäisen kuivaa hiekkatietä, joka muuttui vähitellen mutaiseksi sohjoksi ja lopulta umpihangeksi. Palatessa koko reitti oli kuiva.
PoistaSamaa mieltä, että täytyy vain sopeutua aina vallitseviin olosuhteisiin. Meidän aikataulullamme Vongoivalla pistäytyminen ei olisi sisältänyt liikaa lepoaikaa kuivalla kelilläkään, tai vaihtoehtoisesti paluumatkasta olisi tullut rankka. Nyt saatiin maata "luppoa" Anterissa ihan rauhassa, ja muutenkin nautiskella elosta. Taisimme lopulta kaikki olla salaa tyytyväisiä tähän typistettyyn versioon.:)
-Blogisti