Siirry pääsisältöön

Työmatkapyöräilyä Manamansalossa 31.8.2017


Olin jo keväällä saanut järjesteltyä puolittain sattumalta, puolittain rationaalisuuden ajamana,  muutamia asiakaskäyntejä Pohjois-Suomeen erään elokuisen viikonlopun ympärille. Reissun ensimmäiset päivät työskentelin Oulujärven maisemissa, mistä siirryin viikonlopuksi ja seuraavan viikon alkupäiviksi vielä hieman pohjoisemmaksi. Kun kerrankin näin mukavasti järjestyi, en tietenkään voinut olla hyödyntämättä mahdollisuutta työmatkapyöräilyyn eli pyöräilyyn työmatkalla. Niinpä pakkasin työ- ja retkivarusteiden lisäksi auton perään myös pyörän.

Torstaisen työpäivän jälkeen, kauniina elokuun lopun alkuiltana, käänsin auton keulan Vaalan keskustasta kohti Manamansaloa. Tämä Kainuun mereksikin kutsutun Oulujärven suurin, ja suomen sisävesien viidenneksi suurin saari kätkee rantaviivansa sisään monenlaista maisemaa, rehevästä ja vehreästä maatalousmaisemasta kuiviin männikkökankaisiin ja pitkiin hiekkarantoihin. Lukuisien yksityisten palveluntuottajien lisäksi osa saaresta kuuluu Oulujärven retkeilyalueeseen, joka tarjoaa luonnossaliikkujille myös omia palveluitaan.

Retkipaikasta löytyy sen verran tyhjentävä kuvaus Manamansalon maiseman muotoutumisesta ja geologiasta, että keskityn itse tässä lähinnä oman retkeni kuvaukseen. Hannu Röntyn mainio artikkeli löytyy täältä: http://retkipaikka.fi/vapaa/manamansalon-rantoja-ja-dyyneja-vaala/



Manamansalon saareen pääsee maanteitse Oulu - Kajaani -tien ja Petäjälahden tien  kautta tai Oulujärven etelärannalta Alassalmen lossin kautta. Minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon. Niinpä joskus kuuden aikaan pysäköin saaren tuntumaan P-alueelle, vaihdoin pyöräilyvaatteet, heitin repun selkään ja lähdin uteliaana kampeamaan pitkin maantien laitaa. Ajatuksenani oli kiertää saari, hyödyntäen mahdollisuuksien mukaan hiekkateitä ja polkuverkostoa.


Muutaman kilometrin ajamisen jälkeen vasemmalla olisi ollut nähtävyytenä Kassu Halosen taidetalo, mutta en enää tälle illalle ehtinyt paikkaan tutustumaan. Sen sijaan käännyin Halosenniemen risteyksen kohdilta oikealle kääntyvälle hiekkatielle. Tie mutkitteli loppumattomalta näyttävällä, jäkälikköjen laikuttamalla mäntykankaalla, ajaminen tuntui oikein mukavalta. Karttasovellukselta seuraamani reitti kulki Halsisuon ja Ruutilammen luonnonsuojelualueiden läpi. Erikoisen kauniin näköisiä paikkoja.




Vajaan viiden kilometrin mäntykangas-hiekkatie -pikataipaleen jälkeen maasto alkoi muuttua vähitellen rehevämmäksi ja soisemmaksi. Jonkinlainen poluntapainen kulki Joutenevan ja Kurunsuon ojitusalueiden välisellä kangaskaistaleella etelää kohti, kunnes kohtasi taas metsäautotien. Puikkasin metsäautotietä pitkin itään päin, takaisin maantielle.



Maantieosuutta riittikin sitten seuraavat viitisentoista kilometriä. Pilvinen ilma meinasi pudotella muutaman sadepisarankin, mutta onneksi tänä iltana vältyttiin isommilta kuuroilta. Manamansalon kaakkois- ja eteläreunat olivat melko rehevää, pajukoituvien peltojen halkomaa sekametsää, eikä järveä juurikaan vilahdellut tielle saakka. Oikeastaan maisema näytti hyvin pitkälti samalta, kuin sadoilla tai tuhansilla asutuslakien aikaisilla kylänraiteilla missä tahansa muualla Suomessa. Sopivan pistotien kohdalla poikkesin järven rannassa ihastelemassa tuota rannattomalta vaikuttavaa vesistöä. 





Puronrannan tienristeyksessä en jatkanut matkaa kohti Hiisiniemeä ja Alassalmen lossirantaa, vaan käännyin kohti koillista. Kylänraitti jatkui, ja jälleen kävin sopivan tienpohjan löytäessäni kurkkaamassa Ahvenkaarteen rantamaisemaa.



Ahvenkaarteen rantamaisemaa
Vähitellen maasto alkoi ilmiselvästi muuttumaan taas kuivemmaksi ja mäntyvoittoisemmaksi. Puronrannan talorykelmän jälkeen maatalousmaisema vaihtui Autionkankaan jäkäliköiksi ja Oulujärven retkeilyalueeksi.


Säynäyskankaalla käännyin leirintäalueen kylttien suuntaan, mutta en jatkanut pikitietä, vaan jatkoin polkua pitkin kankaalle. Mahtava pienten metsälampinotkojen ja valko-vihreiden mäntyharjujen muodostama ympäristö veti sanattomaksi. Kyllä kelpasi polkea, kun polkukin oli aivan ensiluokkaista neulaspolkua.




Polku johti takaisin pikitielle, jota ajoin joitakin satoja metrejä kunnes vähän ennen leirintäalueen portteja koukkasin taas metsähallituksen puolelle, kohti Särkisen laavua. Kävin pikaisesti toteamassa laavun ympäristön viihtyisän näköiseksi, mutta samalla totesin että minun oli pakko jatkaa vielä eteenpäin jos halusin olla rannassa sopivassa ilta-auringossa.


Rantapolulla näin retken ensimmäiset jalan liikkuvat ihmiset, kun kolmen nuorehkon neidin seurue ohitti minut juuri, kun pysähdyin rantatörmälle ihastelemaan maisemia. 

Olihan se vaivan arvoinen maisema. Varmaan kilometreittäin hiekkarantaa, leppoisalta näyttävä laaja järvimaisema, maastopyörä, hiljaisuus. Oli pakko pysähtyä ottamaan muutama kuva maisemasta pyörän kanssa, ja ilman pyörää. 





Jatkoin rannan suuntaisena kulkevaa polkua eteenpäin. Muutaman sadan metrin päässä oli nuotiopaikka johon olin itsekin tähdännyt, mutta arvelin äskeisen tyttöporukan ehtineen sinne ensin. Olin oikeassa. Olin aikeissa jatkaa suoraan eteenpäin, mutta yksi tytöistä tuli kysymään olisiko minulla mitään ensiapuvälineitä mukana. Yksi seurueen jäsenistä oli saanut tikun pahasti sormeensa. Kuten nykyään useimmilla reissuillani, minulla oli nytkin repussani ensiapupakkaus.

Käänsin nuotiopaikalle katsomaan minkälainen ongelma oli kyseessä. Olipahan tosiaan tikku. Hammastikun vahvuinen tikku oli tunkeutunut käytännössä etusormen lävitse, sormen kärkijäsenen kämmenpuolelta. Onneksi tikku oli pysynyt ehjänä, ja leathermannin pihdeillä se oli helppo vetää pois kokonaisena. Ensiapupakkauksesta löytyi laastaria ja haavanpuhdistuslappuja, joilla haava saatiin suojattua. Aina kannattaa olla ensiapupakkaus mukana! Jos ei itse, niin joku toinen voi sitä tarvita. Mutta nuotiota sytyttävillä tytöillä oli kyllä hieno meininki! Etelä-Suomesta kotoisin olevat tytöt olivat lähteneet illan kuluksi extempore-nokipannukahveille.


Tämän pienen episodin jälkeen jatkoin kohti seuraavaa nuotiopaikkaa, mikä oli aivan saaren eteläisimmällä niemellä Pansioniemellä. Siellä olikin odottamassa varsinainen keittokatos takkoineen. Sytytin pienet tulet, paistoin pari makkaraa ja nautiskelin jälkkäriksi omarmunkkikahvit. 



Pimeähän siinä touhutessa ehti melkein yllättää, ja huomasin myös että en ollut muistanut ottaa minkäänlaista valaistusta mukaan tälle iltalenkille. Aivot olivat näemmä vielä yöttömän yön moodissa. Kurvailin pitkospuita pitkin kuivemmille hiekkateille, ja sitä kautta takaisin maantielle. Päätin nostattaa sykettä ihan kunnolla, ja annoin palaa sen minkä reisistä irti sain takaisin autolle asti.


Ehdin kuin ehdinkin hämärän puitteissa autolle. Pakkailin varusteet ja kiinnitin pyörän telineeseen. Liikkeelle lähtiessäni olikin jo ihan pimeä! Iltaa myöten ajelin kohti Pudasjärveä, ja seuraavia retkiä.

Tälle työmatkapyöräretkelleni tuli mittaa n. 42 kilometriä, josta noin puolet kertyi maantieosuuksista ja puolet poluista ja hiekkateistä. Manamansalo on etenkin pohjoispuoleltaan hieno paikka, ja etenkin Oulujärven retkeilyalueen sisältämät maisemat ja rakennetut fasiliteetit vaikuttivat todella hyviltä ja houkuttelevilta vaikkapa perheretkeilyäkin ajatellen. Myös maastopyöräilyyn noilta kankailta löytyy polkua moneksikin illaksi.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parkanon Talvikas - Kelpo saapas vaihtelevaan talveen

Taisi olla taaksepäin laskettuna toisen tai kolmannen kesän välisenä harmaana aikana, kun tuli tarve hankkia saappaat joilla tarkenisi tarpeen tullen pakkaskeleissäkin, ja joiden pohja ei olisi hengenvaarallisen liukas. Metsälenkkejä koiran kanssa, satunnaisia metsäsuksilenkkejä, lasten kanssa ulkoilua. Toisin sanoen mukavat, käytössä kestävät liikkumis- ja olokengät talveen. Siinä prinsiippejä kenkien hankinnalle. Kävin kokeilemassa monia kevytsaappaita mm. Hongkongin ja Motonetin valikoimasta. Samoin tilasin kokeiltavaksi myös paljon kehutut Muckbootin talvisaappaat. Muckbootien varret olivat minun lyhyisiin sääriini liian pitkät, ja kengät olivat muutenkin ehkä liian jämerää tekoa minun tarpeisiini. Kevytsaappaat olivat sinänsä hyviä (ja halpoja), mutta niistä, kuten Muckbooteistakin puuttui hiihtorantti, jota tarvitsisinn käytössäni olevilla suksilla hiihtämiseen. Nokian huopavuorisaappailla olen hiihtänyt ja kävellyt pienen ikäni. Ne täyttävät asiansa, ja etenkin irrallinen hu

Karut mutta mukavat Lundhagsit

T uote: Lundhags High Professional Opti –vaelluskenkä Paino: n. 900 g / kenkä Varren korkeus: 30 cm Kuten jo aiemmin kirjoitin, päätin hankkia elämäni ensimmäisiksi oikeiksi vaelluskengiksi   Erä-lehden testivoittajan isoveljet, eli pitkävartiset Lundhagsin High Professionalit. Lestivalikoimasta leveälestisempi Opti –malli tuntui sopivimmalta kuin tavallinen malli. Seuraavassa yritän luoda pikakatsauksen saappaiden ominaisuuksiin ja käyttökokemuksiin.

Lundhags Avhu Pant - mukavat jokapaikanhousut

Keväällä ostoskoriini tarttui XXL:stä Lundhagsin Avhu -housut. Heti tämän jälkeen nämä housut vaikuttivat tarttuvan jalkoihini, sillä viimeisten parin-kolmen kuukauden aikana en ole juuri muita housuja vapaa-ajalla pitänytkään. Oikeastaan ainoa paikka, jossa olen joutunut jotkut muut housut jalkoihini vetämään, ovat toimisto, asiakastapaamiset sekä remonttipuuhat. Remonttihommissakin nämä olisivat mitä mukavimmat, mutta sotkeutumisen ja rikkoutumisen riski on liian suuri. Avhut ovat riittävän kevyet ja jalassa erittäin mukavat. Mukavuutta tuo (ainakin minun alaruumiiseni) sopiva leikkaus sekä toimivat joustopaneelit polvissa ja takamuksessa. Pidän myös siitä, että tuuletusaukot on sijoitettu lahkeiden sivujen sijasta etupuolelle. Mielestäni tämä ratkaisu on tehokkaampi tapa ehkäistä jalkojen hikoamista etenkin sisätiloissa. Musta kangas on joustavaa materiaalia Vetoketjulliset tuuletusaukot on hyvin sijoiteltu Housujen päämateriaali on polyesterin ja puuvillan