Mieraslompolosta Pulmankijärvelle ja takaisin 20.-23.7.2017 OSA I

Heinäkuun kolmannella viikolla kesälomaa oli jäljellä vielä puolitoista viikkoa. Lumet olivat sulaneet. Sateen ja auringonpaisteen vuorotahdissa rakoliiteri oli saatu harjakorkeuteen. Vaimo oli ehtinyt Tampereelta loman viettoon. Lapset nauttivat olostaan maalla. Oli siis sopiva sauma pakata pyörä telineelle, laukut ja rinkka peräkonttiin ja lähteä ajelemaan kohti Utsjokea.

Tätä hain, ja tätä sain!

20.7.2017. Päivä 1. Matkapäivä.

Aamupäivällä olin pakannut vielä eväitä päiväkohtaisiin pussukoihin. Alkuillasta olin jo hyvän matkaa Rovaniemen yläpuolella. Fiilis oli iloinen, odottava, ja ehkä hieman jännittynytkin. Ensimmäinen yksinvaellus ja ensimmäinen vaellusreissu, jossa kulkisin koko matkan maastopyörällä. Myös retken kohde hieman jännitti. Mieraslompolosta Pulmankijärvelle johtavaa mönkijä/traktoriuraa oli kehuttu Suomen parhaaksi mtb-reitiksi. Reitti on suosittu maastopyöräilijöiden keskuudessa, mutta kuitenkin ajatus yksinolosta keskellä Suomen suurinta erämaa-aluetta, kauimmillaan kymmenien kilometrien päässä pisti myös nöyräksi. Kestääkö pyörä, kestääkö kuski, mitä jos jotakin ikävää sattuu?

Olin toki valmistautunut suhteellisen huolellisesti. Sanon suhteellisen, sillä uskon että moni lähtee enemmän "soitellen sotaan", ja osa vie valmistautumisen varmasti vielä ihan toiselle tasolle. Minulla oli ruokaa hyvinkin neljälle päivälle, vaikka arvelinkin selvittäväni reitin kolmessa päivässä. Mukana oli hätälähetin, jolla saisin apua jos en ihan äkkikuolemaa kohtaisi. Reitillä olisi varmasti muitakin kulkijoita näinä päivinä. Pyörään liittyvät perustyökalut ja varaosat olivat mukana (pumppu, varasisuri, vaihtajankorvake, ketjunkatkaisin ja ketjuliittimiä, perustyökaluja jne). Minulla oli puhelimeen ladattuna gpx-jälki, sekä paperikartta ja kompassi repussa. Minulla on myös jo jonkin verran kokemusta Lapissa liikkumisesta. Maastopyöräilyssä olen toki aloittelija, mutta itsesuojeluvaistoni on aina ollut korkeampi kun tarve mennä tukka putkella mahdollisimman lujaa.

Nautin autoilusta ja vapauden tunteesta Pysähdyin Rovaniemen Citymarketissa syömään sekä tekemään pieniä täydennyksiä iltapalan ja kylmätuotteiden osalta. Sevettijärven risteyksestä pohjoiseen maisema oli minulla täysin uutta, en ollut ikinä käynyt niin korkealla tällä puolella Suomea. 

Kello näytti edenneen jo seuraavan vuorokauden puolelle, kun pysäköin auton Gučkejohkan kupeeseen isolle pysäköintialueelle. Kaadoin farmarin takapenkit alas, levitin retkipatjan sekä makuupussin, ja ajattelin nukahtavani muutaman tunnin ennen kuin lähtisin hyvissä ajoin aamulla maastoon.

Matkapäivän yöleiri

21.7.2017. Päivä 2. Mieraslompolo -  Aksoleavssajavri 

Heräsin kahdeksan jälkeen, ja nukuin vielä tunnin. Ehkä yhdeksältä konkoilin autosta pilviseen aamuun, toki etupenkin kautta, koska olin unohtanut lapsilukon päälle. Tein nopean aamupalan, hörpin aamukahvit ja seurailin P-paikalla seikkailevaa fasaanikukkoa. Mistähän sekin herra oli tuonne eksynyt? Sivuhuomiona on mainittava, että tätä juttua kirjoittaessani googletin hakusanalla "fasaani utsjoki". Löysin linkin lintuharrastajien ilmeisesti käyttämään Tiira-palveluun ja sen listaukseen 30 viime päivän mielenkiintoisiksi määritellyistä havainnoista. Siellähän oli seuraava havainto:

Ilmeisesti minä en ole kovin harras lintumies, sillä edes kännykkäkameraa en tullut fasaaniukkelin vuoksi siinä aamutokkurassani laukaisseeksi.

Siirryin autolla muutaman kilometrin pohjoisemmaksi, Mieraslompolon mastolle kulkevalle tielle. En noussut mastolle asti, vaan pysäköin oman autoni toisen auton viereen, männikön laidalla olevalle levikkeelle. Siinä pyörälaukkujen ja viimeisten tavaroiden kanssa ährätessä meni pari-kolme varttia, mutta lopulta olin lähtövalmiina vähän ennen yhtätoista. Vaihdoin paikalle sattuneen poromiehen kanssa muutaman sanan paksupyörästä ja hyttysistä, minkä jälkeen polkaisin ylämäkeen kohti ensimmäistä, Ivvanasvarrin nousua.

Ivvanasvarrin nousu oli odotetun kivinen

Aiemmin linkittämäni nettisivuston mainio reittikuvaus ei ollut väärässä. Ivvanasvarrin nousu oli kivinen. Siitä kuitenkin selvisin ihan ajamalla, minkä jälkeen oli lasku Avzegeaslattulle. Päästäkseni retkeilytunnelmaan kaiken valmistelun ja matkustamisen jälkeen, päätin pysähtyä jo ensimmäisen vitosen jälkeen kahvinkeittoon. Kahvin ohessa heittelin muutaman kerran uistinta lampeen, mutta saman kelasin minkä heitinkin.

Ensimmäisen mtb-vaelluksen ensimmäinen tauko

Ruossavarrille noustessa, ja etenkin Vudnejavrille laskiessa alkoi jo tuntumaan, että on kyllä hienoa hommaa. Maisemat vaihtuvat ja paksupyörä oli kuin tehty tälle kuormalle ja tähän maastoon. Ajaminen tuntui helpolta. Jossakin kohtaa alkoi harmittamaan, kun pahimmissa pompuissa tuntui kun takavanne olisi vastannut johonkin kovaan. Yritin pumpata ilmaa, mutta pumppu ei suostunut oikein toimimaan. Pienen ähräyksen jälkeen sain kuitenkin hieman lisää painetta renkaaseen ja matka jatkui. Bajimus Havgajavvrin jälkeen oli ehkä reitin märimmät kohdat, kun ylitettävänä oli muutama suokaistale. Mitään pitkiä työntöurakoita siinäkään ei kuitenkaan tullut vastaan.

Pysähdyin lounaalle erään nimettömän järven rantaan ennen Buksajavria, mikä oli porokylineen jäänyt reittikuvauksesta mieleen yhtenä hyvänä kiintopisteenä reissulle. Lounaspaikalla oli kohtuullinen määrä äkäisiä sääskiä, mutta sääskihupun, hanskojen ja pitkän takin avulla niistäkin selvisi. Kalaa ei tullut siitäkään järvestä.

Lounastauko

Buksajavrin porokylä

Buksaroaivvin jälkeen aloin jo hieman latautumaan alle 10 kilometrin päässä olevan Guorboaivin huiputtamiseen. Ennen sitä oli pitkä pätkä melko kivistä ja kumpuilevaa maisemaa, jota oli kyllä ihan mukava ja joutuisa ajaa. Guorboaivin ensimmäinen "porras" oli kohtuullisen jyrkkä, ja meni työntämiseksi. Huippukin koitti ehkä toisen tai kolmannen harhaluulon jälkeen, kuten yleensä. Huipulla oli kyllä ihan hieno tunne. Alkoi jo väsyttämään, ja olin saavuttanut päivälle asettamani tavoitteen. Seuraavaksi olisi kyse lähinnä sopivan yöpaikan löytämisestä niin, että jokainen ajettu kilometri olisi pois seuraavalta päivältä jolloin tavoittelisin Pulmankijärveä.

Guorboaivvin piiiitkän laskun jälkeen nousin vielä Nihkavaddalle. Karttatiedustelu näytti varmasti virtaavaa vettä parin kilometrin päässä, Aksoleavssajavri. Päätin ajaa sinne.

Olin yllättävän väsynyt, kun aloin katsastelemaan sopivaa paikkaa teltalle. Mukavan tasainen paikka kuitenkin löytyi läheltä sitä kohtaa, missä oja laski järveen. Ruoasta ja kaakaosta sain mukavasti energiaa. Jossakin vaiheessa aloin miettimään, että pitäisi varmaan latailla puhelimia, joita minulla oli mukanani kaksi. Toinen valokuvaamista varten, ja toinen pelkästään navigointia varten. Minulla oli myös kaksi varavirtalähdettä, joten siitä tämä homma ei jäisi kiinni. 

Ensimmäinen yöleiri

Suureksi harmikseni, lähes kauhukseni siinä vaiheessa, huomasin että en ollut ottanut autosta mukaan kumpaakaan latausjohtoa. Voisin siis yhtä hyvin heittää varavirtalähteillä vesilintua. Kiipesin nopeasti sen verran ylemmäs että sain puhelimeen kenttää, ja laitoin vaimolle viestin että joudun nyt todella säästelemään akkuja. Hetken minua sapetti oikeasti, karttaohjelma pyörän tangossa oli kuitenkin ihan selkeästi tuonut mukavuutta matkantekoon. Ja valokuviakin olisi mukava ottaa. 

Puhisin hetken kiukkuani, mutta sen jälkeen totesin lähes vahingoniloisena, että tätä se teknologiariippuvuus teettää. Ei muuta kuin paperikartta käyttöön, reitti oli selkeä eikä varsinaista suunnistamista tarvinnut tehdä, ja puhelimissa oli kuitenkin vielä virtaa hätätilanteita varten.

Sääskentappotalkoiden jälkeen luin hetken kirjaa, ja nukahdin.

Ketä syyttää puuttuvista johdoista?

Ahneita sääskiä

Kaakao maistui